Häpeät ja nolostut kun noin ruma nainen ihastuu ja jopa rakastuu sinuun. Hyi!
Mies. Miltä tuntuu kun nainen rakastuu sinuun.
epäkelvollinen
44960
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Ihanalta tietenkin, höpsö:)
Missä se rakastuminen tuntuu? Onko onnistanut yhteinen rakkauden yö? Olkaa onnellisia kun saatte nauttia tunteesta kaksin yhdessä.
Se ruma nainen on alkoholisoitunut ja sanoo että; Kihloissa ja päissään on mukava olla sitä on ihan kuin jatkuvassa rakastumisen tilassa. Ei ole sinulla Mies ainakaan sitä kohtaan mitään toiveita. Aina humalatilassa.
Jos nainen ei ole viehättävä mielestäni niin sitten tuntuu ahdistavalta, yritän olla katsomatta naiseen päin enkä anna minkäänlaista huomiota.
Yleensä myös ärsyttää, niin kovasti toivoisi että viehättävä nainen olisi kiinnostunut ja tekisi aloitteen niin sitten kun vihdoin saa naisen kiinnostumaan niin hän on sellainen mistä ei voisi olla kiinnostunut missään tapauksessa..
Hassulta! Voi me naurettiin mun kauniin rouvani kanssa ja meillä suhde syveni vaan. Onhan hän mun rakas rouvani lasteni äiti. Kun te rumilukset tulette rakkautta tarjoamaan niin katsokaa oletteko isku kunnossa. Lihava ja ruma ei käy mun laatuun, vaikka kuinka sä rumanainen katsoisit syvälle silmiini. Vastaus= ei kiinnosta. Saimme hyvät naurut rouvani kanssa sinusta rumilus.
Mene Mies kotiisi, nyt on isänpäiväkin niin, rouvasi laittaa herkkuja sulle.
Te todellakin kuulutte yhteen rouvasi kanssa. Ilkeys ja sisäinen rumuus yhdistää.
saa rumakin kokea rakkauden tunteen. Yhyyyyhyy itkettää yhyyhyynyyh. Missä nenäliinani onkaan. Rakkaus on niin kaunista ja rakentavaa. nyyh nyyh. BYÄÄHHyhyy...
Me ollaan kauniin rouvani kanssa useasti yhdessä ja jutellaan aika paljon englantia yms. eri kieliä puhumme ja suutelemme eri kielillä toistemme suita. Rouvallani on hyvin kaunis suu ja hienot hampaat ja muutenkin kaunis ja tasapainoinen kultani. Joten nauroimme tietenkin ja säälimme rakkaudetonta naisruma parkaa. huhuhuhuh..
Mene nainen helevettiin. Olet niin ruma ja alatasoinen että ihan hirvittää. En koskaan mene sänkyyn ruman naisen kanssa joka on vielä yli viisikymppinen! YÄÄK?
Muista nainen pyytää anteeksi kun häiritsit miestä rakastumisella!
HYI!! Vanha akka? Ettäs kehtaatkin tuolla iällä... HYI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Vanhoilla ämmillä haisee se aamukusikin musteelle tai väkevälle pahalle.
Läski rupikonna!
she loves you and you should be glad
No hyvältä tietenkin. Poskia alkaa kuumottamaan. On rauhaton olo. Ei saa unta. Tämmösiä vaikutuksia sillä on. Hajamielisyys lisääntyy piti tähän vielä lisätä. Tekee mieli soittaa hänelle naiselle ja sopia jatkosta. Luurin kuvaa on vaikeaa painaa.
Soita ihmeessä ja sovi treffit hänen kanssaan ja juttele niitä näitä parrun päitä. Siitä se lähtee teidänkin romanssi käyntiin. Jos starttimoottori on kunnossa?
Pyöreä/Läski ämmä aiheuttaa kieltämättä oksentelukohtauksen ihastuessaan.
Yrittäkää ny pysyä vähän aisoissa.
Saatanan kun en tahdo mahtua ovesta ulos. Olen pyöristynyt pullukka ja niin jumalattoman rakastunut mieheen. Pyöreä pullukka nainen rakastunut varpaitaan myöten, posket punoittaa ja .....
Minuun ihastunut nainen niin, käytin sitä hyväkseni. Siinä nussiessa se voihki allani ja mulla kyrpä oli innosta juhlakunnossa. Välillä kävi tyhjennyksellä ja pesulla ja taas jatkettiin innolla. Oli mukavaa katsella sen voihkintaa rakkaudesta allani. Kulutin aikani ja ajoin sen pois.
Hyvä että, se osui sinun kohdallesi ja osaat toimia oikein. Rakastuneelle pitää sanoa ettei minulla ole tunteita sinua kohtaan että, tuhlaat vain energiaasi. Hae joku muu ja tunne hänen kanssaan elämäsi suurimmat rakkauden tunteet.
Voithan aina ne läskit nussia pois. Nussimalla se läskiakka laihtuu ja älä anna sille lihottavia ruokia ja käytä lenkillä ja nussi ja nussi niin kuin jussi...
Ikinä en ole tuntenut häpeää siitä jos joku minuun on sattunut ihastumaan. Tuijottelusta kyllä tulee joskus kiusaantunut olo mutta, samalla mahtava tunne kun tietää että joku edes pitää ulkonäöstäni.
Älkää ikinä kohdelko toista tavalla jolla ette itse halua tulla kohdelluksi. Ei sitä tartte toista tylyttää tai koittaa loukata vain sen takia että hän tykkää sinusta.
Onnea. Olet ihana ja hyvä mies. Haluaisin tutustua sinuun. Kohtelisin sinua hellyydellä ja rakkaudella .
mistä edes päättelit että olin mies ? aikaisemmista kirjoituksista ? :)
Kysymys on tarkoitettu Miehelle! Ja Mies antaa rehellisen vastauksen .... Näinä valheellisina aikoina jolloin on paljon salarakkaita yms... Terve! Jmies, kuka jo lienetkin Terve.
joo sori kävi taas pikkunen aivopieru tuossa, ei kyllä yllätä omalla kohdallani. Mutta tuskin se kiinnostukseni kohde täällä pyörii. Olenhan sentään häntä vähän kiusoitellut tuolla ruudun toisella puolella.
ja sanotaan nyt että tämä Jmies asuu pohjois-suomessa. Reiluna suomalaisena miehenä yritän pysyä, mitään en lupaa mitä en voi antaa, eli jos saat sanani niin sen minä pidän, siitä ei kierretä.
Mikä toi etelän miehen pohjoiseen. Lapin akan heinäkenkä vai saamelainen neita? Vai akka jo heitti pirtistään ulos ja turvauduit lappiin asumaan?
kyllä minä aina pohjoisessa olen asunu, täällä syntyny ja varmaan täällä kuolenkin.
Kun itekii ole monia rumajätkä palkintoja pokannut, niin hyvältä tuntu että nainen näytti viihtyvän lähelläni.
Eikä se kurppakaan mikää miss Suomi ole. Mut hyvältä se tuntuu.
Pimeässä sitä huomaa... Onko se ruma vai mitä lie.....
Rako valkealla. Huulet raollaan mun vierelläin oot.... RAKOVALKEALLA ! Vaimoni sanoi minulle; En ikinä rakastu, mieluummin pieraisen haisevan mätäpierun tai paskannan housuun.....
Toi aloitus on mun mielestä typerä, siihen ollaan täällä totuttu. Mua väsyttää enkä jaksa kommentoida juuri mitään. Mutta suuresti ihmettelen...nyt silmät ristissä, kuinka paljon ihmisiä kategorioidaan rumiin ja kauniisiin. Kaikki ei voi olla ensinäkemältä kauniita, mutta harvoin, jos ikinä voi todella sanoa, että joku on ruma.
Jokaisessa on jotakin spesiaalia kun oikein katsoo. Tässä ketjussa olevat miehet, jotkut ..osoittaa suurempaa rumuutta kuin mitä kenessäkään olen ulkoisesti nähnyt.
Typerä minäkin kun tänne mitään sanon, mutta tulipahan sanottua tämäkin.
Ihmisen kasvot on mitä on. Kauniit kasvot katoaa, mutta kasvoista voi nähdä kauneutta joka pysyy.
Minä menen nyt kauneusunille, vaikka tiedän ettei se mitään auta, eikä haittaa.
Iloa, rakkautta ja rauhaa kaikille.
Turhaan sä meikkaat mutta, meikeillä ja painonpudotuksella saa ihmeitä aikaan. Ja vaikka ei ole kaunis kasvoiltaan voi, silti hyvää tarkoittaa. Rakastakaa sydämellä te kovakuoriaiset ja muut kilpikonnat!
Pitänee taas kerran yrittää vakuuttaa naisille, että se on se luonne millä on väliä. Sitä ei pysty ulkonäöllä paikkaamaan. Ei vaikka kuinka paljon meikkiä lisäisi.
Me rumat välitämme vain itsestämme ja haluamme olla itsellemme kauniita ja nättejä! Emme halua rakastua vaan, nautimme elämästä hoikkina ja kauniissa vaatteissa ja meikattuna. Voisitteko jättää meidät rumat jo rauhaan. Menkää niitten kauniiden ja rohkeitten luo ravintolaan siellä ne on ei baareissa. Ruma haluaa olla ja nauttia elämästään käsitöitä tehden ja hartaita säveliä kuunnellen. Hyvästi rakkauden tyrkyttäjät! En ole kiinnostunut teistä . Suksikaa kuuseen tai johonkin joulupukin partaa koristamaan.
En tietenkään häpeä. Miksi pitäisi? Siitähän voi tulla jotain tai sitten ei. Ei ole kiinni ulkonäöstä, mutta että häpeäisin.
Onneksi Mies voi päättää kenet huolii elämänkumppaniksi.
Joo ite suhteen nuorena alottanu,muija oli kivan kiintee,hoikka ja ihan nättiki,nyt on pönäkkä ja rumanaamanen "koiranmakkara",rillipäine ja ohutlettinen pulloposki. ja oon se sille päin näköö sanonu sen monta monituista kertaa.En viitti kaikkee haukkumajuttuja ees toistaa täs ny..Kyllä sellane suhde on tuhoontuomittu missä ei toisesta oikeesti tykkää" sillä silmällä" kahtella,voi toimii hetke mut ei pitkää..Valitettava tosiasia.Ja ku muijaki tietää mun maun,nii se ei oikee sitte oo sitäkää kohtaa hyväks tää meininkiJa luonteeltakii se on vähä liia pehmo,ei siit oo oikee minkää tekiäks.Vatvoo ja vääntää ja murehtii iha helkkaristi,nii ei kivaa seuraa.Ei vaa toimi,tällä elämäkokemuksella voi sen taata.Paree suunnata eri suuntii ja nährä ja kokee oman maun mukasii ihmisii.
Sisäinen kauneus on tärkeämpää. Rumilla on hyvä sydän. Ulkoisesti kauniilla on sydän pimentynyt ylpeyden takia.
Moni ruma nainen turvautuu alkoholiin pakit saataessa. Ei ole Mies siinä yhtään hävinnyt, pikemminkin voittanut kun saa tuhota monta rumaa naista alkoholismin sairauksiin. Joten kannattaa katsoa kenet valitsee elämän kumppaniksi. Rumat ruostuu ja kauniit kaikkoaa. Varokaa rakastumista se vie tuhoon.
Toivottavasti kukaan niistä miehistä, joista olin kiinnostunut, ei huomannut mun ihastumista häneen. Ei kukaan heistä ainakaan osoittanut millään tavalla ett olisivat huomanneet edes mun olemassa oloakaan. Joistakin miehistä on näkynyt heti päälle päin etten heidän silmissään ollut edes ihminen ja jotkut jopa puheissaan antoivat ymmärtää ett kuuluin alimpaan kastiin heidän mielestään, kuka tuollaisiin olis voinut ihastua, en mä sentään mikään masokisti ole vaikka ruma olenkin. Kyllä mä rumana naisena olen tiedostanut ettei tämän näköisen kannata kehenkään ihastua tai rakastua, vastakaikua ei tule ja jos joku sen ihastumisen huomaa, niin haukkuja ja rumia sanoja saa kuulla ja on porukan naurunaihekin kaiken lisäksi. Tuskin kukaan mies jippiitä hihkuis, jos tälläinen ruma kurppa osottais kiinnostusta häneen. Siinä menis mies noloksi ja tuntis häpeääkin ja hänen kaverinsakin pitäis hauskaa asian kustannuksella. Ihan kävis miesparkaa sääliksi. Kyllä mies itse naista lähestyy, jos nainen on kiinnostavan näköinen ulkonäöltään, ei miehet rumaa naista lähesty, kiertävät hänet kaukaa ja kohtelevat kuin ilmaa ja puhuvat hänelle rumasti. Tiedän olevani ruma, kukaan mies ei ole ikinä ollut musta kiinnostunut ja se kertoo jo aika paljon mun ulkonäöstä eli olen tosiruma. Joten ei ole mitään pelkoa ett enää ihastuisin tai rakastuisin kehenkään, ei yksipuoliset ihastumiset johda mihinkään.
Älkää hyvät miehet hävetkö sitä jos noin käy teidän kohdalla. Oli nainen ruma tai kaunis tai siltä väliltä, aina ei tunteet kohtaa. Jokaisella on oikeus ihastua, eikä siinä mitään jos ei käy ahdistelemaan. Koittakaa kestää ja tsemppiä.
Mieluummin otan ruman ja hellän rakastavan miehen kuin komean ja iljettävän. Mukavampi rakastaa vertaisensa. Vastakohdat täydentävät toisiaan. Menkööt sellaiset miehet vaan menojaan emme, välitä! Jokaiselle löytyy oma kulta jos vain haluaa jatkaa suhdetta. Väistytään me rumat vaan pois tieltä komeiden...