Kilpailutimme rakennusliikkeitä keväällä 2015 koskien moottoripyöräliikkeemme laajennuksen tekoa. Kyseessä oli 250m2 laajennus, entisen 250m2 lisäksi.
Tarjouspyyntöjä lähetettiin noin 10 eri liikkeelle. Ensimmäisenä paikalle tuli Rakennus Otsosta omistaja Otso Korhonen. Heti ensitapaamisesta kaverista jäi hyvä fiilis.
Myös muita kävi katsomassa, eikä heistäkään pahaa sanaa sanottavana.
Sitten saimme kirjalliset tarjoukset, Hinta ero oli noin 40 000,00 luokkaa kalleimman ja halvimman tarjouksen välillä. Joten valinnasta tuli helppo ja Rakennus Otso valittiin tekijäksi.
Työ alkoivat elokuun alussa ja moottoripyörät saatiin uuteen tilaan lokakuun alussa, eli jo kuukautta aiemmin mitä oli meille luvattu ! Tämä lienee harvinaista rakennusalalla...
Ensimmäistäkään vastoinkäymistä ei tullut. Homma toimi täydellisesti ja reiluun henkeen. Otson KOTIMAISET työmiehet tekivät hienoa työtä ja päivässä tapahtui aina enemmän kuin uskalsi edes unelmoida.
Hyvä esimerkki reilusta pelistä oli myös se, että sanoimme jotta voivat käyttää vanhassa päädyssä olleen ulko-oven siirtämällä uudella puolella. Mutta Otso sanoi että Hän ostaa ja laittaa sinne uuden oven karmeineen. ( tämä siis meni rakennusliikkeen piikkiin, kun meillä oli jo sovittu urakkahinta ). Toinen vastaava oli kun vanhan hallin päädyn peltien alla oli mielestäni ihan hyvät gyprogit jotka olisi meille kelvannut. Nämä myös Otso uusi omaan piikkiin, kun sanoi ettei tee kuin täydellistä !
Eli jos etsit porukkaa jolta homma käy, eikä tule turhia piilotettuja kuluja. Niin voimme 100% suositella Rakennus Otsoa. Tervetuloa myös katsomaan heidän työnsä jälkeä aukiolo-aikojemme puitteissa osoitteeseen : Aarbike Oy Vaahteramäentie 10 04150 Martinkylä ( Sipoo)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Otso porukoineen suoritti meidän taloyhtiöömme (As Oy Vantaan Heidehofinpuisto) puisten julkisivuosien maalausurakan touko-kesäkuussa 2015. Teimme taloyhtiömme hallituksessa valinnan kilpailutukseen osallistuneiden joukosta. Rakennusotson hinta oli linjassa yleiseen linjaan, vaikka ei ollutkaan halvin. Ratkaisun teimme sillä perusteella, että meillä oli tietoa hienosti sujuneista urakoista muualla PKS alueella. Halusimme urakan sujuvan itseohjautuvasti, laadukkaasti ja asukkaat/tiedottaminen huomioiden.
Ennen töiden aloittamista suunnittelimme urakan suoritusjärjestyksen, aikataulun ja tiedottamisen yhdessä Otson kanssa. Otso kertoi suoraan oman mielipiteensä mm. aikataulusta. Koko urakka sujui täsmälleen sovitusti ja etuajassa (kelien suosiollisella avustuksella tosin)! Kommunikointi suoritukseen liittyvistä yksityiskohdista onnistui sekä Otson että muiden miesten kanssa ja tieto tuntui leviävän heti koko porukalle eli oli sama kenelle puhui. Kaikki käyttäytyivät reippaasti ja ystävällisesti sekä huomioivat asukkaiden toiveita ja jopa siirtelivät tielle jääneitä kalusteita maalauksen alta pois vaikka se ei kuulunut urakkaan. Maalausjälki on erinomaista ja auringon puoleisia kohtia he olivat maalanneet kahteen kertaan oman harkintansa mukaan. Tämä kuului kuulemma urakkaan vaikka tarjous sisälsi maalauksen yhteen kertaan! Miehet löysivät myös joitakin lahonneita puuosia, mistä he tulivat kertomaan ja suosittelivat niiden uusimista. Näin toimittiin ja lisätyölaskutus oli erittäin maltillinen. Joitakin maalitippoja oli jäänyt, mutta nekin Otson miehet poistivat viipymättä. Otson mukaan työn pitää olla laadukasta ja takuun pelata mikäli aikoo toimia alalla.
Kun tällainen sovitusti urakan suorittava, asiallisesti käyttäytyvä ja kohtuuhintainen helmi on löytynyt, tulemme varmuudella käyttämään Rakennusotsoa jatkossakin taloyhtiössämme! Toivottavasti pojat ovat silloin saatavilla kun tarvitaan.
Ko. taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja
Ode on hyvä Jätkä!
Kauniita tarinoita otso.
RAKENNUSOTSO ON IHA PARAS RAKENNUSFIRMA!! RAKENSI MEIDÄN LEIKKIMÖKIN, TULI TOSI HYVÄ!!