Olen 20-vuotias mies, minulla ei ole kavereita,juttukavereita on silloin tällöin esim facebookin kautta mutta ei mitään ''live'' seuraa ollut kahteen vuoteen ja tyttökaveria ei ole ollutkaan. Olen ollut työttömänä noin 3 kuukautta ja päivät menee oikeastaan siinä että aamulla salille ja sen jälkeen ehkä kaupassa käyn ja kotia tietokoneelle ja illalla lenkille ja sitten taas koneelle. Teen tätä periaattessa joka päivä ja kyllähän tämä elämä tuntuu melko tylsältä,kun on niin yksin, en edes tiedä että haluanko töihin,koska pelkään että en pysty tekemään annettua työtä koska tunnun niin masentuneelta. On se vaan niin väärin että on juuri se henkilö joka on jäänyt porukasta ulkopuolelle ja on ihan yksin. En oikeastaan edes kaipaa kavereita elämääni koska ainoa asia jota toivon on että löydän itselleni kumppanin..Mutta melko huonot saumat on yksinäisellä ja työttömällä miehellä..
Miten jaksaa elämässä?
Yksinjäänyt
784
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eiköhän se daami jostain sinullekin löydy. Pidät kuitenkin itsestäsi huolta joten asiat on ok. Työ kannattaa ottaa vastaan jos sellaisen saa, siis hyvän. Kaikkia masentaa joskus.
Pidä kiinni jos suinkin voit salilla käynneistä ja lenkkeilystä! Minusta tuntuu, vaikka en tilannetta tunnekaan, että olet terve ja älykäs nuori!
Työttömiä on paljon, työn saanti ei ole todellakaan aina itsestä kiinni. Olisiko sinulla mahdollista osallistua johonkin vapaaehtoistyöhön esim VPK? Entä armeija, voitko jatkaa sillä uralla?
Niin kuin tsemppiä ehdotti, vapaaehtoistyö olisi hyvä vaihtoehto. Saat siitä halutessasi auttamisen iloa, rutiinia itsellesi, ihmiskohtaamisia ja ei se pahalta työnhaussakaan näytä.
missä kunnassa/kaupungissa asut?
Niin ilman työtä ihminen on aika yksin! Niin se vain on. Tylsää. Pidä noista harrastuksistas kii, se on pelastus, ja hommaa lisää jos voit!sitä kautta ihmissuhteita voi myös tulla. Et ole ainoa ajatustes kanssa!
Tarina kuulostaa tutulta....liiankin itekin ollut ihan samassa tilanteessa. Elin myös salilla ja kotona koneella pitkän aikaa. Itekkin kärsin masennuksesta ja pelkäsin sosiaalisia kontakteja.
Minut tosta pelasti se, kun tajusin mennä hakee apua lääkäristä. Sain lääkkeen ja pääsin juttelee olostani. Joten jos sinua masentaa käy juttelee lääkärin luona. Lääke ei ainoastaan auta masennukseen vaan myös saa sosiallisuus pelot pois.
Ite oottelin vuosia lääkäriin menoon....lähes 10v. Koko tona aikana en yhtäkään kaveria saanut ja elämä todellisesti pysähtynyt. Nyt lääkäriin menosta 6v ja oon ihan eri mies :D. Hyvällä tavalla. Ennen tuppi suu murjottaja joka omissa oloissaan viihty ja murehti. Nyt hölösuu joka viihtyy porukoissa ja elää elämää......ja ilman lääkkeitä kohta 1v ollut.
Käy lääkärillä jos sua masentaa. Elä oota ja anna masennuksen pahentua. :)
Hei.
Kurja kuulla, että olet jäänyt noin yksin. Kuten kirjoitat, jos ei ole mitään yhteisöä kuten työpaikkaa, opiskelua tms, joutuu aivan kohtuuttoman ison yksinäisyyden kantajaksi.
Kirjoitat masennuksesta. Miten sitä hoidetaan? Monia ihmisiä yhdistää elämässä myös erilaiset ns potilasyhteisöt. Onko paikkakunnallasi jotain nuorille masennuksesta kuntoutuville tarkoitettuja yhteisöjä? Käytkö keskustelemassa? Onko tällaisista vaihtoehdoista puhuttu? Vertaistuki auttaa ihmistä yleensä erittäin paljon mieliala-asioissakin.
Vapaaehtoistyötä sinulle ehdotettiinkin. On totta, että moni ihminen löytää mielekkään ja merkityksen elämäntavan auttamalla muita. Jotkut osallistuvat vaikkapa eläinten auttamiseen, toiset puuhaavat erilaisissa tapahtumissa esim. järjestysmiehinä festareilla, jotkut vetävät harrastekerhoja, - mahdollisuuksia on todella runsaasti. Kuitenkin ihmisen täytyy olla jollain lailla tolpillaan, jotta voi ja jaksaa lähteä toimimaan. Sitäkin silti voi kokeilla. Mielelläni painotan erilaisten asioiden kokeilemista. Ajatus siitä, että lähtee vapaaehtoisporukassa vaikkapa siivoamaan luonnonsuojelualuetta voi aluksi tuntua pelottavalta, mutta voikin olla, että päivästä palaa punaisin poskin ja hyvällä mielellä. Tai sitten voi olla, ettei se tuntunut omalta jutulta mutta joku muu tuntuukin. Vapaaehtoistoimintaa tarjoaa yhtenä toimijana myös seurakunta. Oletko tietoinen, onko paikkakunnallasi Nuorten aikuisten toimintaa?
Toivotan elämääsi riittävää tukea ja tuulta siipien alle, oman yhteisön löytymistä
Merja, diakoni