Mihin uutta hallintarekisterilakia tarvitaan?

Veroparatiiseissa oleva varallisuus ei ole enään turvassa
ulkomailla. Joten varat pitää saada piiloon Suomeen.
Hallintarekisterilakia muuttamalla se onnistuu täydellisesti.
Verottaja ja poliisi vastustavat lain muuttamista. Heidän mukaan se
edistää veronkiertoa, korruptiota ja rahanpesua.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Rinteen (sd) lyhyellä valtiovarainministerikaudella hallintarekisteriesitys ei edennyt. Rinne ei vienyt harmaan talouden ja veronkierron mahdollistavaa hallintarekisteri-asiaa eteenpäin. Nykyisessä kepu-perSu-kok hallituksessa pääministerinä on kokematon monimiljonääri Sipilä, jonka omakaan verotietojen ilmoittaminen ei ole ollut läpinäkyvää ja avointa. Valtiovarainministerinä on kokoomuksen Stubb, joka ajaa hallintarekisteriasiaa kuin käärmettä pyssyyn.

Jos perSu:n Soini hyväksyy hallintarekisterin ja sen mukanaan tuoman veronkierron, niin se on alaspäin menoa perussuomalaisille, jotka ovat vaalien jälkeen PIENPUOLUE, kuten ehkä kuuluukin olla hallituskauden pienituloiten tulojen leikkausten, eriarvoistumisen ja kansan voimakkaan kahtiajaon jälkeen.

Omaisuustulot ja osinkotulot ovat kasvaneet viime verovuonna huimasti verrattuna palkansaajien ja eläkeläisten 0-ratkaisuihin. Nyt näitä pääomatuloja, joista kerätään jo nyt noin 5 miljardia vähemmän veroja kuin EU-maissa keskimäärin, pitäisi hallintarekisterin kautta voida viedä ulkomaisiin pankkeihin verottamatta.

Suomen kestävyysvajetta ei korjata siten, että köyhiltä ja pienituloisilta leikataan, palkansaajien työt pätkitään ja tehdään 0-ratkaisuja, kun ostovoima vähenee ja kun kulutus siten tyrehtyy. Työttömyys kasvaa, kun kulutuksesta leikataan. Ulkomaan velkaa ei saada maksettua ostovoimaa heikentämällä. Sen sijaan rikkaiden pääomatuloja tulee verottaa progressiivisesti kuten eläkkeitä ja palkkatuloja. Kun KÖYHYYSVAJE kasvaa, yhä useampi suomalainen tipahtaa yhteiskunnan ulkopuolelle leipäjonoon. Sosiaalipalvelut ja toimeentulotuki eivät riitä asuntoon, ruokaan, terveydenhuoltoon - ainakaan kun niistä leikataan kilpailukyvyn tai kestävyysvajeen vuoksi tai HALLINTAREKISTERIN vuoksi, jolloin rikkaiden veronkierto lisääntyy entisestään

EU:n komission pitäisi huomauttaa Suomea siitä, että pääomatuloihin kohdistuva verotus tulee saattaa EU-maiden tasolle muun muassa kasvavan ulkomaan velan vuoksi. Suunnitteilla ollut veronkiertäjien armahduslaki osoitti suurta moraalittomuutta ja epäoikeudenmukaisuutta hallitukselta. Toteutuessaan laki olisi antanut veronkierron anteeksi rikkaille ulkomaille sijoittaneille kun taas esimerkiki suomalaiset pienyrittäjät, jotka eivät ole pystyneet tuloksestaan kaikkia veroja maksamaan olisivat saaneet mätkyjä tai tehneet verokonkurssin.

Äänestä
  • Puhuit asiaa joka sanan.
    Allekirjoitan tämänkin näkemyksen.

    Äänestä

"Helsingin Sanomissa oli 19.10.2005 mielenkiintoinen uutinen: ”Suomalaiset pörssiyhtiöt ovat jättäneet perimättä ennakolta noin miljardi euroa vuodessa ulkomaisilta osakkeenomistajilta, jotka on merkitty hallintarekisteriin”.
Siis ”jättäneet perimättä”.
Siis ”miljardi euroa”.
Siis ”vuodessa”.

Kun suomalaiset pörssiyhtiöt olivat ottaneet lain omiin käsiinsä ja jättäneet perusteettomasti lähdeveron perimättä, lakia muutettiin vuonna 2005. Vanhasen hallituksen peruste lainmuutokselle oli se, että lain noudattaminen ”vaikuttaa epäedullisesti suomalaisten yhtiöiden osakekurssien kehitykseen”. Samalla annettiin hiljainen hyväksyntä käytännölle, jonka mukaan pörssiyhtiöiden ei ole tarvinnut noudattaa Suomen lakia - eikä niiden tarvinnut maksaa jälkikäteen valtiolle lain mukaisia pidättämättä jätettyjä lähdeveroja."

http://keskustelu.suomi24.fi/t/11610364/miksi-valtion-taloutta-elvytetaan-8-mrd-vuodessa#comment-62692683

Äänestä
  • Tässä tgeille hallintorekisteristä enemmänkin, jatkot linkissä:

    " Kun hallitus esitteli veronkiertotarkoituksiin hyvin sopivan 220-sivuisen lakiesityksensä hallintarekistereiden käytön laajentamisesta ulkomaalaisomistuksesta myös suomalaisten omistamiin suomalaisten yhtiöiden osakkeisiin, lain esipuheessa oli kaksi kummallista lausetta: ”Esitys liittyy valtion vuoden 2017 talousarvioesitykseen” ja ”lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2016”.

    Useimmille kansalaisille nämä lauseet eivät kerro mitään erikoista, mutta vanha valtiopäivämies minussa heräsi. Hallitus halusi lain voimaan vuoden 2016 alussa, ja siihen tarvittiin hyvin erikoinen menettely: laki ehdotettiin käsiteltäväksi budjettilakina! Se oli kummallinen temppu, sillä hallintarekisterilailla ei pitänyt olla mitään vaikutusta valtion tuloihin tai menoihin; siinähän vain vaihtuu omistajan niin tahtoessa yksityisen belgialaisen rekisterinpitäjän Euroclearingin tiedot säilöttäväksi yksityisten koti- ja ulkomaiste pankkien hallintarekistereissä.

    Sitä, että laki on muka budjettilaki, tarvittiin kiireelliseen mutta asian huolellisen eduskuntavalmistelun ohittavaan lainsäätämismenettelyyn. Hallituspuolueiden edustajien ryhmäkuri on tiukimmillaan budjettiäänestyksissä, ja tällä kummallisella järjestelyllä haluttiin vaikuttaa niiden eduskuntaryhmien koossapysymiseen.

    Kokoomus tekee tuollaisten kepulikonstien ohella muutoinkin tuhoon tuomittua politiikkaa. Alexander Stubbin johdolla se on esittänyt kolme suunnitelmaa verorikollisten elinolosuhteiden parantamiseksi ja säästöiksi heidän sisäruokintakuluistaan vankilassa. Tai ei ehkä sittenkään vankilassa; kysymyshän on veroporsaista, joita kohdellaan lievästi pelkillä veronkorotuksilla ja sakoilla."

    http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/205948-kokoomus-rikollisten-asianajaja

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyvä_Veli kirjoitti:

Veroparatiiseissa oleva varallisuus ei ole enään turvassa
ulkomailla. Joten varat pitää saada piiloon Suomeen.
Hallintarekisterilakia muuttamalla se onnistuu täydellisesti.
Verottaja ja poliisi vastustavat lain muuttamista. Heidän mukaan se
edistää veronkiertoa, korruptiota ja rahanpesua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu