En tajua miten tähän ollaan tultu, mutta ahdistun tosi helposti ja ihan mitättömistä syistä :( Esim. vaatteiden osto, nimimerkin keksiminen keskustelupalstalle yms. Ja eniten ahdistaa tällä hetkellä että sairastun johonkin mielisairauteen (kuten skitsofreniaan), en edes pysty käydä TT tunneilla, koska 9 luokan aiheena on just mielisairaudet. Ei olisi ikinä pitänyt lukea niistä... Joka päivä käy mielessä, että entä jos sairastun ja sit alkaa taas kauhea ahdistus. Ja oon alkanut kuvittelemaan näkeväni harhoja, vaikka en oikeasti näe. Ja joskus alkaa ahdistaa, ilman että keksin edes syytä sille. Mutta ahdistuskohtaukset on kumminkin aika lyhyitä, ja kestän ne vielä tässä vaiheessa melko hyvin, niin en ole vielä puhunut niistä kelleen, en tiedä pitäisikö?
Ahdistun liian helposti
enkeksinimimerkkiä
18895
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Oletko jostakin syystä väsynyt ja taakoitettu. Silloin jo pienikin ponnistus ja ajatuksen vaiva, ylittää sietokykyä.
Kyllähän se puhuminen ja peloista ja tuntemuksista avautuminen helpottaa. Kannattaa alkaa juttelemaan ja ei vain murehtia omassa päässään.
Hei enkeksinimimerkkiä
Jotenkin elämä on nyt tullut sinulle stressaavaksi ja pelottavaksi. Eräs stressin merkki onkin, että pikkuasioistakin tulee jotenkin isoja ja melkein kuolemanvakavia. Ei pysty tavallaan ohittamaan mitään pikkuasioita. Mitä lienee elämässäsi menossa, että koet olosi noin kuormittavaksi? Onko perhetilanteessa jotain? Onko joku läheisesi kenties sairastunut psyykkisesti ja siihen liittyy ikäviä kokemuksia? Minä suosittelen juttelemista. Jos elämääsi kuuluu jokin turvallinen aikuinen, johon luotat (mummo, kummi yms) puhu hänelle. Jos se tuntuu vaikealta, puhu kouluterkkarille tai kuraattorille. Ei sinun tarvitse yksin noita kurjia asioita mielessäsi kantaa. Muista, että taakka kevenee jakamalla se. Kunhan se toinen osapuoli on kiva, ystävällinen ja sellainen johon luotat.
Toivottavasti pääset taas nauttimaan elämästä ilman pelkotiloja ja ennakolta tulevaa ahdistusta. Luottamaan elämään, iloitsemaan siitä, hyväksymään itsesi ja elämän sellaisenaan.
Merja, diakoni
"Jos elämääsi kuuluu jokin turvallinen aikuinen, johon luotat (mummo, kummi yms) puhu hänelle. Jos se tuntuu vaikealta, puhu kouluterkkarille tai kuraattorille. Ei sinun tarvitse yksin noita kurjia asioita mielessäsi kantaa. Muista, että taakka kevenee jakamalla se. Kunhan se toinen osapuoli on kiva, ystävällinen ja sellainen johon luotat."
Juuri näin. Apua on saatavilla. Itselläni ei käynyt mielessäkään kenellekään puhuminen ongelmistani tuossa iässä.
Saavuin lukemaan näitä vasta nyt, mutta... Mun elämä on aika sekaisin: sairastan jonkinnäköistä syömishäiriötä, ja olin sen takia monta kuukautta pakkohoidossa tänä vuonna ja sitä ennen olin täysin eristäytynyt, en jaksanut mennä kouluun yms. Mä en ihan oikeesti ees osaa kirjoittaa järkevää tekstiä jossa kerron kaiken, mutta sanotaan nää vielä:
-mun isä on alkoholisti ja mun perheessä riidellään paljon
-oon aina tuntenut olevani erilainen kuin muut (paitsi pikkulapsena)
-mun isosisko on koko ikäni haukkunut ja alistanut mua, ja sillä on tällä hetkellä kaikki hyvin elämässä, kavereita yms.
-oon hirveän ujo ja epäsosiaalinen (vaikka en itse asiassa koe olevani sisäisesti kumpaakaan...) ja ääneni on tosi hiljainen
-en viihdy missään hengailemassa ulkona kavereiden kanssa, mutta tykkään kyllä olla ihmisten seurassa vaikka en puhuisi niille mitään
-mulla ei ole yhtään sellasta tosiystävää, koska en oo ikinä antanut mahdollisuutta, lopettanut yhteydenpidon tms.
-oon koko ajan tosi vihainen ja ärtynyt kaikille (perheessäni) vaikka en ees tiedä miksi (tai no on mulla tosin aika monta syytä)
-oon älyttömän herkkä mutta en kauhean empaattinen
Ja kyllä mulla on kaikkia kuraattori, lastensuojelu, keskustelu ym. tapaamisia mutta on vaan niin vaikea saada edes aloitettua keskustelu näistä asioista... Ja oon kyllä äidille yrittänyt kertoa jotain, mutta se ei vaan tajua tai sit vähättelee. Ja mun mummo ei kyllä tajuais mitään mielen sairauksista.
Ole huoletta. Sinulla on dementofobia (mielisairauden pelko.) Kognitiivisella käytösterapialla on usein hyviä vaikutuksia.
Mää ahdistun ja syyllistyn,koko ajan.ei tahdo jaksaa enää mitään.teen vaan kaikki aina väärin.Muille ja itselle.valinnat,asiat,tunteet,ihan kaiken
Meditoi, liiku, pidä ajatuksesi kiireisenä, mutta muista myös kuunnella sisintäsi.
Tällainen ohje ei auta yhtään jossa käsketään tekemään kaikkea mahdollista. Miten voi pitää ajatukset kiireisinä ja kuunnella sisintä? Kiireisyys auttaa ainakin mua ahdistuksen huomaamatta jättämiseen, mutta sisimmän kuuntelu vaan lisää sitä. Ja en voi aina olla kiireinen koska siihen väsyy.
Mielestäni kyllä tuo "ajatusten kiireisenä pitäminen" ei ratko mitään ongelmia, sillä vain yritetään paeta niitä. Joka taas ei tosiasiassa vie asioita laisinkaan eteenpäin.
Se on sinun mielipide.
Itse olen kuitenkin huomannut, että ahdistuksessa vellominen ei paranna asiaa, päinvastoin. Kun taas alkaa ahdistuneena touhuamaan jotain, kuten vaikka piirtämään...ajatukset siirtyvät muualle. Miksi pitäisi kuunnella negatiivisia ajatuksia kun voi valita olevansa iloinen? Mielestäni on suuri taito jos jaksaa olla iloinen kaikesta paskasta huolimatta.
Iloisuus voi olla suuri taito mutta juuri se voi johtaa ahdistukseen ja loppuunpalamiseen, kuten mulla. Se on tavallaan ongelmien vähättelyä jos aina vaan pinnistää ollakseen iloinen.
Jeesus auttaa, oikeesti. Mulla oli hyvin samanlaista eikä siinä enää muu auttanut kuin turvautua Jumalaan ja tulla uskoon. :)Mää en ollenkaan selviä ilman Jumalaa, hyvin pian jos tulee jotenkin etäisyyttä Jumalaan jostain syystä, niin alkaa ahdistaa. Mutta Jumalan lähellä on hyvä olla. Raamattukin sanoo, että Jumala on juuri heikoissa väkevä. Rukoile, lue Raamattua (www.evl.fi/raamattu ), käy seurakunnassa, erityisesti ehtoollinen on vahva apu. Ja tässä on loistava opetussarja, opetuslapseuskoulu, jonka avulla pääsee hyvin alkuun: http://oneway.tv/fi/category/PLdZAghCIk-sETg_AEdb_kwcEak362sp0T Varsinki Tapani on hyvä! :) Rukoilen puolestasi!
Mulla on kanssa ollut nuorempana tuollaista ahdistusta ja pelkoa. Jos luin jotain aloin miettiä että se tulee mullekkin. Asia kuitenkin haihtuu ajatuksista jonkin ajan kuluttua. Itse voi kuitenkin yrittää kääntää ajatuksiaan pois ahdistavasta ajatuksesta. Pakottaa mielen ajattelemaan jotain muuta, esim mitäs sitä huomenna tekisi tjtn. Myös kaunokirjallisuus ja elokuvat ovat olleet hyviä kenoja katkaista ajatuskierre
Kannattaa ainakin lopettaa kofeiinin käyttö. Ei teetä, ei suklaata eikä varsinkaan kahvia.
Lopetin monta kuukautta sitten kahvin juonnin. Olen aina ollut jotenkin erityisen herkkä. Kivun sieto huono, psyyke reagoin turhan rajusti asioihin, jotka eivät sitä ehkä ole.
Addiktoidun nopeasi alkoholinliika käyttäjäksi. Talviaikana sitä tarvii yliviluisena myös sisäisiä kolhuja lieventämään.
Toistaiseksi pystyn hallitsemaan humalahakuisen häppäämisen. Silloin ei krappistakaan niin tule.
Kun sais rahaa niin paljon että vois palkata naisihmisen kokkaamaan ja siivoamaan. Pa-elämä yksinäisenä on ja kanssa yhtä skeidaa.
Fobia lisää jännitystä elämään. Kun tunnet jotain oikein kiukkuista fobiaa, niin lähde uhmaaman sitä, mikä fobia ikinä onkaan. Ei tarvii jännäriä telkkarista tms. kun lähtee hlökohtaisen Survival Gamen riepoteltavaksi ja jännittää pääseekö hengissä takaisin kotiin. Mikä onkaan jännittävämpää kuin saada kunnon kohtaus ruuhkabussissa, tai ostoshelvetissä kassajonossa, tai aukealla paikalla, tai kun hämähäkki putoaa naamalle... aijai hiki lentää, sydän hakkaa ja on hätäkakka housuissa ja se häpeän määrä voi ristus! Sitten kun pääsee kotiin, niin hupsista vaan kun on kaikki fobiaoireet katoaa. No, seuraavana päivänä uusi erä Survival Gamea ja odotettavissa itkuoksennuskohtaus Citymarketissa. Tai melkeintukehtuminen jossain hevonkukussa. Mutta, näin se fobia lähtee rundi rundilta kuin kuppa Töölöstä. Ehkä jonain päivänä ahdistuva, foobikko, panikoija tms. tajuaa, että se ongelma on hoidettavissa, ja jopa ilman lääkäriä. Voit myös miettiä, että miksi joku ihminen ei tunne mitään pelkoa tai fobiaa tms. ja elää tyytyväistä tasapainoista elämää ja käy missä haluaa ja nauttii jokaisesta hetkestään. Ja sitten mieti, että miksi sinun elämäsi ei voi olla samanlaista. Miksi pelkäät sydäriä kotisi ulkopuolella? Tai että menetät itsekontrollisi? Tai että sekoat?Tai... ihan mitä vaan. No siksi, että annat itsesi rypeä siinä helvetinsuossa. Tule pois! Nyt! Mikä maksaa? Ei siellä rypeminen voi noin tärkeää olla, että uhraat elämäsi sille turhalle rämpimiselle. Huomenna taas erä Survival Gamea. Muista ottaa vaihtokalsarit mukaan :)
Paniikkihäiriöisen painajainen: avain kateissa eikä pääse sisälle omaan turvapaikkaansa halaamaan tyynyä. Kännykästäkin akku loppu! Mieti sitä tuskaa! Ai herran jumala! Miten siitä voi selvitä?
Mitä jos alkaisit ajattelemaan tulevaisuuttasi. Kun kovien kokemusten jälkeen joku rakastuu sinuun ja sen seurauksena opit rakastamaan itseäsi. Kaikki tulee muuttumaan! Sitä kannattaa odottaa, sen turvin jaksaa kamppailla. Yritä tutustua uusiin ihmisiin, missä ja milloin tahansa. Johonkin mummon kaveriin, naapurin tätiin. Aloita vaikka näistä mummoista..sieltä on ehkä helpoin löytää joku, jolla olisi aikaa sinulle. Heillä on elämänkokemusta ja ymmärrystä.. Pakota itsesi sanomaan ihmisille pari sanaa. Hei, ihana ilma tänään jne. Siitä se lähtee. Näe vaivaavaaivaa, että löydät uusia ihmisiä elämääsi, jotka eheyttävät sinut. Ymmärtä, että et ole itse syyllinen olotilaasi ja ongelmiisi. Lue kirjastosta kaikki elämäntaidon oppaat! Tsemppiä, tulevaisuudessa on paljon ruusunpunaista.