YLE painaa täysillä persuja pois hallituksesta

Tilanne on mennyt jo ihan komiikan puolelle, kun joka päivä Yle uutisten pääaihe on joku negatiivinen persujuttu.

Persuista on tekemällä tehty nyt hallituksen ikävien leikkausten syntipukki ja Kokoomus ja Keskusta saavat kupata kansan rahat ihan rauhassa omille etupiireilleen. Kun rutinaa tulee, niin kansan viha kohdennetaan ovelasti persujen suuntaan, vaikka heidän vaikutusmahdollisuudet moniin asioihin ovat marginaaliset.

Media vääntää nyt väkisin demareita hallitukseen, koska aiemmissakin hallituksissa he myötäilivät porvarien suuntaan joka asiassa. Persut kun ovat olleet kriittisempiä ja ehkä sittenkin hankala hallituskumppani Keskustalle ja Kokoomukselle.

Saattaa olla, että koko juoni oli suunniteltu Sipilän toimesta jo hallitusneuvottelujen aikana eli otetaan persut hallitukseen, mutta koitetaan nolata heidät mahdollisimman pohjalle, jotta heistä ei olisi haittaa moneen vaalikauteen.
Näinkö se meni Hra Sipilä?
4094
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Ylessä on ämmäpuolueen (SDP) ja viherkomukoiden naistoimittajia enemmistö ilm. Miksi ylen toimittaja ei tasapuolisuuden nimissä voinut kertoa HS galluppia tulkitessaan mitkä puolueet ovat nyt ämmäpuolueita? SDP on nyt miesjohtajien komennossa ja aivan tarkoituksella, naisten komennossa kannatus meni hetkessä pohjalukemiin, siinäkin olisi toimittajille jutun aihetta.

Äänestä
  • Mistä tämä perussuomalainen naisviha? Haluaisitteko ajaa jo naisetkin pois maasta, vai?

    Peili löytyy tietysti viimeisenä, sitten kun ei ole muuta syyteltävää enää jäljellä?

    Hienosti menee. Jatkakaa samaan malliin, toivottavasti jäätte yksin narsistiseen pimeyteenne mahdollisimman pian, niin ei tarvitse muiden kärsiä noista itkupotkuista enää enempää.

    Äänestä

UHRIUTUMINEN EI TOIMI !

Gallupit näyttävät persuille alamäkeä ja ministeri Mäntylää epäillään petoksesta. On hyvä, että tästä kerrotaan kansalle.

Media nosti persut vaalivoittajiksi ja persut oluvat tyytyväisiä. Ja nyt kyn on ongelmia, niin niistä ei saisi kertoa totuutta.

Äänestä
  • Ylen.Anto ja muu valtamedia ei vieläkään usko, että kansa äänesti jo. Vaalikampanja vaan yltyy yhä törkeämmäksi. Palkatut trollit ja joutilaat toimittajat suoltaa suolesta - ylenantoa -sitä itteään.

    Äänestä

  • sontatalikko.heiluu kirjoitti:

    Ylen.Anto ja muu valtamedia ei vieläkään usko, että kansa äänesti jo. Vaalikampanja vaan yltyy yhä törkeämmäksi. Palkatut trollit ja joutilaat toimittajat suoltaa suolesta - ylenantoa -sitä itteään.

    Enää ei edes naurata. Vaikka YLEn Sontatuutin sulkee, maksaa täytyy tästä lannanluonnista.

    Äänestä

  • Me työtätekevät veronmaksajat kustannamme sekä Ylen ohjelmat että persujen työttömyyskorvaukset.

    Äänestä

  • Me työtätekevät veronmaksajat kustannamme sekä Ylen ohjelmat että vihervassarihylkiöiden ja näiden maahantunkeutuvien villielukoiden loisimisen.

    Äänestä

  • Yle on rappion huippua, miten puoleellinen uutisointi.

    Olisiko aihetta laittaa ylen johtajat uusiksi.

    Äänestä

  • yle-puolueellinen kirjoitti:

    Yle on rappion huippua, miten puoleellinen uutisointi.

    Olisiko aihetta laittaa ylen johtajat uusiksi.

    Perssuthan siellä johdossa ovat...

    Äänestä

Eikö persut ole syyllisiä??? Mäntyläkin silmät palaen ajaa leikkauksia eläkeläisiltä.. Turunen veronkiertoa!

Äänestä
  • Moiset vihervassaripersereiät ja mamuhyyssärit pitää laittaa loppuelämäkseen mielisairaalan suljetulle.

    Äänestä

Persupoliitikot istuvat itse YLEn johdossa. Ja muutenkin te puoluetta kannattavat änkkääjät voisitte jo lopettaa sen muita kaikesta syyttelevän itsekkään russutuksenne. Ettekö todella muuta osaa? Vähän maku mennyt tuosta mölinästä vähitellen. Ei oikein putoile enää...

Äänestä
  • Ulostulosi kieliasu kuvastaa loistavasti millä henkisellä tasolla näitä juttuja kommentoidaan!

    Äänestä

  • Mikähän ongelma sinullakin oli kommentin kieliasun kanssa, etkö ymmärtänyt suomen kieltä vai? Muuta asiaa ei ollut, joten päätit takertua "kieliasuun"?

    Ikään kuin umpityperillä persuraivoajilla ja sympatisoijillaan olisi varaa kommentoida yhtään mitään mistään nettikommenttien kieliasuista...

    Mutta eihän teillä ole selkärankaa. Syyttelette muita, ja paskotte itse ympäristöänne jatkuvasti taukkeilullanne.

    Äänestä

  • painakaavaanitseitseänne kirjoitti:

    Mikähän ongelma sinullakin oli kommentin kieliasun kanssa, etkö ymmärtänyt suomen kieltä vai? Muuta asiaa ei ollut, joten päätit takertua "kieliasuun"?

    Ikään kuin umpityperillä persuraivoajilla ja sympatisoijillaan olisi varaa kommentoida yhtään mitään mistään nettikommenttien kieliasuista...

    Mutta eihän teillä ole selkärankaa. Syyttelette muita, ja paskotte itse ympäristöänne jatkuvasti taukkeilullanne.

    Halusitko vahvistaa vielä typeryytesi ?

    Äänestä

  • Muuta tällä suvakkivajakilla typeryksellä ei ole vahvistaa,ainoastaan päätit paljastaa oman kastemadon tasolla olevan vihervassarin vajaaälysi?

    Äänestä

Ylellä on tietysti hätä tuloistaan, ja se on ymmärrettävää. Mutta nyt ei auta tuijotella kenenkään omaa napaansa, vaan ajateltava Suomen etua. Perussuomalaisille ei ole vaihtoehtoa jos ajattelee järjellä. Muut puolueet on saanut yrittää liian kauan korjata Suomen tilannetta, ja nyt puhaltaa uudet tuulet, jotka raikastavat ilman perusteellisesti. Kyllä te muutkin sen vielä huomaatte, mutta kaikki vaatii oman aikansa.

Äänestä

"Persut kun ovat olleet kriittisempiä ja ehkä sittenkin hankala hallituskumppani Keskustalle ja Kokoomukselle."

Meinaatko nyt "kritiikkiä" ja "hankaluutta" nolon uhriutumisen ja Kimmo Kivelän (PS) johtaman YLEn syyttelyn muodossa? Vaiko ihan aprillipäivän tilapäisvitsinä näin marraskuulla?

Äänestä
  • Joo, persut olivat niin maahanmuuttokriittisiäkin, että maahanmuutto kasvoi yli kymmenkertaiseksi. Ja kaikki tulijat ovat täysin varmasti niitä persujen mainostamia työperäisiä muuttajia...

    Äänestä

SOINI ON OTTANUT ETÄISYYTTÄ POLITIIKKAAN ASETTUMALLA MATKUSTUSVIRKAN ULKOMINISTERIKSI JOSSA VOI LAUKOA LATTEUKSIA EIKÄ TARVITSE PUUTTUA POLIITTISIIN KYSYMYKSIIN EIKÄ PURISTAA YLE-SONTAA

EMME VOI TÄLLE PELLEILYLLE NYT MITÄÄN

MUTTA

NYT LOPPUKIRI VÄYRYSEN ALOITE LEVITÄ ALLEKIRJOITA
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Äänestä
  • Ei kaikki ole niin hölmöjä, etteivät ymmärrä, että hallituksessa asiat päätetään ja yhteistuumin. Tässä persut on onnistunut näyttämään vastuunsa ja tekemään päätöksiä jokaisen hyväksi. Onhan tämä persujen ajojahti todellakin mennyt yli äyräiden. Ei olisi luullut Demareista tällaista toimintaa, mutta luonto ei hyväksy häviämistä. Nyt räksyttävät, mutta ei ole sitten asian kohdalla minkään tekijäksi.

    Äänestä

  • Joo, ihan hemmetin hyvää tekevät nämä köyhiin kohdistetut leikkaukset, joita Soini mukaan ei tehtäisi lainkaan. Petoksella on lyhyet jäljet ja Soini voi olla tyytyväinen, jos puolue vielä nousee eduskuntaan.

    Äänestä

  • Älä huuda, vajakki!

    Äänestä

Joka sivalluksen persut on ansainneet, petoskoirat!

Äänestä
  • Moiset vihervassaripersereiät ja mamuhyyssärit pitää laittaa loppuelämäkseen mielisairaalan suljetulle,te mamuhyyssäripaskat tappakaa ittenne!!!!.

    Äänestä

Piti tulla ihan tänne persujan palstalle ihmettelemään Ylen touhua.

Ylellä on nyt paska housussa kun lempparipersunsa Hakkarainen on juuri valittu Ylen toimintaa arvioimaan, ja hyvää kommenttia hän antaakin:

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195004259378/artikkeli/yle-tyoryhmaan valittu teuvo hakkarainen jyrahtaa touhu kuin valtion lapiomiehilla .html

Nyt Yle yrittää KAIKIN TAVOIN jopa Seiskaa lainaamalla kammeta persuja pois hallituksesta. Ettei vaan korttitalo hajoaisi.

Ylen mamupropaganda myös väkevää. On parikin ketjua Maahanmuutto-palstalla.

Äänestä

kaikki naimaan nyt

Porissa afgaaniukko on monikulttuurinen joka poltti ja tappoi alaikäisen kertoo, että naimalla saa jäädä http://www.hs.fi/kotimaa/a1305964715260 Syyttäjän mukaan mies oli ollut mustasukkainen ja masentunut ja koki tulleensa petetyksi. Hänellä oli ollut toiveita naimisiinmenosta. Hänen kansalaishakemuksensa oli hylätty ja syyttäjän mukaan suomalaisen vaimon saaminen olisi auttanut kansalaisuuden saamista.

Satakunnan käräjäoikeudessa Porissa alkoi maanantaina porilaisen lenkkeilijätytön surman käsittely. 25-vuotiasta miestä syytetään myös törkeästä raiskauksesta, mutta tämä syytekohta käsitellään kokonaan suljetuin ovin.

Äänestä

Ei Ylen tarvitse paljoa asian hyväksi tehdä. Perussuomalaiset ovat itse hoitaneet asian aika hyvin. Itsekin äänestin perussuomalaisia, koska luulin puolueella olevan jonkinlaista selkärankaa. Hinku hallitukseen oli kuitenkin näemmä niin kova, että sen eteen oltiin valmiit myymään kaikki periaatteet.
En pidä keskustaa, kokoomusta tai sosialidemokraatteja mitenkään hyvänä vaihtoehtona. Aika vähän niidenkään lupauksista on jäljellä, eivätkä ne lupauksetkaan niin hääppöisiä olleet. En kuitenkaan tule missään tapauksessa unohtamaan perussuomalaisten totaalista takinkääntöä, enkä näin ollen enää koskaan äänestämään heitä.
Taidan siirtyä nukkuvien puolueeseen, poliittista kotia ei Suomesta löydy.

Äänestä

Ylen ei tarvitse edes keksiä mitään juttuja, koska persuilla päivittäinen hölmöily on jokseenkin verissä. Ainoa joka onnistuu persniekoilta päivittäin takinkäännön lisäksi.

Äänestä
  • Kyllähän jo on naurettavaa tämä persuista jokapäiväinen negatiivinen uutinen, eiköylelläkään ole tosiaan uutisoitavaa muuta.Yle pelkääkin rahotuksensa jatyöpaikkojensa puolesta Persuja.

    Äänestä

  • voikamalaaa kirjoitti:

    Kyllähän jo on naurettavaa tämä persuista jokapäiväinen negatiivinen uutinen, eiköylelläkään ole tosiaan uutisoitavaa muuta.Yle pelkääkin rahotuksensa jatyöpaikkojensa puolesta Persuja.

    Takiaispuolueen piipitykset ovat hyttytysenpaskaa atlantissa.

    Äänestä

  • Moiset vihervassaripersereiät ja mamuhyyssärit pitää laittaa loppuelämäkseen mielisairaalan suljetulle,taikka vielä parempi vaihtoehto on viedä nämä säälittävät mamumunan lutkuttajat ladon taakse......

    Äänestä

Eikös tämä ollut seiskan juttu ja iltapäivälehdet sen kuitenkin kertoivat, niin olisiko YLE:n pitänyt vaieta siitä? Milloin te persut uskotte että Suomi ei enää siirry Pohjois-Korean aikaan vaikka kuinka sitä haluaisitte.

Äänestä
  • Persupravda on opettanut persut siihen, että kaikki persujen kannalta ikävät asiat suodatetaan pois persutodellisuudesta. Persut ovat kuin vähemmistökommunistit Tiedonantajineen, jotka löysivät aina luokkavihollisia silloin, kun oma toiminta osoitettiin järjettömäksi.

    Äänestä

Persut kriittisiä? Hypänneet joka asiassa kokoomuksen pillin mukaan. Ei ole tarvinnut perssuista syntipukkia tekemällä tehdä, ovat hoitaneet asian ihán itse. Huvittavaa tässä on että YLEn joltoryhmä kuhisee perssuja ja silti foliohatut väittävät että se ajaa demarien asiaa...

Äänestä

Sipilä on kovin kiitellyt persuja siitä, että he suostuvat kaikkeen. Johan Soini ehti vakuuttamaan, että persut hyväksyvät Sipilän 18-alueen maakuntamallin, vaikka Kokoomus vastustaa ja asiantuntijat pitävät huonona. Mitä vaan audikyydistä...

Äänestä

Perssut ovat ihannekumppani hallituksessa. Ainakaan Kokoomus ja Kepu eivät yritä perssuja savustaa ulos. Eihän hiljaisesta yhtiömiehestä ole muuta kuin hyötyä. Nytkin Soini heti huutamassa, että hänelle käy mikä vaan, mitä Sipilä sotesta mieltä.

SDP:tä hallituspaikka varmaan kiinnostaa, mutta viimeisimpien galluppien perusteella he eivät lähde hallitukseen halvalla. Perssuja ei siis tulla missään nimessä vaihtamaan demareihin, mutta Kokoomus saattaa vaihtuakin, jos kyllästyvät Sipilään. Tosin luulen, että ei Kokoomuskaan lähde, sillä nyt saavat painaa perssuja ilmaiseksi eli saavat vajaan 1/3 osuudella hallituspuolueiden kansanedustajista jakaa vallan kahdestaan Kepun kanssa.

Äänestin muuten perssuja, että suvakkihomomamupatjakommariksi on turha tulla huutamaan.

Äänestä

Tässä huomattiin, kuinka sairas, häikäilemätön ja moraaliton YLE todellisuudessa on.
Toiminta muistuttaa suoraan jotain CIA toimintaa. Yritetään virläpä vaikuttaa mielisairaasti ihmisten puoluekantoihin.
TÄYSIN MIELISAIRAS KOKO YLE ORGANISAATIO KOKO JOHTO TÄYNNÄ PSYKOPAATTEJA!

Äänestä

YLE on mielisairasorganisaatio, joka tukee järjestäytynyttä rikollisuutta.
Kyllä YLE:n toimitukseen täytyy alkaa vakavasti suunnittelemaan pommi-iskua.
Ihan aiheestakin on YLE:n toimitus ja sen henkilökunta minun murhasuunnitelmani kohteenani nyt.
Toimin vastajihadismi aatteen mukaisesti ja he ovat minulle nyt potentiaalinen UHKA!

Äänestä

Lapselliset persut syyttävät taas peiliä, kun heidän naamansa näyttää umpirumalta. Nopeasti tuntuu persuilta unohtuneen, että puolueen kannatus oli vain parin prosentin kieppeissä vielä keväällä 2007:
http://www.yle.fi/puoluekannatusmittari/

Persujen paluu prosenttipuolueeksi on täysin mahdollinen, sillä nyt näyttää siltä, ettei puolue edusta juuri kenenkään etuja hallituksessa. Rähmälleen heittäytyminen "yleisen edun" nimissä on selittelyä sille, että kaikki ennen vaaleja ilmoitetut periaatteet ja tavoitteet on myyty muutamasta ministerinpaikasta. Ehkä kaupanpäällisinä saadaan vielä Soinille eläkevirka, jota hän saattaa ehtiä hoitaa muutaman vuoden ennen sairaseläkettä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suurikusetuskäynnissä kirjoitti:

Tilanne on mennyt jo ihan komiikan puolelle, kun joka päivä Yle uutisten pääaihe on joku negatiivinen persujuttu.

Persuista on tekemällä tehty nyt hallituksen ikävien leikkausten syntipukki ja Kokoomus ja Keskusta saavat kupata kansan rahat ihan rauhassa omille etupiireilleen. Kun rutinaa tulee, niin kansan viha kohdennetaan ovelasti persujen suuntaan, vaikka heidän vaikutusmahdollisuudet moniin asioihin ovat marginaaliset.

Media vääntää nyt väkisin demareita hallitukseen, koska aiemmissakin hallituksissa he myötäilivät porvarien suuntaan joka asiassa. Persut kun ovat olleet kriittisempiä ja ehkä sittenkin hankala hallituskumppani Keskustalle ja Kokoomukselle.

Saattaa olla, että koko juoni oli suunniteltu Sipilän toimesta jo hallitusneuvottelujen aikana eli otetaan persut hallitukseen, mutta koitetaan nolata heidät mahdollisimman pohjalle, jotta heistä ei olisi haittaa moneen vaalikauteen.
Näinkö se meni Hra Sipilä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu