Vähemmän koulua, kiitos

Opetusministerinä ollessaan Sosialidemokraattien Krista Kiuru halusi pakollisen 10. vuoden peruskouluun, yhdeksännen jälkeen. Kun Kokoomuksen Sanni Grahn-Laasonen tuli opetusministeriksi, koulunkäyntiin lisättiinkin yksi vuosi -pakollisena esikouluna.

Jos joku vielä ajattelee, että SDP ja Kokoomus eivät olisi samanlaisia sosialistipuolueita, niin kannattaa tarkistella näkemyksiään.

Pitkän linjan opettajantyön tehnyt John Taylor Gatto kertoo kirjassaan Dumbing us Down, että ihminen oppii perusaritmetiikan (matikka), kirjoituksen ja lukemisen noin sadassa tunnissa. Sata tuntia on (viiden päivän viisituntisella kouluviikolla) neljä viikkoa.

Tuota vasten herääkin kysymys, että miksi valtio pakottaa ihmisen lapsena kouluun KYMMENEKSI VUODEKSI.

Kouluissa lapsille teetetään sinänsä merkityksettömiä tehtäviä ja sitten kun tunti on ohi, heidät pakotetaan ottamaan työn alle toinen tehtävä jne. Tämä valmistaa lapsia "oravanpyörään" vanhempina. Kellot soivat... lapsille, koska se on tapa ehdollistaa lapset klassisesti.

USA:ssa (mm Gatton edistämä) kotikoulutus on saanut lisääntyvää suosiota viime vuosina. Eikä ihme. Yleensähän nykyisen kaltainen, Preussista kopioitu peruskoulu riistää kasvatuksen auktoriteetin (Riistämisen ymmärtäminen on valtiotieteen 101) vanhemmilta ja antaa sen vanginvartijoina toimiville virkamiehille, opettajille.

Koska valtio yleensä on luonteeltaan enemmän tai vähemmän sosialistinen, myös koulu on sosialistinen organisaatio. Siten kysyntä (lasten mielenkiinnon kohteet) ei kohtaa tarjontaa. Viimeaikainen keskustelu on kiinnittänyt huomiota siihen miten valtio pakottaa lapset opettelemaan pakkoruotsia, mutta toki muukin osa koulusta on pakollista. Koulun tarjoamat "valinnaiset" aineetkin käytännössä ovat kaikkea muuta. Lapset joutuvat valitsemaan pakolla joitakin ja pisteenä i:n päälle, jos haluttuun aineeseen ei ole tarpeeksi kiinnostuneita, lapsi pakotetaan toiseen "valinnaiseen".

On kyseenalaista, että miten tulevaisuudessa rakennustyöläiseksi aikova hyötyy historian tunneista, mutta hänet pakotetaan sinne, kuten historioitsijaksi aikova pakotetaan käsityötunneille. On aika lailla yleisesti tiedossa, että kun ihminen menee (Joskus 20 vuoden koulunkäynnin jälkeen) työelämään, hän joutuu ensin "oppimaan pois" kaiken turhan yleissivistyksen, jota hänen päähänsä on syötetty ja opettelemaan työnsä.

Esimerkiksi taannoinen Eva Biaudetin valinta vähemmistövaltuutetuksi osoitti hyvin (valtio)koulutuksen tyhjyyden. Biaudetilla ei ollut tarvittavaa koulutusta tehtävään, mutta hänelle hankittiin erikoislupa hakea ja hän sai paikan, ohi henkilöiden joilla koulutus oli. Toisaalta esimerkiksi entisen Neuvostoliiton valtiopäämies Nikita Hrustsev nuorena opetteli työssä oppimalla teknikon hommat ja oli opettelemassa insinööriksi samalla tavoin, kun vallankumous keskeytti tuon ja vei hänet politiikkaan.

Gatto myös mainitsee, että koulu on vastakkaisista puheista huolimatta verkosto eikä yhteisö. Hän selittää, että parhaimmatkin verkostot perustuvat jäsenten rajattujen etujen ajamiseen ja samalla tukahduttavat loppua osaa tämän inhimillisyydestä.

Lopulta tietenkin "ilmainen" koulu on yksi suurimmista maksutaakoista kansalaisen niskaan.
0108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Oikee_libertaari kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu