Mielestäni minulla on turhan laimea Rivatril, vaikka otin 1,5mg eli 2 tablettia pari tuntia ennen "pahaa tilannetta" ja kun tunsin että vieläkin ahdistaa niin otin yhden kokonaisen hetki ennen tilaisuutta, se ei tietenkään ehtinyt imeytyä täysin mutta kuitenkin, meinasi paniikkikohtaus tulla yhdessä vaiheessa kun huomio keskittyi minuun, kuinka vahvaa Rivaa muut käytätte jos kyseessä oikein paha paikka? Kauppareissulla riittää puolikaskin tabu, tai jopa ei ollenkaan. Lisäksi otin yhden 10mg Propralin kuten normaalisti.
Kerran kokeilin ottaa 2mg annoksen, kun taaskin tunsin ettei reseptin mukainen eli pari 0,5mg tabua riitä ja silloin ei tullut ongelmia. Täytynee varata aika ja pyytää vahvempia Rivatrileja. Vai pitääkö sitten vaan rikkoa reseptin määrää ja ottaa enemmän, jos ei sitä voi muka nostaa. Läheskään joka päivä en käytä vaan juuri noissa pahimmissa paikoissa.
Rivatril 0,5mg ja melkein kohtaus
7
238
Vastaukset
- apkirj_
Turhauttaa kun vaikkakin olen työelämässä en tämän vaivan takia uskalla hakea vaativampiin ja mielenkiintoisempiin töihin, kun tuntuu että nykylääkkeet ei ainakaan auta täysin. Masennuslääkkeitäkin tähän vaivaan on kokeiltu mutta ne vie halut, oikeastaan kaikkea kohtaan. Tehosta paniikkihäiriöön en ole ehtinyt päästä selvyyteen.
- rivojenkäyttäjä
Rivatril auttaa parhaiten säännöllisesti käytettynä. Itselläni on 2mg kaksi kertaa päivässä. 2mg Rivatril myös liukenee nopeasti.
- apkirj_
Kokemuksia on myös tosin n. puolen vuoden päivittäisestä arkikäytöstä, jonka lopetettuani vieroitusoireet oli melko masentavia aamutärinöineen, kevyt olo päässä, ahdistus jne. Lopetin päivittäiskäytön koska työpaikkani vaihtui vähemmän stressaavaan työhön jossa en ole tarvinnut päivittäistä lääkettä. Lisäksi pelotti mahd. muistihäiriöt sekä yleensäkin se tietynlainen sumussa olotila.
Olen sen verran epätoivoinen kaikki tai lähes kaikki luomukonstitkin kokeiltuani, että voisin jo harkita SSRI/SNRI lääkkeitä mikäli vaan löytyisi sellainen joka ei vie haluja ja masenna oloa entisestään. Ei taida löytyä.
- rivojenkäyttäjä
Kannattaa kokeilla ennen ssri lääkkeitä mieluummin Aurorixia. Ei ole noita kiusallisia haittavaikutuksia ja alkaa auttamaan jo ensimmäisenä päivänä.
http://www.laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=959&i=MEDA_AURORIX- ap__
Joo, näin tehtin eli ensimmäinen lääke oli juuri tuo Aurorix. Minulla teki jotenkin hirveän jumin/ahdistuksen päässä enkä uskaltanut jatkaa lääkkeen ottamista kauan.
- MrPaniic
Nyt olen siinä pisteessä, että ajattelin kokeilla edes muutaman viikon Sertralin Orion 50mg nappeja. Lopetan jos ei auta. Ihan sama vaikka tunteet latistuisi kun ne on alhaalla senkin takia että normaali elämä on vaikeaa. Nyt ottanut muutaman aamun puolikkaan tabletin, aiheuttaa lievää kuvotusta jne mutta nyt olen päättänyt jatkaa edes sen kuukauden. Jos saisi lääkeen ansiosta edes apua kahvinjuonnin lopetukseen, joka ei ole onnistunut. Viime kauppareissulla iski pieni kohtauksen tunne vaikka olin kokonaisen Rivatrilin ottanut. Otin sitten varmuudeksi/lumeeksi toisenkin juuri ennen kassalle menoa. Jee jee.
- MrPaniic
Suunnilleen viikko napsittu Sertralinia, ja nyt olen siinä pisteessä, että en sittenkään jatka kuuria pidemmälle. Itseni tuntien vieroittautuminen joskus kuukausien tai vuosien päästä olisi minulle liikaa.
Mennään kuten ennenkin, pyydän vahvempia rivoja sitten jos ei nykyiset enää tepsi. Tunteepahan ainakin jotain.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2624606Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442797Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761761Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061624Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 591360
- 941253
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2121138- 471129