Osakeyhtiö ja sen toimitusjohtajan luottotiedot

jajoilmola

Hei! Olen tässä suunnitellut ostavani valmis osakeyhtiön luotettavalta sivustolta (asiakasturva.fi) ja nyt kyselisin hieman siihen liittyviä asioita NIILTÄ jotka oikeasti asiasta tietävät jotakin. Kysehän on siis oy.stä joka on ollut kaikissa rekistereissä jo vuodesta 2013 asti,joten kyse ei ole siis aivan uudesta yhtiöstä,mutta ei niillä ole mitään toimintaakaan harjoitettu. Eikä ole myöskään mitään velkaa,eli ilmeisesti puhdas yhtiö muiden silmiin ? Nyt tullaan varsinaiseen asiaan. Itse olen menettänyt luottotietoni ja ulosotossa on 20 tuhatta euroa,summalla nyt tuskin mitään väliä on kun tiedot on menneet joka tapauksessa. Siinä vaiheessa kun OY jota olen ostamassa siirtyy kokonaisuudessaan minulle,eli olen toimitusjohtaja ja muita ei ole kyseisessä firmassa mukana.. Tuleeko tästä puhtaasta yhtiöstä sitten "likainen" eli mitään ei saa laskulla / osamaksulla hommattua firman nimiin? Ajatellaan tilanne että olisin hankkimassa firmalle omaa puhelinta ja liittymää,kävelen vaikka soneralle ja koittaisin saada sieltä puhelinta liittymää osamaksulla firmalle,mitä sieltä sanotaan? Tarkistavatko myös firman toimitusjohtajan ja muiden osakkaiden luottotiedot vaikka firmalla itsellään ei ole maksuhäiriö merkintöjä? Olen kuitenkin käsittänyt asian niin,että vaikka minulla itselläni olisi 50 luottohäiriö merkintää,ne eivät siirry osakeyhtiölle jota olen ostamassa,jos olen väärässä joku voi asian korjata. TMI jos on niin siinä ilmeisesti luottotietoni ovat yhtä kuin TMI luottotiedot. Mutta nyt kyse osakeyhtiöstä.

Eli lyhyesti tämä minun asia,saanko firman nimillä otettua laskulle tai osamaksulle tavaraa vaikka minun tietoni eivät ole kunnossa? Jos on asiasta omia kokemuksia,niitäkin voi täällä jakaa jotta tietää asioista hieman enemmän.

Kiitos kaikille jotka vastaavat!

8

2895

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 2-7

      Sinun maksuhäiriömerkintäsi eivät siirry OY:lle mutta vastuuhenkilön merkinnät vaikuttavat OY:n luottokelpoisuuteen tällaisessa pikkufirmassa.

      Verovelka voi myös estää pääsyn ennakkoperintärekisteriin.

    • Perustamassafirmaa

      Kiitos. Joo niin ajattelinkin että maksuhäiriöt eivät siirry firmalle,mutta jotenkin ne vaikuttavat asiaan kyllä. Verovelkaa ei onneksi ole.Olisi kiva jos täällä olisi joku ihminen jolla on ollut maksuhäiriöitä ja ollut OY.N keulahahmona,miten ne ovat vaikuttaneet luoton / osamaksun saantiin

    • 2-7

      Ei ole ollut maksuhäiriöitä, mutta tullut seurattua kaikenlaista.

      Kun pikkufirmalla ei ole ollut toimintaa niin sen maksukyvyksi lasketaan yrittäjän maksukyky, eli pankkilainan takaa yrittäjä henkilötakauksella tai reaalivakuudella (riittävän velaton asunto jne). Kun sinulla on maksuhäiriömerkintä niin todennäköisesti tarvitset toisen takaajan.

      Osamaksu ei ehkä onnistu, osta kännykkä kertamaksulla, laskutettavan liittymän voit saada maksamalla muutaman satasen vakuusmaksun.

    • Bulvaanipalvelu

      Hommaa bulvaani

    • Kyllä_muuten_seuraa

      Muutama vuosi sitten eräät henkilöt perustivat Oy.n
      1 4stä osakkaasta oli menettänyt lottotiedot, sillä oli se seuraus että yritys oli myös luottotiedoton.
      Homma parani kun he potkivat tuon henkilön pois firmasta.
      Eli aloittajan tapauksessa bulvaani joka omistaa ja istuu hallituksessa ja n tj niin silloin ok.
      Nykyään yrittäminen ja luotto on aika raadollista, jos on töpännyt niin on töpännyt.

    • Sarjayrittäjä

      Teet suuren palveluksen koko yhteiskunnalle kun unohdat koko yrityksen perustamishöpötyksen heti alkuunsa! On selvää jo tässä vaiheessa, että toimintasi ei tule aiheuttamaan mitään muuta kuin luottotappioita muille! Ei muuta kuin lihatiskin taakse oikeisiin töihin! Tai kilometritehtaalle. Sinä mitään puhelinta tarvitse. Hus sika metsään!

      • 576655

        Lainaus aloittajalta: "Eli lyhyesti tämä minun asia,saanko firman nimillä otettua laskulle tai osamaksulle tavaraa vaikka minun tietoni eivät ole kunnossa? "

        No ajatteleppa ite - myytkö itse surutta tavaraa velaksi jokaiselle pussihousumiehelle joka ovestasi sisään kävelee ? - kyllä se on niin, että hyvä asiakassuhde on ansaittava.


    • Perustamassafirmaa

      Jos luottotiedot on kunnossa ja firmalla puhtaat nimet. Mikäs siinä vaikka miehellä pussi housut on jalassa,kyllä sille voisi jo velaksi antaa :) siinä vaiheessa ei tarvita mitään asiakas suhteita. Kyseleekö elisa uusilta asiakkailta joistain asiakas suhteista kun joku ottaa liittymän / puhelimen sieltä. Eivät kysy vaan luottotietoja. Ja nehän löytyy kyllä,puhtaina vieläpä .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 316
      4458
    2. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      16
      2206
    3. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      188
      2036
    4. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      107
      1446
    5. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      74
      1316
    6. Minkälainen koti

      kaivatullasi on?
      Ikävä
      74
      972
    7. Nyt mielipiteitä kehiin?

      Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
      Kuhmo
      57
      937
    8. IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."

      Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka
      Tv-sarjat
      2
      879
    9. Martina miehensä kanssa Malediiveilla.

      Miksi täällä puhutaan erosta? Lensivät Dubaista Malediiveilĺe.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      814
    10. Ei lumous lopu koskaan

      Kerran kun tietyt sielut yhdistyvät kunnolla, ei irti pääse koskaan. Vaikka kuinka etsit muista ihmisistä sitä jotain tu
      Ikävä
      59
      736
    Aihe