Vanhemman kuuluisi antaa lapselle jotain sellaista joka olisi kuin matkaevästä elämään ja jonka avulla lapsella olisi paremmat mahdollisuudet selviytyä tässä armottomassa maailmassa. Narsistivanhempi ai anna vaan hän ottaa. Lapsen tulisi narsistin mielestä aloittaa aina alkupisteestä ilman vanhemman tukea tai apua. Kun muut vanhempiensa tukemana nousevat helpommin, narsistivanhemman lapsi rypee pehmeässä liejusuossa ja yrittää pelkästään omin voimin pois. Narsistivanhempi on katkonut lapselta henkiset ja aineelliset turvaköydet, jotka johtaisivat häneen itseensä tai lapsen ystäviin ja joita normaali lapset käyttävät hädän hetkellä. Selviä itse tai vajoa suohon on narsistin viesti lapselle. Siksi pitää aina ihmisten menestystä arvioitaessa ottaa huomioon miltä pohjalta lapsi on lähtenyt, vanhempiensa tarvittaessa antaman turvan kannattelemana vai täysin ilman tukea ja apua. Toinen elää elääkseen, toinen elää vain selviytyäkseen. Edellinen osaa toimia muiden kanssa yhteen, tehdä yhteistyötä ja menestystodennäköisyys on suurempi. Jälkimmäisestä voi myös tulla joskus huippumenestyjä, joka sitten hallinnoi kaikkea yksinvaltiaan ottein tai sitten hän romahtaa kun menestystä ei koskaan tule, ainoastaan kärsimystä, vaikka hän tekee kaikkensa, yksin ei onnistu kuin harvemmin.
Ei anna vaan ottaa
Donald_duckki
355
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei tuollaisia kukaan huomioi. Vahva oletus kaikissa kouluissa, työpaikoilla, instituutioissa jne. on se, että henkilön vanhemmat on hyväntahtoisia ja haluavat lapselle parasta. Ikävissä oloissa lapsi saattaa jotenkin ns. pilaantua, tai siinä on jotain määrittämätöntä, vastenmielistä tai pelottavaa, jonka takia sitä aletaan sorsia myös muissa laumoissa. Ei se aina ole kyse yhteistyöhaluttomuudesta tai -kyvyttömyydestä tällaisen lapsen osalta. Vuorovaikutus vaan saattaa mennä niin pieleen, koska todellisuus tällaisen henkilön kohdalla on usein niin kaukana siitä mitä muut kykenevät havaitsemaan tai ymmärtämään. Energia loppuu, kun pitäisi joka sanaa ja oletusta oikoa eikä sittenkään mene perille. Samikset leikkii yleensä parhaiten toistensa kanssa.
Itseäkin monesti kyllästyttää muiden seurassa, kun he aina itsepintaisesti luulevat minua ja elämäntarinaani aivan muuksi kuin mikä se on.
Oikeaa minua ei ole heille olemassakaan, niin on se oikea minä jokseenkin välinpitämätön siitä onko minulla sitä heidän seuraansa ollenkaan. Niin ei se niin kauheasti haittaa vaikkei seuraan huolittaisikaan. Koska kuitenkin siellä sitten joutuisi näyttelemään sitä heidän määrittelemäänsä näytelmää, joka tuntuu minulle nuivalle.
Juuri näin. Joskus pistää mietityttämään kuinka tavanomaista itseasiassa onkaan tuollainen jääräpäinen narsistinen projektio, johon joku tyyppi vastusteluista huolimatta istutetaan näyttelemään osaa päähenkilöiden elämäntarinassa. Vaikka kuinka vastustelisi ja koettaisi oikoa vääriä käsityksiä ja oletuksia. Ja sitten tuottaa pettymyksiä, kun ei täytäkään roolia näiden skriptien mukaisena... kuraa sataa niskaan oikein kunnolla. Ei siis kiinnosta tutustua oikeasti ihmiseen, vain oman vastaanottokyvyn tuottama vaikutelma riittää. Ei minullakaan riitä voimavaroja noin ahtaaseen olemiseen kovin kauaa ainakaan tiiviisti. Pinnalliset tuttavasuhteet sitten erikseen, mutta olisi mukava joskus jokunen uusi ystäväkin saada, jossa kiinnostus olisi molemminpuolista ja kunnioitus erilaisia elämäntilanteita, -valintoja ja -kohtaloita kohtaan enemmänkin itsestäänselvyys kuin jatkuvan runnomisen ja työstämisen kohde.