Tuo aika oli perin menestyksekäs. Dynaaaminen ja vaihtoon perustuva kansantalous löysi kumppanin entisestä vihollismaasta. Neuvostoliitosta. Bilateraaliseen kaupankäyntiin perustuva kaupankäynti loi sen pohjan Suomalaiselle osaamiselle. Jota Neuvostoliitto tarvitsi ja joka hyödytti suomalaisia. Ei ole kuitenkaa ei kuitenkaan ole pitänyt milloinkaan täysin uskoa että tuo asiaintila olisi pysyväksi turvattua. Neuvostoliitosta on tullut Venäjä ja emme täysin ole pystyneet pitämäään saavutettuja etuja voimassa muuttuneessa tilanteessa. Tässämuuttuneessatilanteessakin on taloutemme siinä kunnossa että pystymme yhä edelleenkin olemaan se dynaaminen ja hyvään naapurisopuun luottava kansa kuin 1970-luvulla ja pystymme vielä nousemaan hyvään naapurisopuun luottaen.
Vastaukset 3
Totta tosiaan! Eihän meidän tarvitse tehdä kuin yksi pikku juttu: perustaa Neuvostoliitto uudelleen kaikkien ryssän silloin orjuuttamien kansojen vastustuksesta huolimatta. Sitten saadaan taas myytyä sinne huopatossuja.
Tämä keskustelu sopii maanpetturuudesta tunnetun kepun palstalle kuin pistin ryssän käteen.- Oikeistodemari
Aikomukseni oli poistua täältä reippaaksi viikoksi. Ennen sitä on pakko ottaa kantaa tähän. Ryssän Kätyripuolue Maalaisliitossa haikaillaan kovasti vanhojen aikojen perään.
Kepulainen historiankirjoitus on Juhani Suomen aikuisten satukirjoineen onnistunut tehokkaasti häivyttämään sen tosiasian että Oikeistodemarit ja Kokoomus pitivät tämän maan itsenäisenä. Tämä on totuus. Nyt poistun.- viisaintapoistua
Honkaliitto tekisi Naton avulla suomesta lopun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va731959Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661229- 1411028
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu241003- 90714
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa115692- 44685
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63652- 59645
- 59598