Stubb töppäsi. Vaihtoon!

Oli katastrofaalinen virhe myöntyä kepun keksimän järjettömän kalliin uuden hallintohimmelin perustamiseen.

Samalla varmistui, etteivät suomalaiset tule saamaan edes nykyisentasoisia sote-palveluja, jos järjestelmä tosiaan otetaan joskus käyttöön. Rahat menevät uusiin hallintovirkoihin palkattaville kunnallispoliitikkojen sukulaisille.

19

174

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaihtoonoikeesti

      Eihän Stubb tainnut juuri neuvotella suljettujen ovien takana, twiittasi jostain soffalta Juha Sipilälle kuuntelevansa radiosta poplähetystä pikkupoikien tapaan? Stubb on näyttänyt neuvottelutaitonsa ja kauhistuttaa mihin törmäämme seuraavaksi. Nykykokoomuslaisittain, hei meillä on kivaa, me pysymme hallituksessa.

      • Totaaliset_Tolvanat

        .

        "Päähallituspuolue keskusta ja perussuomalaiset ovat saaneet mittansa täyteen kokoomuksesta, jonka toimintatapoihin viikkoja kestäneen prosessin aikana on petytty pahasti kummassakin puolueessa.

        Kuvaavaa viime yön neuvotteluilmapiirille oli ollut, että kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Stubb oli käynyt huikkaamassa kesken neuvottelujen pääministeri Sipilälle, että hänellä kuluu aika rattoisasti valtioneuvoston yläkerrassa ruotsalaisen popyhtye Bo Kaspersin uutta levyä kuunnellessa."

        http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/stubb-kuunteli-kesken-neuvottelujen-ruotsalaispopparia-sipila-mtv-lle-hallituksen-jatko-nayttaa-huonolta/5545346

        .


      • pois.pois

        Voi vaan ihmetellä kuka Stubbia äänestää ensi vaaleissa. Mies on aivan täysi pelle ja vaarallinen Suomelle, koska myisi Suomen että saisi hyvän viran EU:ssa. Tekeekö hän oikeasti mitään töitä? Hän on laskelmoiva narsisti.


      • HÖLMÖLÄISTENMAA

        ORPO SENKUIN KITISEE....RAJATARKASTUKSET KÄYNTIIN JA PASSIT JA VIISUMIT ESIIN

        Suomi perää muilta EU-mailta enemmän vastuuta turvapaikanhakijoiden siirroista. Sisäministeri Petteri Orvon (kok.) mukaan Suomi on valmis ottamaan vastaan vielä 48 siirrettävää turvapaikanhakijaa. Sen jälkeen vastaanotto keskeytetään, kunnes muut lähtevät paremmin mukaan.

        - Siellä erityisesti loistavat poissaolollaan sellaiset maat, joihin tämänhetkinen muuttoliike ei ole kovinkaan suurta, Orpo sanoi Brysselissä.

        EU-maat ovat sopineet yhteensä 120 000 turvapaikanhakijan siirtämisestä Kreikasta ja Italiasta muihin jäsenmaihin. Toimeenpano on lähtenyt tahmeasti liikkeelle: toistaiseksi vasta pari sataa henkilöä on siirretty.

        Suomi on luvannut ottaa vastaan 3 200 turvapaikanhakijaa, joista 48 on saapunut. Siirtoja on tehty myös Ruotsiin ja Luxemburgiin, mutta valtaosa maista ei ole vielä ottanut vastaan lainkaan tulijoita.


    • Kokoomus menettää tämän seurauksena keskiluokkaisia äänestäjiä vihreille ja demareille. Sotesoppa oli megaluokan tappio Kokoomukselle. Suomen talous saadaan näillä päätöksillä totaalisesti kuralla.

      • Uskomatonta_sekoilua

        Oikeassa olet. Kokoomus joutui nöyrtymään ja antamaan periksi. Maakuntien Suomi ja 15 sote-aluetta maksaa veronmaksajille jatkossa rutkasti enemmän, miettikääpä mitä laajan palvelun tarjoaminen harvaan asutulla alueella maksaa. Miten kokoomus on onnistunut aina sotkemaan sote-asiat ja ajanut ne kohti seinää.


      • Menettää varmaa, mutta parempiakaan puolueita ei ole.


      • Uskomatonta_sekoilua kirjoitti:

        Oikeassa olet. Kokoomus joutui nöyrtymään ja antamaan periksi. Maakuntien Suomi ja 15 sote-aluetta maksaa veronmaksajille jatkossa rutkasti enemmän, miettikääpä mitä laajan palvelun tarjoaminen harvaan asutulla alueella maksaa. Miten kokoomus on onnistunut aina sotkemaan sote-asiat ja ajanut ne kohti seinää.

        Sama juttu kuin Etelä-Afrikan saarrossa. Silloinkin valkoihoisia kritisoitiin, koska heiltä odotettiin enemmän kuin mustaihoisilta.

        Nyt kokoomuslaisilta odotetaan enemmän kuin persuilta ja kepuilta.


      • Mitä_valitatte

        Mitä te valitatte. Stubb on saanut 23000 musulmaania Suomeen. Täytyyhän muidenkin puolueiden saada jotain. Soini varmaan tyytyy siihen että saa lennellä ympäri maailmaa kuin Ahtisaari aikoinaan


      • Mitä_valitatte kirjoitti:

        Mitä te valitatte. Stubb on saanut 23000 musulmaania Suomeen. Täytyyhän muidenkin puolueiden saada jotain. Soini varmaan tyytyy siihen että saa lennellä ympäri maailmaa kuin Ahtisaari aikoinaan

        Miten niin Stubb saanut? Soinihan niitä alkoi imuroida heti kun pääsi hallitukseen.


    • SUOMI-ULOSMITATAAN

      YKSITYISLÄÄKÄRIT VOITTIVAT SOTEN.

      VEROT siirretään Irlantiin.

    • Redi_Stadilainen

      Janne tuu takaisin, täällä huutaa kokoomus

    • Kokoomusta kannatan. Stubb saisi mennä Lontooseen sekoilemaan.

    • Eiapupuolueeksi

      Stubb näyttäytyy taipumuksiltaan taitava aseenkantajana/adjutanttina.
      Toivottavasti oman johtajuuden linja löytyy pian muten maalaisliiton koneisto jyrää vielä monta kertaa

    • vapaavuorikehiin

      stubbi ei osaa tehdä itsenäisiä päätöksiä ja tämä just puoluetta hiertää...herääkin kysymys kuka puoluetta oikesti johtaa ja kuka muusana taustalla häärii?ensikesän kiertävässä sirkuksessa ois varmaan hänelle jokin paikka

      • Valitettavasti tuntuu, että juuri Stubb johtaa puoluetta, koska hän nosti taas keväällä ministereiksi omia suosikkejaan, joilla ei muita ansioita ollutkaan.


    • Kallis_ministeri

      Näin siinä kävi:
      Professori SS:lle: "Sipilän ratkaisun hinta on miljardi vuodessa"

      Sunnuntai 8.11.2015 klo 05.22

      Itä-Suomen yliopiston yleislääketieteen professori Olli-Pekka Ryynäsen mukaan uudesta sote-ratkaisusta aiheutuu suuret kustannukset, kertoo Savon Sanomat.
      Itä-Suomen yliopiston yleislääketieteen professori Olli-Pekka Ryynäsen mukaan pääministeri Juha Sipilän sote-malli on kallis.
      Itä-Suomen yliopiston yleislääketieteen professori Olli-Pekka Ryynäsen mukaan pääministeri Juha Sipilän sote-malli on kallis. (JUHA RAHKONEN)

      Professori Ryynänen tyrmää tuoreen sote-ratkaisun. Hänen mukaansa pääministeri Juha Sipilän (kesk) 15 sote-alueen ja 18 itsehallintoalueen malli maksaa vuodessa miljardin.

      - Se ei vastaa asetettua tavoitetta. Suosikkini olisi ollut viisi aluetta, Ryynänen sanoo Savon Sanomille.

      Hallitus on ilmoittanut, että sote-ratkaisulla pyritään kolmen miljardin säästöön. Ryynäsestä Sipilän mallin myötä Suomeen syntyy liikaa täydenpalvelun sairaaloita ilman riittävää väestöpohjaa.

      Professori epäilee, että sote-ratkaisua joudutaan korjaamaan heti, kun sen käytännön toteuttaminen alkaa. Ryynänen teki vuonna 2005 eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan pyynnöstä kaksi mallia sote-uudistukseksi.

      Sote-alueiden määrä voi vähentyä

      Kalevan mukaan Sipilä sanoi lauantaina Pyhännällä, että sote-alueiden määrä voi vähentyä. Sipilän mukaan sote-uudistuksessa on sisäänrakennettu mekanismi, jolla alueiden määrää voidaan pienentää vapaaehtoisesti tai velvoitteella.

      Hallitus tiedottaa sote-uudistuksen yksityiskohdista maanantaina.

      Lähteet: Savon Sanomat Kaleva
      HANNA GRÅSTEN
      [email protected]

    • VesaKaitera

      Mielipidepankki kirjoitti: "Kokoomus menettää tämän seurauksena keskiluokkaisia äänestäjiä vihreille ja demareille. Sotesoppa oli megaluokan tappio Kokoomukselle. "


      Olen täysin toista mieltä. Kieltämättä kiistassa SoTe-alueiden lukumäärästä Kokoomus jourui luopumaan alkuperäisestä kahdentoista alueen mallistaan, mutta jollei se olisi taipunut kompromissiin viidestätoista SoTe-alueesta, niin Sipilän hallitus olisi tullut tiensä päähän. Melkoisen nolo loppu, kun asialistalla olisi ollut lukuisia suuria rakenteellisia uudistuksia. On tietenkin luonnollista, että punvihreä oppositio raivoa Kokoomukselle sen sopuilusta, koska se olisi halunnut Sipilän hallituksen kaatuvan.

      Viidestätoista SoTe-alueesta oltiin lähellä sopua, mutta Kokoomus järjesti kuusituntisen iltalypsyn perjantain ja lauantain välisenä yönä saadakseen SoTe-palveluihin aidon vallinnanvapauden, missä se myös onnistui. Tätä saavutusta ei ole syytä vähtellä. Kokoomus oli yrittänyt ajaa sitä jo 60 vuotta, ja lopulta se tässä onnistui. Vasemmiston katkeruus tästä asiasta on todella suurta, etenkin kun se tietää, että hallitus oli lähellä kaatumista.

      • Seniori_Helsingistä

        Olen samaa mieltä Kaiteran kanssa. Kokoomus tuskin menettää äänestäjiä tämän sote-ratkaisun vuoksi, pikemminkin päinvastoin. Ruotsissa on ollut muutaman vuoden käytössä se malli, johon kokoomus pyrkii, ja siellä tuo malli on lyhentänyt potilasjonot aivan minimiin. Melko moni suomalainen on perillä tästä, koska heillä on ystäviä tai sukulaisia, jotka asuvat Ruotsissa ja jotka ovat kertoneet hyvistä kokemuksistaan. Siksi en uskokaan, etä vasemmiston demonisoiva propaganda tästä asiasta menee perille.

        Kokoomus on sosiaalipuolella melko vähäinen tekjä mutta terveydenhoidon puolella jättiläinen. Raha seuraa potilasta mallin läpi saaminen vahvistaa edelleen kokoomuksen aemaa maan johtavana terveydenhoidon puolueena. Se tulee todennäköisesti näkymään aikanaan myös vaalituloksissa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      89
      2523
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1403
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      933
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      800
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      103
      799
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      706
    Aihe