Hyvin pölisee tiet vaikkei hiekkaa ole kylvetty teille laisinkaan. Huh huh, eletään marraskuuta ja karmiapöly teillä jo. Joten mitenköhän on asia huhtikuussa, kun suuri joukko kädettömiä on jyrsinyt kesäisiä tienpintoja kuukausi tolkulla tomuksi nastarenkaillaan?
Köh köh....
12astettaplussaa
1978
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Että tällaista provoa tänään. Et sitten keksinyt mitään uutta?
Niin, eihän siinä mitään uutta ole että valopäät jyrsii kesäkelillä nastarenkailla kallista asfalttia tomuksi ja siitä ihmisten keuhkoihin.
Eihän tuo mikään provo ole, vaan ihan yksinkertainen totuus. Sekin on joillekin liian vaikea ymmärtää.
Tulen jatkossakin ajamaan nastoilla, kun tiedän kuinka se käy joidenkin hermoille.
Tuo ajatus lisää kyllä nastojen käyttöön pienen miellyttävän vahingonilon elementin. Tosin vielä mennään kesärenkailla ainakin viikon verran tai kaksikin. Mitä sitä suotta hätäilee, kun ei ole pakkolähtöjä tiedossa. Viime vuonnakin venyi vaihto joulukuun 1. päivään.
Kumpa se kävisikin vain hermojen päälle, mutta kun käy myös korvien ja keuhkojen päälle, myös sinunkin.
Vajakin aivot eivät voi ymmärtää tuollaista asiaa. Vajakki luulee, ettei ne hänen keuhkoihinsa tule.
Lopeta tupakanpoltto, niin keuhkoahtauman riskiä ei käytännössä ole. Nastapöly, kuten muukin pöly, jota sentään on moninkertaisesti nastojen aiheuttamaan pölyyn (=n 2% kaikesta pölystä keskimäärin) verrattuna, on olematon riski tupakointiin nähden.
Totta. Lisäksi taajamien takat ja puusaunat ne vasta vaarallisia keuhkoille onkin. Tosin vähäisiä tupakanpolttoon nähden.
Kovin vakuuttavaa ei ole tupakka suussa takkaa sytytellen vaahdota yhden pienimmistä pölynaiheuttajan vaaroista.
Ei tietysti vähelläkään, mutta jos nastarenkaiden tuottama pöly (n 2%) loppuisi, niin työsarkaa olisi vielä melkoisesti eli se loppu noin 98%.
Ja paljonkohan tuosta kokonaispölyn 2%:n määrästä syntyy siinä, kun ihmiset joidenkin fanaatikkojen mielestä vaihtavat nastarenkaansa jokusen viikon väärään aikaan.
En ole nähnyt paljonkaan pölyä vielä. Johtunee kai siitä että on niin vähän kitkoja liikkeellä jotka tehokkaasti nostavat sen pölyn tien pinnasta.
http://www.hameensanomat.fi/uutiset/kotimaa/176249-kitkarenkaat-polyttavat-nastoja-enemman
Kerrohan ihmeessä, missä olet nähnyt hiekoitettavan tänä "talvena".
Ainakin on selvää, kenellä on hiekkaa vaginassa. Ja paljon.
Miksi pyörätielläkin pölisee, ei siellä ole nähty nastarenkaita?
On se kumma juttu kun pölisee? Vettä ei ole satanut kunnolla, tiet ovat pysyneet märkinä 90%sti ja kaikki paska jää kosteaan tien pintaan.
Jos kesälläkin olis yhtä kosteat tiet eikä juurikaan sataisi, niin samanlailla pölisisi silloinkin.
Niin ainoa vain että kesällä nastavajakit eivät ole tuottamassa sitä paskaa. Kesälläkin tulee kaduille hiekkaa esim. sadekuurojen mukana, mutta se on pientä verrattuna siihen kun miljardit nastat taukoamatta jyrsivät.
Näin alkunastakaudesta pölykin on tummaa kun nastat hakkaavat uusista asfalttipinnoista ensin bitumin irti. Tämä bitumimössö tarttuu kuin tauti auton alaustaan ja koripintoihin ja liimaa myöhemmin itsensä myös nastojen murskaaman kivipölyn. Näin autojen alustat saavat nopeasti korin ruostuttavan mössön kaikkiin saumoihin ja alustaan. Tätä mössöä ei alustasta saa irti muuten kuin mekaanisella hankaamisella.
Niin ja sitten heti pakkasten alkaessa tulee vielä kaikkein pahin eli suolamyrkkyliemellä kyllästetty lumikiviasfalttimössö, joka vielä laminoi muun kuran ja käynnistää ruostumisen, jos auton ruostesuojaus ei ole kunnossa.
Tuo suolalaminointi vaatii puhdistuakseen melkoiset liuottimet. Ja taas myrkkyjä lisää....
Suolalla pidetään tiet talviaikaan keinotekoisesti välillä märkinä, sitten jäätyy ja taas märkinä. Tämä murentaa asfaltia, joka jauhautuurenkaiden alla pölyksi, jota sitten kiroilemme keväisin väistellessämme suolauksesta johtuvia kuoppia ja repeytymiä. Tässä pölyssä on tietysti myös nastojen tuottamaakin pölyä noin 2%. Samalla suola altistaa asfaltin nastarenkaiden kulutukselle, märkä asfaltti kuluu nopeasti.
Suomen talvi on ikävää aikaa autoille ja teille. Niin jatietysti silloille ja pohjavesille ja muulle luonnolle.
Autot alkaa olemaan järjestään koreiltaan sinkittyjä joten nykyautoissa ei ruostuminen ole enää suurikaan ongelma.
Heh heh folkkareissa on jakohihnat kovilla tänä talvena!