Mykoplasma pilasi vatsan toiminnan

Näinkinvoikäydä

Alkuvuonna oli mykoplasma. Siitä tai Doximdista jäi vatsa huonoksi. Oli nielemisvaikeutta, hengitysvaikeutta ym. Epäilin jo sydänlihastulehdusta, koska oli rytmihäiriöitä. Epäilin myös haimatuelhdusta vatsaoireiden vuoksi. Mutta niitä kumpaakaan ei ollut (EKG ja haimakoe).

Elokuussa taas tuli nieluinfektio, oli rytmihäiriöitä, nielemis- ja hengitysvaikeutta. Sain taas Doximyciniä suuremmalla annoksella. Olin sen jälkeen aika hyvässä kunnossa, jopa paremmassa kuin monena vuonna ennen mykoplasmaa.

Nyt on tullut taas oireita, mm. hengitysvaikeutta. Ei pysty vetämään syvään henkeä. Nielurisasta puristelen monta kertaa vuodessa veristä, haisevaa möhnää.

Olen käyttänyt vähän Esomepratsolia (20 mg). Se pahensi nielemisoiretta, joten olen sen äskettäin jättänyt pois. Nieleminen onnistuu nyt, mutta tuo ylävatsan tukkoisuus ja pallean toimimattomuus ihmetyttävät. Heti syötyä ylävatsa turpoaa ja syvään hengitys vaikeutuu. Tänään otin kahvin sijasta kaakaota, mutta sama turvotus heti. Tilanne paranee vähitellen, kun mahalaukku alkaa tyhjetä. Pystyn menemään lenkillekin tuon pinnallisen hengityksen aikana, mutta syvempi hengitys on vaikeaa, eikä haukotuksia saa perille.

Pitäisi yrittää istua ja seisoa vartalo suorana. Voi olla, että rintakehän alaosa painaa palleaa. Minulla on istumisvaikeutta ja pään ylhäällä pitovaikeutta. Topisinaan krampit alaraajoissa leviävät koko raajoihin ja joudun huutamaan kivusta.

Olen valittanut lääkäreille matalaa albumiinia, mutta eivät he noteeraa sitä. Juon usein Nutricia-proteiinijuomaa. Paino on pudonnut tänä vuonna sairastelujen vuoksi 4 kiloa. Viime yönä livahti yksi kilo. Vaikka olin lokakuussa yhden viikon kuntoutuksessa ja siellä oli valtavan hyvät ruuat, paino putosi kilon. Rauta-arvoni ovat ristiriitaiset, joten en tiedä, pitäisikö rautaa ottaa. Olen monisairas ja riskipotilas, mutta en läydä kokonaisvaltaisesti hoitavaa lääkäriä. Terveyskeskus on poissa laskuista.

0

840

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        198
        4008
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        111
        2553
      3. Miten löydän sinut

        Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
        Ikävä
        30
        2174
      4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

        Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
        Heinola
        80
        1380
      5. Vaikea tilanne

        Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
        Ikävä
        86
        1248
      6. Milloin kaivatullasi

        .. on nimipäivä?
        Ikävä
        48
        1129
      7. Kehtaisitko näyttäytyä

        kaivattusi seurassa?
        Ikävä
        74
        996
      8. Ne viimeiset kerrat

        Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
        Ikävä
        56
        824
      9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

        Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
        Ikävä
        57
        824
      10. S24 Lieksa miksi on paikallinen entinen Kansallinen Kokoomus valtuutettu sali niin kallis?

        Vailla alennuksia? gogo express joensuu kertakäynti 10 euroa avoinna 5-24. Miksi pitää Lieksassa tukea paikallista yritt
        Lieksa
        71
        784
      Aihe