14.3.2003

Tiedote 14.03.2003
Elintarvikevirasto Helsinkiin

Helsinki on vihdoinkin saamassa EU:n elintarvikeviraston. Esitys syntyi pääministerien Paavo Lipposen ja Silvio Berlusconin kompromissin pohjalta. Helsinki tulisi vastaaman elintarvikkeiden turvallisuudesta ja Parma saisi aivan uuden, pienen viraston, joka keskittyisi muun muassa maataloustuotteiden nimisuojaan ja alkuperäistodistuksiin.

Ylipormestari Eva-Riitta Siitonen toteaa, että päätös on Helsingille mieluinen. Hänen mukaansa kaupunki on valmis heti EU:n huippukokouksen päätöksen jälkeen ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin, jotta Viikkiin sijoittuvan viraston toiminta saadaan käyntiin. Hän toivoo, että päätös syntyisi Kreikan puheenjohtajuuskaudella. Ylipormestari Siitonen kuuli esityksestä suoraan pääministeri Lipposelta.

Ylipormestarin mukaan päätös on myös tunnustus Helsingin yliopistossa ja koko maassa tehtävälle kotimaiselle tutkimustyölle. Elintarvikeviraston myötä voidaan myös edistää suomalaisten puhtaiden ja korkealaatuisten elintarvikkeiden ja biotekniikan tunnettuutta.

Helsinkiin sijoittuvaan elintarvikevirastoon tulee noin 250 työntekijää, joista osa tulee muualta Euroopasta. Ylipormestarin mukaan tämä vahvistaa Helsingin asemaa kansainvälisenä osaamiskeskuksena.


http://www.hel.fi/uutiset/tiedotteet/2003/elintarvikevirasto.html
2109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

se on mun syntymäpäivä! Täytin Kolkyt (30) silloin.


Pitikö sinun Saatanan punikin pilata se päivä pohdinnoillasi????

Äänestä
  • Moksiskaan. Tuskin tuollaisena päivänä se asioiden vastaanottokykykään on ihan kirkkaimillaan, eikä varmaan seuraavanakaan päivänä. Ei ollut sinun vikasi, ettei virastoa tullutkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pohtija2 kirjoitti:

Tiedote 14.03.2003
Elintarvikevirasto Helsinkiin

Helsinki on vihdoinkin saamassa EU:n elintarvikeviraston. Esitys syntyi pääministerien Paavo Lipposen ja Silvio Berlusconin kompromissin pohjalta. Helsinki tulisi vastaaman elintarvikkeiden turvallisuudesta ja Parma saisi aivan uuden, pienen viraston, joka keskittyisi muun muassa maataloustuotteiden nimisuojaan ja alkuperäistodistuksiin.

Ylipormestari Eva-Riitta Siitonen toteaa, että päätös on Helsingille mieluinen. Hänen mukaansa kaupunki on valmis heti EU:n huippukokouksen päätöksen jälkeen ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin, jotta Viikkiin sijoittuvan viraston toiminta saadaan käyntiin. Hän toivoo, että päätös syntyisi Kreikan puheenjohtajuuskaudella. Ylipormestari Siitonen kuuli esityksestä suoraan pääministeri Lipposelta.

Ylipormestarin mukaan päätös on myös tunnustus Helsingin yliopistossa ja koko maassa tehtävälle kotimaiselle tutkimustyölle. Elintarvikeviraston myötä voidaan myös edistää suomalaisten puhtaiden ja korkealaatuisten elintarvikkeiden ja biotekniikan tunnettuutta.

Helsinkiin sijoittuvaan elintarvikevirastoon tulee noin 250 työntekijää, joista osa tulee muualta Euroopasta. Ylipormestarin mukaan tämä vahvistaa Helsingin asemaa kansainvälisenä osaamiskeskuksena.


http://www.hel.fi/uutiset/tiedotteet/2003/elintarvikevirasto.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu