Korvakorut yleistyvät, mutta hyväksytäänkö ne?

Viime aikoina on ollut paljon naisia meikäläisten piirissä, jotka ovat laittaneet korvakorut korviin ja näin uhmanneet yhteisiä rakkauden neuvoja. Mutta voiko yhteiset rakkauden neuvot muuttua? Jos korvakorullisten määrä lisääntyy ja heistä tuleekin enemmistö, ovatko yhteiset rakkauden neuvot sittenkin korvakorukielteisiä?

Tänä päivänä rauhanyhdistyksillä näkee lisääntyvissä määrin korvakoruja ottaneita naisia. Sitäkin enemmän näitä korvakorullisia näkee fb:ssä, sillä monet heistä ovat vähentäneet seuroissa käyntejä. Joidenkin mielestä nämä korvakorulliset ovat uskovaisia, toisten mielestä tekojen kautta maailmaan joutuneita. Ensimmäiset vanhoillislestadiolaiset naiset alkoivat ottaa korvakoruja jo vuonna 2010, jolloin se oli vielä aika pientä. He olivat yhdellä tavalla tien raivaajia. Mutta monet heistä on raivattu jo elävän uskon parista ulos. 2013 vuonna korvakoruja ottaneita oli jo useampia. Heidän ulosheittäminen osoitautui jo haasteellisemmaksi. Monet puhujat ovatkin alkaneet korostaa puheissaan, että uskovaisten matkasaatossa kulkee paljon niitäkin, jotka eivät omista elävää uskoa ja näin on ollut aina. Näin he epäsuorasti viittaavat kaksoiselämää eläviin, sekä korvakorut ottaneisiin.

2015 vuonna korvakoruja on otettu todella laajasti ja meikkaaminenkin on lähes riistäytynyt käsistä. Kuinka nämä naiset saataisiin pysymään rakkauden neuvoille uskollisina? Ovatko he liikkeemme uudistajia, vai todellinen uhka elävälle kristillisyydelle? Tästä keskustellaan paljon ja asiaa on sivuttu jo useammissa keskusteluilloissakin. Viime aikoina on kuultu yllättävän suorasanaisia puheita, joissa nämä "eriseuran" rakentajat julistetaan epäuskoisiksi. Milloin alkaa puimatantereen puhdistus? Hajoaako vanhoillislestadiolaisuus korvakorukysymykseen?
Entä muut paljon suuremmat asiat, kuten suhtautuminen naispappeuteen ja jopa samaa sukupuolta olevien avioliittojen kannattajiin? Vanhoillislestadiolaisten keskuudessa on pieni joukko, joka hyväksyy samaa sukupuolta olevien avioliitot? Kasvaako tämä joukko ajan saatossa, jos sen annetaan elää liikkeemme keskuudessa? Entä onko se uhka elävälle kristillisyydelle?
Uskoisin, että suhtautuminen naispappeuteen ja samaa sukupuolta olevien avioliittoihin ovat paljon suurempia ongelmia, mitä korvakorukysymys.
Raamatun mukaanhan Jumala on tarkoittanut avioliiton vain miehen ja naisen väliseksi pyhäksi liitoksi. Naispappeus ei ole niin ongelmallinen, mutta toisaalta Paavali kertoo aika selkeästi, että puhujan on oltava nuhteeton yhden vaimon mies.
Toisaalta Paavali ei varsinaisesti ota kantaa siihen, etteikö myös nainen voisi toimia. Raamatussa opetetaan kuitenkin, että Nainen vaietkoon seurakunnassa.

Korvakorukysymys on kuitenkin ehkä se, joka nähdään silti kaikista pahimpana uhkana elävälle kristillisyydelle: se nähdään merkkinä, että on jo lähdetty hakemaan maailmalta hyväksyntää ja näin uskovaisena emme haluaisi tehdä! Sinänsä korvakorut ei ole väärin, mutta kyllä mun mielestä olisi paljon parempi, ettei me Jumalan lapsina lähdettäisi korvakoruja laittamaan, vaikka niin useat ovat jo niin tehneet. Mikä on liikkeemme tulevaisuus?
663
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Aiheellisia ja tärkeitä huomioita aloittajalta. Nyt tarvittaisiin tämän päivän Lestadiusta ja Raattamaata laittamaan nämä Jumalan valtakunnan roskaajat kuriin ja järjestykseen.

Äänestä

Millaisia rakkauden neuvojen tulisi olla? Eikö sellaisia, että ne pohjaavat Raamattuun ja ohjaavat Jumalan sanan mukaiseen elämään? Millainen rooli korvakoruilla on siinä?

Äänestä
  • Niin. Itsekin olen miettinyt sitä, mihin raamatun kohtaan tuo korvakorukysymys perustuu. Olen oppinut sen, että Jumala loi meidät tällaisiksi ja meidän ei tarvi muokata itseämme. Jos muokkaisimme, emme olisi tyytyväisiä Jumalan luomistyöhön ja näin ollen emme toimisi Jumalan mielen mukaisesti.
    Meikkaamattomuuden ymmärrän, koska niillä vasta pystyykin muokkaamaan ulkonäköä. Korvakorut eivät muuta juurikaan ihmisen ulkonäköä, mutta toisaalta korvakorutkin ovat turhuutta. Mutta ovatko ne synti, onkin sitten toinen asia!

    Äänestä

  • ta kuin että korvakoruista voitaisiin valaa esimerkiksi Kultainen Vasikka, jos koruja kertyy tarpeeksi.

    Äänestä

Edellä mainittujen asioiden lisäksi myös vl:ien keskuudessa on tietääkseni levinnyt maltillinen hiusten värjäys, esim. harmaantuneita hiuksia peitetään.

Itse voisin rinnastaa sekä permanentin, hiusten värjäyksen, ehostamisen että korvakorut samaan asiaan liittyviksi. Kaikki ovat sellaisia asioita, että niillä pyritään parantelemaan Luojan töitä. Ovatko ne sitten (maltillisina ja provosoimatta) kovin eri asia kuin että siistiydymme muutenkin, pyrimme pukeutumaan kauniisti, miehet hoitavat mahdollisen komean partansa, hiusten hyvä leikkaus, ihon hoito jne.

Uskoisin, että tässä asiassa pätee sama kuin monessa muussakin: että mikään asia ei nouse itselle liian tärkeäksi asiaksi, tärkeämmäksi kuin uskominen. Ja että muistamme kunnioittaa myös toisten käsitystä näissä asioissa, emme itse ole liian tietäviä.

Kuitenkin rajapinnalla tässä liikutaan, asiaa voi jokainen tutkistella omissatunnoissaan. Itselle riittää vähempikin "kaunistautuminen".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mietiskeleväinen kirjoitti:

Viime aikoina on ollut paljon naisia meikäläisten piirissä, jotka ovat laittaneet korvakorut korviin ja näin uhmanneet yhteisiä rakkauden neuvoja. Mutta voiko yhteiset rakkauden neuvot muuttua? Jos korvakorullisten määrä lisääntyy ja heistä tuleekin enemmistö, ovatko yhteiset rakkauden neuvot sittenkin korvakorukielteisiä?

Tänä päivänä rauhanyhdistyksillä näkee lisääntyvissä määrin korvakoruja ottaneita naisia. Sitäkin enemmän näitä korvakorullisia näkee fb:ssä, sillä monet heistä ovat vähentäneet seuroissa käyntejä. Joidenkin mielestä nämä korvakorulliset ovat uskovaisia, toisten mielestä tekojen kautta maailmaan joutuneita. Ensimmäiset vanhoillislestadiolaiset naiset alkoivat ottaa korvakoruja jo vuonna 2010, jolloin se oli vielä aika pientä. He olivat yhdellä tavalla tien raivaajia. Mutta monet heistä on raivattu jo elävän uskon parista ulos. 2013 vuonna korvakoruja ottaneita oli jo useampia. Heidän ulosheittäminen osoitautui jo haasteellisemmaksi. Monet puhujat ovatkin alkaneet korostaa puheissaan, että uskovaisten matkasaatossa kulkee paljon niitäkin, jotka eivät omista elävää uskoa ja näin on ollut aina. Näin he epäsuorasti viittaavat kaksoiselämää eläviin, sekä korvakorut ottaneisiin.

2015 vuonna korvakoruja on otettu todella laajasti ja meikkaaminenkin on lähes riistäytynyt käsistä. Kuinka nämä naiset saataisiin pysymään rakkauden neuvoille uskollisina? Ovatko he liikkeemme uudistajia, vai todellinen uhka elävälle kristillisyydelle? Tästä keskustellaan paljon ja asiaa on sivuttu jo useammissa keskusteluilloissakin. Viime aikoina on kuultu yllättävän suorasanaisia puheita, joissa nämä "eriseuran" rakentajat julistetaan epäuskoisiksi. Milloin alkaa puimatantereen puhdistus? Hajoaako vanhoillislestadiolaisuus korvakorukysymykseen?
Entä muut paljon suuremmat asiat, kuten suhtautuminen naispappeuteen ja jopa samaa sukupuolta olevien avioliittojen kannattajiin? Vanhoillislestadiolaisten keskuudessa on pieni joukko, joka hyväksyy samaa sukupuolta olevien avioliitot? Kasvaako tämä joukko ajan saatossa, jos sen annetaan elää liikkeemme keskuudessa? Entä onko se uhka elävälle kristillisyydelle?
Uskoisin, että suhtautuminen naispappeuteen ja samaa sukupuolta olevien avioliittoihin ovat paljon suurempia ongelmia, mitä korvakorukysymys.
Raamatun mukaanhan Jumala on tarkoittanut avioliiton vain miehen ja naisen väliseksi pyhäksi liitoksi. Naispappeus ei ole niin ongelmallinen, mutta toisaalta Paavali kertoo aika selkeästi, että puhujan on oltava nuhteeton yhden vaimon mies.
Toisaalta Paavali ei varsinaisesti ota kantaa siihen, etteikö myös nainen voisi toimia. Raamatussa opetetaan kuitenkin, että Nainen vaietkoon seurakunnassa.

Korvakorukysymys on kuitenkin ehkä se, joka nähdään silti kaikista pahimpana uhkana elävälle kristillisyydelle: se nähdään merkkinä, että on jo lähdetty hakemaan maailmalta hyväksyntää ja näin uskovaisena emme haluaisi tehdä! Sinänsä korvakorut ei ole väärin, mutta kyllä mun mielestä olisi paljon parempi, ettei me Jumalan lapsina lähdettäisi korvakoruja laittamaan, vaikka niin useat ovat jo niin tehneet. Mikä on liikkeemme tulevaisuus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu