Miksi moottoritiellä ei ajeta oikeaa kaistaa?

J_150_Jyrää_teitit

Tänä aamuna taas päästelin Turun moottoritien loppupätkän Laajalahden liittymästä Munkkiniemeen tuplajonon ohi pitkin typötyhjää oikeaa kaistaa, joka ei tuolla kohtaa ole bussikaistana. Kiitos taas kaikille teille kanssa-autoilijoille, jotka ette tunne liikennemerkkejä ja köröttelette kuin lampaat jonossa nokka toisen perseessä. Oikealta ohittaminenhan on sallittua ruuhkassa, kun kaistoilla on omat luontevat nopeudet. Tässä tapauksessa minä määrään oikean kaistan ainoana käyttäjänä nopeudeksi 105 km/t.

Normiliikenteessä taas ärsyttää, kun esimerkiksi Lahdenväylällä on pitkät matkat kolme kaistaa käytössä välillä Koskela - Kehä I, mutta juuri kukaan ei aja oikeanpuoleista kaistaa, vaikka lain mukaan pitäisi. Jos normiliikenteessä halua ohittaa keskikastan tukkeet, pitää koukkia vasemman kaistan kautta ja palata taas oikealle. Olisi poliisilla töitä! Toinen samanlainen paikka on Länsiväylä Tapiolan liittymästä itään, kehältä tulevat tunkevat jarruvalot hehkuen liikennevirtaan heti rampin jälkeen, vaikka kaistaa jatkuu melkein kaksi kilometriä ennen kuin tie kapenee kahdeksi kaistaksi Haukilahden kohdalla. Jopa Olariin kääntyjät tunkevat keskikaistoille vaikka joutuvat taas siirtymään oikealle ennen pitkää.

Pelkäävätkö oikeaa kaistaa ajavat että joku ilkeä ramppi kaappaa ja tappaa?

3

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Just_joo

      On sulla helppo elämä, jos tuossa on sen vaikeimmat ongelmat

    • JOfaFATI

      Ehkä koska nykyään ajokortin voi saada muropaketista?

    • kavereil oli hyvä teoria siihen,kun navi kehoitta kokoajan et pysy vasemmalla kaistalla

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      79
      11756
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      98
      8919
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      83
      4703
    4. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      27
      4040
    5. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      100
      3984
    6. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      6
      3886
    7. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      9
      3670
    8. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      22
      3482
    9. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      42
      3285
    10. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      47
      2834
    Aihe