Nautitko PS:n kannatuksen laskusta

minulleainakin

Jokainen prosentti ja promille tuo entistä enemmän hyvää mieltä

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei-juuri-lohduta

      En nauti. About jokainen perussuomalainen kansanedustaja on vääryydellä päässyt isoille palkoilleen valehtelemalla räikeästi ennen vaaleja. Sillä on sitten saatu valtaa ja hyvät liksat eikä huolta huomisesta. Ei paljon haittaa monelle mikäli seuraavissa vaaleissa ei pääse läpi. Hatunnostot niille useammallekin, jotka ovat olleet edes sen verran suoraselkäisiä että ovat puolueesta eronneet vaalivalheiden takia.

      Ainut hyvä on etteivät pääse kusettamaan yhtä montaa vuosikymmentä kuin mitä Berlusconin poppoo teki Italiassa tai Putinin porukka nykyään Venäjällä.

    • Luuseri-persut

      On se myönnettävä että nautin persujen romahduksesta. Ja puolestani suunta saa jatkuakin samanlaisena.

      • Kuin myös.


    • upersu3

      Nauttiminen ei ole oikea sana. Olisin toivonut persujen pitävän lupauksensa, se olisi ollut melkein sitä. Ei enää auta paniikkinappulan painaminen, persut on näyttäneet oikean karvansa. Paha saa palkkansa.

    • KukaTällaistaKaipaa

      Soinin poliittinen painoarvo on ihan jotain muuta kuin hänen elopainonsa.

      Soinin valheiden lista on loputon. Soini on valehdellut tai kääntänyt takkinsa kaikissa keskeisissä poliittisissa kysymyksissä, joista osasta media ei ole kertonut sanallakaan. Yksi hyvin vaiettu salaisuus on se, että Soini oli kampanjoimassa Suomen EU-jäsenyyden puolesta SMP:n raunioilla.

      Valuutasta Soini on ehtinyt olla vaikka mitä mieltä: markka takaisin, Saksa-johtoinen euro, Pohjois-Euroopan euro jne. Ydinvoima oli Soinin mielestä kaiken pahan alku vielä vuonna 2007, mutta muutamassa vuodessa seteliselkärankainen Soini kääntyi ydinvoimamannekiiniksi.

      Röyhkeyden huippu Soinilta oli väittää Matti Putkosen Metalliliitolle kirjoittamaa ilmasto-ohjelmaa hänen itsensä kirjoittamaksi. Viime eduskuntavaalien alla annetut lupaukset Soini on pettänyt kaikilta osin: Kreikka-tuki virtaa edelleen, maahanmuutto on järkyttävällä tasolla ja pienituloiset ovat Soinin leikkauslistan kärjessä. Kun Soini vielä kaveeraa sellaisten kuvatusten kuin Matti Putkonen kanssa ja käyttää härkisti uskontoa hyväkseen ihmisten manipuloinnissa, ei ole ihme, että Soini on noussut Suomen inhotuimmaksi poliitikoksi.

    • glx

      Ennen vanhaan oli sanonta. että vähästä se on lapsen mieli hyvä.

      • Änkyrä

        Mitä Te oikein odotitte? No, minä en ollut persu eduskuntavaaleissa, mutta änkyränä olen silti sitä mieltä, että persut hallituksessa estää sen minkä pystyy hallitsemattoman maahanmuutoon, rahastukseen, ym. liittyvät asiat. Sossut ilman itsekritiikkiä jakaisi kaiken mahdollisen maailman parannukseen. Tyhmät miettii tätä päivää, viisaat miettii tulevaisuuttakin.


    • sierjeg

      Persut ensimmäistä vuotta hallituksessa. romaa ei rakennettu päivässä!
      Kuinka hyvin meni maassa toisten puolueitten kanssa???
      Oliko vain aurinkoista ja onnea??
      Jos muuttaa kannatustaan joka toinen päivä ei ikinä löydä mitä etsii!!!
      Kaikki tarvii aikaa ja kun enemmistöä ole niin mitä sitten???

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1349
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      977
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      370
      808
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      759
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      123
      692
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      604
    Aihe