Rajat kiinni uudet vaalit

Rajat kiinni uudet vaalit!

Jo 1970-luvulla yhteiskunnassamme oli puheenaiheena että tulevaisuudessa ei ole työvoimaa.
Ennustus meni täysin pieleen, nyt meillä satoja tuhansia työttömiä vuonna 2015.
Suomi on maailman johtavampia korkeasti koulutettuja maita. Pääministeri istuu 10 miljoonan euron säkkinsä päällä ja takapiruna entinen valtaapitävä, joka söi eläkeläisten pohjaosan.
tällaisille on suuria virkoja jatkuvasti tarjolla.
Sotavelkoja olemme pienellä palkalla osaltamme maksaneet, nyt juuri niitä nykyinen hallitus rankaisee kovilla säästöillä.
Suomi äänesti suuret puoluetuet. Työnteolla suomi on velkansa maksanut aikaisemminkin. Vuosien kertymien aikana, ei nopeuttamalla suurien poliittisten virkojen hamuaville ovista ja ikkunoista rahatuloja.
22.10.2015 eduskunnan kyselytunnilla perussuomalainen kansanedustaja sanoi että jumala on valinnut uskovaiset hallitukseen 3 ministeriä.
Puppu puhetta. suomen kansa on valinnut . Jumala on röyhkeitä vastaan. Kuka puolustaa suomalaisia??
Perussuomalaiset mainostivat ”saa mitä tilaa”, siis leipä pois köyhiltä.
Suomalaisilta leipää ilmaiseksi syömään, vaikka ikinä ei olisi työpaikkaa tulevaisuudessakaan.
Nuori poika sanoi töissään ” Jos Suomeen tulee sota en voi paeta, olisin sotakarkuri” Siis sotakarkureitako??
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ma124411441 kirjoitti:

Rajat kiinni uudet vaalit!

Jo 1970-luvulla yhteiskunnassamme oli puheenaiheena että tulevaisuudessa ei ole työvoimaa.
Ennustus meni täysin pieleen, nyt meillä satoja tuhansia työttömiä vuonna 2015.
Suomi on maailman johtavampia korkeasti koulutettuja maita. Pääministeri istuu 10 miljoonan euron säkkinsä päällä ja takapiruna entinen valtaapitävä, joka söi eläkeläisten pohjaosan.
tällaisille on suuria virkoja jatkuvasti tarjolla.
Sotavelkoja olemme pienellä palkalla osaltamme maksaneet, nyt juuri niitä nykyinen hallitus rankaisee kovilla säästöillä.
Suomi äänesti suuret puoluetuet. Työnteolla suomi on velkansa maksanut aikaisemminkin. Vuosien kertymien aikana, ei nopeuttamalla suurien poliittisten virkojen hamuaville ovista ja ikkunoista rahatuloja.
22.10.2015 eduskunnan kyselytunnilla perussuomalainen kansanedustaja sanoi että jumala on valinnut uskovaiset hallitukseen 3 ministeriä.
Puppu puhetta. suomen kansa on valinnut . Jumala on röyhkeitä vastaan. Kuka puolustaa suomalaisia??
Perussuomalaiset mainostivat ”saa mitä tilaa”, siis leipä pois köyhiltä.
Suomalaisilta leipää ilmaiseksi syömään, vaikka ikinä ei olisi työpaikkaa tulevaisuudessakaan.
Nuori poika sanoi töissään ” Jos Suomeen tulee sota en voi paeta, olisin sotakarkuri” Siis sotakarkureitako??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu