Sosiaali- ja terveysasiat sydäntä lähellä

Huijarisaarnaaja, lipevä liikemies ja kovaääninen helppoheikki jakoivat Suomen keskenään. Yhdeltäkään naiselta ei kysytty mitään eikä yhdelläkään miekkosista ole minkäänlaista työkokemusta sosiaali- ja terveysalalta. Mutta jokainen omalla esimerkillään toimii reippaana koe-eläimenä kaikkien suomalaisten yhteiseksi parhaaksi. Yksi sankareista kärsii nuorella iällä sydänvaivoista ja potee messiaskompleksia, toisella on narsistinen persoonallisuus ja syömishäiriöisen kehonkuva, kolmas on syönyt itsensä siihen kuntoon, että hautausurakoitsijalta on tilattava extra large arkku traanien sullomiseksi lautoihin.

Muuta samaan aikaan tapahtunutta: Huijarisaarnaaja betonoi maakuntahallinnon rajat oman puolueensa kannatuskäyriä vastaaviksi. Lipevä liikemies ujutti salaiseen sopimukseen ylikansallisten yritysten voittojen kotiuttamisen veroparatiiseihin. Helppoheikki vältti ennenaikaiset vaalit ja puoluetukensa puolittumisen.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sote-sopu on riemuvoitto kokoomukselle
KOTIMAA 7.11.2015 2:00 Päivitetty: 7.11.2015 11:10
Jaana Savolainen
HELSINGIN SANOMAT

Kokoomus on nyt saanut sen, mitä se on eniten sote-uudistuksessa halunnut. Yön pimeinä tunteina keskusta on taipunut siihen, että palveluihin tulee asiakkaiden valinnanvapaus.

Taitava temppu, sillä hallitusohjelman mukaan valinnanvapaudesta piti päättää vasta uudistuksen kolmannessa vaiheessa. Nyt piti päättää vain sote-alueiden määrä.

Kun sote-alueiden määrästä syntyi ensin riita ja sitten hallituskriisi, kokoomus sai hienon tilaisuuden iskeä valinnanvapauskortti pöytään. Jo ennen hallituskriisiä keskusta oli taipunut kokoomuksen tahtoon, että lähes kaikki palvelut avataan kilpailulle. Valinnanvapaudesta ei kuitenkaan ollut sovittu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KuolemaHallitukselle kirjoitti:

Huijarisaarnaaja, lipevä liikemies ja kovaääninen helppoheikki jakoivat Suomen keskenään. Yhdeltäkään naiselta ei kysytty mitään eikä yhdelläkään miekkosista ole minkäänlaista työkokemusta sosiaali- ja terveysalalta. Mutta jokainen omalla esimerkillään toimii reippaana koe-eläimenä kaikkien suomalaisten yhteiseksi parhaaksi. Yksi sankareista kärsii nuorella iällä sydänvaivoista ja potee messiaskompleksia, toisella on narsistinen persoonallisuus ja syömishäiriöisen kehonkuva, kolmas on syönyt itsensä siihen kuntoon, että hautausurakoitsijalta on tilattava extra large arkku traanien sullomiseksi lautoihin.

Muuta samaan aikaan tapahtunutta: Huijarisaarnaaja betonoi maakuntahallinnon rajat oman puolueensa kannatuskäyriä vastaaviksi. Lipevä liikemies ujutti salaiseen sopimukseen ylikansallisten yritysten voittojen kotiuttamisen veroparatiiseihin. Helppoheikki vältti ennenaikaiset vaalit ja puoluetukensa puolittumisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu