https://www.kotimaa24.fi/esikoislestadiolainen-hapatus/
"Sakramenteilla tai ilman, esikoislestadiolaisuus pitää jo syntyjään sisällään harhan nimeltään ”hengellinen hallitus”.
Aikoinaan 1900-luvun alussa, kun lestadiolaisuus jakaantui itä- ja länsilestadiolaisuuteen, olivat länsipuolen saarnaajat antaneet itse itselleen tuon ylevän paavillisen arvovallan olla koko kristillisyyden ylin ymmärrys. Heidän uskonsa mukaan ukko Laestadiuksen työn tuloksena oli maailmaan syntynyt ainoa oikea seurakunta 1800-luvun puolenvälin tienoilla, jonka ensimmäisen ja parhaan työnkekijän titteli annettiin provastille itselleen. Siinä seurakunnassa piti oleman vanhimmat, kuten apostolisena aikana, ja koska rovasti itse ja Raattamaa, ja Purnukin, olivat kuolleet, eivätkä heihin Kristuksen sijaan tukeutuneet saarnasmiehet löytäneet keskuudestaan vain yhtä miestä hallitsijaksi, valitsivat he koko kolleegionsa hoitamaan tuota hallitusvaltaa. Myös taivaan valtakunnan avaimet he onnistuivat nappaamaan itselleen - suurimman osan maailmaa sitä edelleenkään tietämätä. Samassa rytäkässä tuomittiin itäpuoli (vanhoillislestadiolaisuus) eriseuraksi, vaikka vielä edellisellä viikolla oltiin oltu samassa seurassa, eivätkä suurin osa Suomen puolelle jääneistä sieluista olleet edes kuulleet tästä uudesta hengellisestä hallituksesta. Itse he lienevät olleet Laestadiuksen jälkeen toiseksi parhaita kristillisyyden työntekijöitä, ja ainakin parhaita elossa olevia, ehkeivät sitä ääneen kehdanneet lausua. Heillä oli silloin, ja heidän seuraajillaan on vielä tänäkin päivänä, absoluuttisen erehtymätön yhteinen ymmärrys, jota vastaan nousevalla sielulla ei ole oleva siunausta tässä eikä tulevassa maailmassa. Noiden ensimmäisten Lapin vanhimpien paimennettavaksi langennut lauma jäi varsin pieneksi ja ensin lähes täydellisesti Ruotsin puolelle rajaa. Amerikassa oli otollisempi maaperä tällaiselle järjestykselle, mutta se on eri tarina. Näitä uusia Lapin vanhimpia lähti sitten Suomeen lähetysmatkalle ja he kiertelivät lestadiolaisten keskuudessa kertomassa kuinka Jellivaarassa on tämän ajan Betlehem, jossa tänä viimeisenä etsikon aikana on se ensiksi syntynyt seurakunta kussa ei ole tahraa, ei ryppyä. Muutamat yksinkertaiset omaksuivat täinkaltaisen opetuksen ja laittoivat luottamuksensa Lappiin. He opettivat jälkikasvulleen tämän kristillisyyden järjestyksen, ja nämä taas omalle jälkikasvulleen ja niin edelleen aina tänne asti. Ensimmäiset Lapin vanhimmat valitsivat sitten pyhässä erehtymättömyydessään itselleen erehtymättömät seuraajat, ja nämä taas vuorollaan itselleen- ja niin aina tänne asti tuo jumalallinen valta on siirtynyt. Nykyään liike käsittää Suomessa muutaman tuhat jäsentä ja on nimeltään Esikoislestadiolaiset ry. Lapista käsin hengellisenä hallituksena vallan kahvasta pitelee blogistin arvion mukaan kymmenkunta ruotsalaista, joista kaksi lienevät todelliset vallankäyttäjät.
Tämä lyhyt ja karkea historiikintapainen siksi, että ymmärrettäisiin, ettei ole lopultakaan - uskosta käsin katsoen - suurta merkitystä sillä, aletaanko po. liikkeessä toimittaa sakramentteja itse vai ei. Koko liike on perustettu Kristuksen sijasta Jellivaaraan ja omaanvanhurskauteen joten sen perustus on väärä, eikä sellaisen päälle viisas mies taloaan rakenna. Tästä väärästä perustuksesta johtuen käsillä oleva kiistakin unohtaa lähes kokonaan Jumalan sanan ja keskittyy perustelemaan asiaansa maallisten lakien, kirkkojärjestysten, historian, inhimillisen arvovallan, tapojen, perinteen, työryhmien, piispojen ja muiden toisarvoisten seikkojen kanssa. Samaan aikaan se kuollut usko, joka liikkeen jäsenille on opetettu, saa asua rauhassa siellä, minne se on tilansa saanut. Sen sijaan, että oltaisiin huolestuneita niistä sieluista, jotka ovat panneet autuutensa toivon yhteisöönsä, ja niistä petollisista valheista joita Jumalan nimissä esitetään, taitaa huolen kohteeksi valikoitua yleisen kahvittelurauhan järkkyminen.
Kun Lapin vanhimmille uskolliset saarnasmiehet ensimmäistä kertaa nostavat ehtoollismaljan rukoushuoneella ja seuraajansa polvistuvat uudelle alttarille heidän eteensä, ei heidän sydämensä tilassa liene tapahtunut mitään muutosta. Usko omaan- ja oman yhteisön erinomaisuuteen on se sama vanha, lanseerattu Suomeen 1902.
"Sakramenteilla tai ilman, esikoislestadiolaisuus pitää jo syntyjään sisällään harhan nimeltään ”hengellinen hallitus”.
Aikoinaan 1900-luvun alussa, kun lestadiolaisuus jakaantui itä- ja länsilestadiolaisuuteen, olivat länsipuolen saarnaajat antaneet itse itselleen tuon ylevän paavillisen arvovallan olla koko kristillisyyden ylin ymmärrys. Heidän uskonsa mukaan ukko Laestadiuksen työn tuloksena oli maailmaan syntynyt ainoa oikea seurakunta 1800-luvun puolenvälin tienoilla, jonka ensimmäisen ja parhaan työnkekijän titteli annettiin provastille itselleen. Siinä seurakunnassa piti oleman vanhimmat, kuten apostolisena aikana, ja koska rovasti itse ja Raattamaa, ja Purnukin, olivat kuolleet, eivätkä heihin Kristuksen sijaan tukeutuneet saarnasmiehet löytäneet keskuudestaan vain yhtä miestä hallitsijaksi, valitsivat he koko kolleegionsa hoitamaan tuota hallitusvaltaa. Myös taivaan valtakunnan avaimet he onnistuivat nappaamaan itselleen - suurimman osan maailmaa sitä edelleenkään tietämätä. Samassa rytäkässä tuomittiin itäpuoli (vanhoillislestadiolaisuus) eriseuraksi, vaikka vielä edellisellä viikolla oltiin oltu samassa seurassa, eivätkä suurin osa Suomen puolelle jääneistä sieluista olleet edes kuulleet tästä uudesta hengellisestä hallituksesta. Itse he lienevät olleet Laestadiuksen jälkeen toiseksi parhaita kristillisyyden työntekijöitä, ja ainakin parhaita elossa olevia, ehkeivät sitä ääneen kehdanneet lausua. Heillä oli silloin, ja heidän seuraajillaan on vielä tänäkin päivänä, absoluuttisen erehtymätön yhteinen ymmärrys, jota vastaan nousevalla sielulla ei ole oleva siunausta tässä eikä tulevassa maailmassa. Noiden ensimmäisten Lapin vanhimpien paimennettavaksi langennut lauma jäi varsin pieneksi ja ensin lähes täydellisesti Ruotsin puolelle rajaa. Amerikassa oli otollisempi maaperä tällaiselle järjestykselle, mutta se on eri tarina. Näitä uusia Lapin vanhimpia lähti sitten Suomeen lähetysmatkalle ja he kiertelivät lestadiolaisten keskuudessa kertomassa kuinka Jellivaarassa on tämän ajan Betlehem, jossa tänä viimeisenä etsikon aikana on se ensiksi syntynyt seurakunta kussa ei ole tahraa, ei ryppyä. Muutamat yksinkertaiset omaksuivat täinkaltaisen opetuksen ja laittoivat luottamuksensa Lappiin. He opettivat jälkikasvulleen tämän kristillisyyden järjestyksen, ja nämä taas omalle jälkikasvulleen ja niin edelleen aina tänne asti. Ensimmäiset Lapin vanhimmat valitsivat sitten pyhässä erehtymättömyydessään itselleen erehtymättömät seuraajat, ja nämä taas vuorollaan itselleen- ja niin aina tänne asti tuo jumalallinen valta on siirtynyt. Nykyään liike käsittää Suomessa muutaman tuhat jäsentä ja on nimeltään Esikoislestadiolaiset ry. Lapista käsin hengellisenä hallituksena vallan kahvasta pitelee blogistin arvion mukaan kymmenkunta ruotsalaista, joista kaksi lienevät todelliset vallankäyttäjät.
Tämä lyhyt ja karkea historiikintapainen siksi, että ymmärrettäisiin, ettei ole lopultakaan - uskosta käsin katsoen - suurta merkitystä sillä, aletaanko po. liikkeessä toimittaa sakramentteja itse vai ei. Koko liike on perustettu Kristuksen sijasta Jellivaaraan ja omaanvanhurskauteen joten sen perustus on väärä, eikä sellaisen päälle viisas mies taloaan rakenna. Tästä väärästä perustuksesta johtuen käsillä oleva kiistakin unohtaa lähes kokonaan Jumalan sanan ja keskittyy perustelemaan asiaansa maallisten lakien, kirkkojärjestysten, historian, inhimillisen arvovallan, tapojen, perinteen, työryhmien, piispojen ja muiden toisarvoisten seikkojen kanssa. Samaan aikaan se kuollut usko, joka liikkeen jäsenille on opetettu, saa asua rauhassa siellä, minne se on tilansa saanut. Sen sijaan, että oltaisiin huolestuneita niistä sieluista, jotka ovat panneet autuutensa toivon yhteisöönsä, ja niistä petollisista valheista joita Jumalan nimissä esitetään, taitaa huolen kohteeksi valikoitua yleisen kahvittelurauhan järkkyminen.
Kun Lapin vanhimmille uskolliset saarnasmiehet ensimmäistä kertaa nostavat ehtoollismaljan rukoushuoneella ja seuraajansa polvistuvat uudelle alttarille heidän eteensä, ei heidän sydämensä tilassa liene tapahtunut mitään muutosta. Usko omaan- ja oman yhteisön erinomaisuuteen on se sama vanha, lanseerattu Suomeen 1902.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jyväskylässä Tuomas Palola tarttui tähän aiheeseen ja menetti puhujan oikeutensa. Oppi ei kuulu alkuperäiseen vanhoillislestadiolaisuuteen, eivätkä sitä sellaiset merkittävät puhujat kuten Heikki Jussila hyväksyneet. Hänen haasatettelunsa kyllä löytyvät Keskisuomalaisen sivuilta, osa nettilehdessäkin, ja Jyväksylän seurakunnan lehdestä Henki ja Elämä.
1970-luvulla tuo oppi tuotiin räikeällä tavalla seurakuntaan. Tiettävästi Päivämies siitä on pari kertaa irtisanoutunut, eikä SRK:ta pidetä huoneenhallituksena.
Kuitenkin oppi vieläkin vaikuttaa.
Hyvin oudoilta on jotkin alustukset tuntuneet, joissa on todettu, että kristityn omatunto olisi ikään sidottu seurakunnan päätöksiin. 99,99 % maapallon ihmisistä ovat näistä kannanotoista tietämättömiä, joten ei niitä voi laittaa Raamatun lisälehdiksi. Luterilaisuudessa seurakunnalla ei ole tällaista asemaa, vaikka uskotaankin Pyhän Hengen vielä tekevän työtään seurakunnan kautta. Uskonpuhdistuksen keskeinen periaate oli se, että yksin Raamattu on kaiken uskon ja opetuksen ylin ohje. Seurakuntaakaan ei voi laittaa Raamatun rinnalle. Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden eikä pelastukselle voi laittaa lisäehtoja.
Eihän tämä voi näin mennä. Sen voi hyväksyä, että korostaa Jumalan valtakunnan olevan se lammashuone, jossa Kristus on ovena, jonka oven kautta täytyy jokaisen autuuteen kutsutun kulkea.
Tänään on Jyväskylän rauhanyhdistyksellä klo 14 alustus: "Miten minä uskon, miten me uskomme ?". Alustuksen pitäjänä on teologian tohtori Keijo Nissilä. Saapa nähdä, millainen alustus on ja annetaanko Tuomakselle puhujan oikeudet takaisin. Voi vaikka kuunnella osoitteessa nettiseurat.info
Pitääpä kunnella. Saattaapi olla, ettei lisenssiä saa takaisin. Tuomas on varmasti hyvä mies, mutta esiintyminen on ollut epäonnistunutta. Enempi on ollut julkinen esiintyminen jotenkin kypsymätöntä ja lievästi sanottuna enemmän hajottavaa kuin rakentavaa.