Monet suomalaiset luulivat vielä kesälläkin Sipilän olevan rehellinen ja tosissaan Suomen etua ajava mies, vaikka hän ei ole koskaan ollut kumpaakaan.
Tällä viikolla hänen pahuutensa paljastui viimeisellekin suomalaiselle umpikepuja lukuunottamatta. Ei Sipilä välitä Suomesta ja suomalaisista karvan vertaa. Vain oma taloudellinen hyöty ja kepukoplan hyöty merkitsevät hänelle jotakin.
Nyt Sipilä totteli Vanhasta ja painosti muun hallituksen hyväksymään veronmaksajille valtavan kalliiksi tulevan uuden hallintohimmelin. Siinä saavat varmaan Pekkarisen tytär ja vävy uudet virat, kun appiukon järjestelemät tuulituet loppuvat. Samoin monet kymmenet tuhannet uudet, mutta turhat hallintovirkamiehet saavat töitä veronmaksajien selkänahasta revityillä euroilla.
Samalla lopetetaan vaativien leikkausten tekeminen Satakunnan, Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja useimpien muiden vailla yliopistosairaalaa olevien maakuntien asukkaille. Kepun haluamassa järjestelmässähän jokaisen maakunnan on pystyttävä keräämään verot kaikkiin oman alueensa sote-palveluihin ja tuotettava ne itse. Millä ihmeellä esimerkiksi Keski-Pohjanmaan asukkailta saataisiin kiskottua kepun ja persun haluamat uudet verot a) yliopiston, b) yliopistollisen keskussairaalan ja c) uusien hallintovirkamiesten rakennusten rakentamiseen ja sen jälkeen henkilöstön palkkaamiseen niihin kaikkiin ja niiden vuotuisiin ylläpitokuluihin?
Juha Sipilä jää historiaan Suomen valtion konkurssiin viejänä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.