Robert Zemeckis on ohjannut uransa kauneimman elokuvan ajatukseltaan.
Ranskalainen katutaiteilija Philippe Petit teki historiaa nuoralla kävelyllään juuri valmistuneiden New Yorkin kaksoistornien välillä.
Elokuva seuraa tarkkaan siitä miten Petit innostui yltiöpäisestä hankkeesta kävellä kaksoistornien välisen matkan n.43 metriä.
Elokuva onkin tavallaan seikkailuelokuva joka on tosi.
Varmaa ainakin on ettei kukaan tule tekemään temppua uudestaan tornien tuhouduttua.
Robert Zemeckis ohjaa rennolla otteella lähestyen hienosti henkilöhahmon Petitin hurjaa unelmaa,ja lopulta temppu näyttääkin todella hurjalta valkokankaallakin.
Teemaltaan elokuva lähestyykin enemmän ihmisen henkistä olotilaa,sillä tempullaan Petit antoi tavallaan sielun kaksoistorneille,joita pidettiin tuolloin kolkkoina laatikkorakennelmina.Mutta tuo nuoralla kävely toi kunnioitusta torneja kohtaan ja lopulta torneja pidettiinkin kauniina rakennelmina New Yorkin asukkaiden keskuudessa.
Elokuvan loppukuva onkin liikuttavin hetki kuvaten kaksoistornien heijastaessa auringon laskiessa,mutta tiedämme tornien ikävän kohtalon mustaten historian kirjoituksia.
Vuoden kauneimpia elokuvia!!!
TÄHTIÄ ¤¤¤¤

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.