Jossakin oli tuollainen tutkimus. En ole vielä pariin vuoteen kolmeakymmentäkään, ja olen kokenut toivottomuuden tunteita teini-iästä lähtien. Tuleekohan minulle alzheimer ja dementia sitten keski-iässä? Järkyttävää. Mitä voin tehdä kun perusluonne on masennukseen taipuvainen? Että murehdin koko maailmaa enkä näe että sillä on toivoa? Ilmastokin jo kertoo että viimeisiä vedellään. Voi vain huonontua asiat enää. Naurettavaa miten ihmiset kiekuvat miten ihanaa kun on kuukausien helleaaltoja eikä sadepisaraakaan tiedossa. Mutta ajattelevatko ne mitä siitä seuraa? Käsittääkseni helle ja sadettomuus aiheuttavat kuivuutta, kuivuus aiheuttaa aavikoitumista, aavikoituminen aiheuttaa hedelmättömyyttä, hedelmättömyys aiheuttaa nälänhätää, nälänhätä aiheuttaa kuolemaa, kuolema aiheuttaa Afrikkamaiset olosuhteet. Olispa syntynyt viiskyt vuotta sitten.
Epätoivon tunne keski-iässä lisää dementian mahdol
buuklub
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eikö useimmat meistä joskus tunne iässä kuin iässä epätoivoa jonkun asian kanssa. Velkaantuminen, parisuhdeongelmat, työttömyys, läheisten ongelmat, sairaudet, kuolemat ja vaivat. Tarkoitettiinko siinä jotain suurta ja syvää pitkäaikaista epätoivon tunnetta. Kouristelevaa päivästä toiseen jatkuvaa tuskaa maailman tilasta? Itse tulisin hulluksi, en pelkästään muistisairaaksi. Masennus ja ahdistuneisuus tosiaan lisää dementiariskiä ja mitä kaikkea... syöpäriskiä, sydänvaivoja.
Väitetäänhän semmoistakin, että yksinäisyys lisää riskiä sairastua dementiaan 64 prosentilla. Vai oliko se niin että tuohon "pääsee" jo yksin asumisella vaikkei muuten ihan mahdottoman yksinäinen olisikaan.
Mul ainakin on sata prossaa sit jo täynnä sitä mahdollisuutta. Keski-ikä, epätoivo jos jostakin asiasta ja yksinäisyys ja yksin asuminen. Masennusta on ollu ja pahan sorttista kriisiä. Alzheimer on vakava sairaus.
Eilen lueskentelin siitä kun ihmiset elää aina vaan vanhemmiksi ja vanhemmiksi ainakin täällä missä on vielä ruokaa ja terveydenhoitoa olemassa. Nyt lueskentelin kun muistisairaudet vaan lisääntyy ja lisääntyy.
Mun lapsenlapsetko elää satavuotiaiksi tai yli ja elävät muistisairaina pitkän pätkän lopputaipaleestaan? Ja monet tuhannet heidän kanssaan ei pelkästään he. On olemassa jo nyt lääkkeitä jotka jossai määrin jarruttavat sairauden etenemistä. Toivotaan että lääkkeet on sitten jo kehitetty parantamaan koko sairaus.
Kyllä pitkäaikainen masennus ja toivottomuuden tunne syö niin naista kuin miestäkin. Itse olen mies. Lapseton, kirjaton karjaton.
Yrittipä mitä tahansa, kanootti päätyy kiville.
Vuosia kuitenkin kertyy rivakasti kasaan. Onneksi olin työhullu aikana, jolloin niitä sai paiskia hyvin pitkää päivää.
Onnistuin saamaan niistä eläkettä. Tietenkin kamikazekyyti kesti vain 20v. "Jouduin" tapaturmaeläkkeelle.
Luulin että elämä loppuu kun ei enää töihin pääse ikinä.
Yllytyshulluus.
Aikanaan urheilussa menestynyt mies sai ylipuhuttua minut kuntofasistiksi. Koti salissa rasitusta niin paljon, että urhriluvammat seurasivat toisiaan.
Ei siitä pääse ennenkuin henki lähtee.
Ellei rehki itseään äärirajoille asti, tunnet itsesi luuseriksi.
Mitäs nappailet sinä "risaluidenkolotus"? Vastaa aloittajan tekstiin!
No tosin, aloittajahan ei enää keskustele????