Tarttuuko kanin pasteurella kissoihin ja/tai koiriin? Omistamme jo valmiiksi 7 kissaa ja koiran. Olihan meillä kanikin, mutta pasteurella vei sen vuosi sitten. Olen hankkimassa nyt uutta kania, joka on paljon rauhallisempi eikä välitä koirista tai kissoista vähääkään, toisin kuin entinen kanini. Muiden eläinten aiheuttaman stressin takia kanille taisi puhjetakin pasteurella, tosin kani oli muutenkin todella arka ja stressaantunut. Pidimme kania kyllä eri huoneessa kuin muita eläimiä, kaukana niistä. Tämä uusi kani, jonka hankkimista harkitsen, on aivan entisen kanini vastakohta. Mietin vain että jos kuitenkin tälle puhkeaa pasteurella, tarttuuko se kissoihimme ja/tai koiraamme? Viime kanimme pasteurella ei ainakaan tarttunut, mutta onko siinä kuitenkin mahdollisuus tarttua? Jos on, kannattaako enää hankkia kania?
Luetuimmat keskustelut
- 1251145
- 671035
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun93813- 77753
- 45716
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la38676- 67624
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22582Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37508Luule ja ajattele minusta
mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅44467