tai virkamieskunnallanne on aikaa, vilkaiskaa Suomi24/Suomen Keskusta -palstalla käytävää keskustelua uuden asutustilallissukupolven luomisesta.
Aika tietysti 1940-, 1950- ja 1960-luvulta on monin tavoin muuttunut, mutta ihmisten perustarpeet eivät ole muuttuneet: kaivataan työtä ja toimeentuloa. Niin kuin tiedätte, historia pakkaa toistamaan itseään.
Ei se ehkä olisi lainkaan huono idea, että suuri määrä ihmisiä jälleen asutettaisiin maaseudulle ja pikkutiloille, jossa sentään olisi perustoimeentulo. Eihän ihminen elämässään oikeastaan voi saada mitään muuta aikaan kuin hankkii elämänsä aikana toimeentulon itselleen ja perheelleen. Tämä nyt esillä oleva ehdotus ei ole ristiriidassa globalisaationkaan kanssa: maaseutu edelleen luovuttaisi työvoimaa teollisuuden tarpeisiin.
Osittainhan tässä on kyse romantiikasta... että ajatellaan, että elämä maaseudun rauhassa on laadukkaampaa kuin ajan kuluttaminen työttämänä helsinkislummin kerrostalossa. Mutta sehän on!
Kunnioitan ja arvostan Teitä. Jumala on suuresti siunannut Teitä. Jumala on myös antanut vastoinkäymisiä, koettelemuksia ja suuriakin murheita. Tällaistahan se on ihmisen elo. Mutta Jumala on antanut Teille myös suuria lahjoja hoitaa yhteisiä asioita. Suomessa ei aikoihin olla tällaista nähty.
Pohtikaa asiantuntijoittenne ja virkamiestenne kanssa tätä nyt esille tullutta asiaa. Kiitos.

Vastaukset 3
Vanhimmat
aloitus on monien muidenkin puolueiden palstoilla. Sosialidemokraateilla tietenkään ei enää ole mitään merkitystä, koska Antti Rinne seuraaviin vaaleihin mennessä ehtii tuhota puolueensa moneen kertaan.
RAKKAUSKIRJE SINULLE : Tapaus JS - maahanmuutto, Kempele, Isänmaamme Suomen pilaamisesta, lastemme Suomi on kehitysmaa ja eläintarha
Toivon, lisää, lisää, lisää pakkasta - vain se voi tänä aikana auttaa. Suomi on Suomi. Ei täällä lusmut laiskiaiset pärjää. Suomessa on ankarat kelit, valoa ei ole, kaamosta sensijaan on, koulutusoikeus ja -pakko on, vaikka sairaalassa, sivistyminen on elinehtomme, työssäkäynti joka ihmiselle myös oikeus ja velvollisuus.
Vertaa: Mamut kertoivat haastattelussa tulevaisuudensuunnitelmistaan , toiveammatikseen Suomeen päästyään ammatikseen olla vain rauhallisesti ja mukavasti kotona, MV ammatti se on ??? Kivahan se minunkin olisi olla kotiäiti tai koti-ihminen. Kuka maksaa minun kotiolemiseni ???
Suomessa oletetaan kaikkien tekevän jotain elantonsa eteen, kykyjensä ja resurssiensa mukaan, yleensä ihmiset haluavatkin jotenkin yhteiskunnan osaksi. Eivätkö ne kahjot ymmärrä mitään ?
Itse olen tehnyt töitä jo 35 vuotta, ottanut köyhänä opintolainat ja maksanut ne takaisin, kasvattanut lapseni, teen edelleen vuorotyötä tässä rakkaassa pimeässä ja kylmässä Suomessa oli keli mikä hyvänsä. Herään klo 05, lähden aikaisin duuniin bussilla-metrolla-bussilla, tunti per siivu aamuin illoin, Helsingin ruuhkaliikenteessä, naisvaltaiselle pienipalkkaiselle alalle tekemään osuuteni, että saan vuokran, ruoan, laskuni maksettua. Aivan kuten kaikki suomalaiset ihmiset Suomessa tekevät, oli sää -30 tai jotain muuta. Ei Luoja laiskoja elätä.
Ensimmäisinä asioina lapsena meidät opetetaan käyttäytymään, oppimaan sosiaalisia sääntöjä, esimerkiksi kunnioittamaan toista ihmistä ja toisen ihmisen fyysistä olemusta, olla kajoamatta toiseen ihmiseen tai hänen omaisuuteensa - ja mm. pukemaan vaatteita tarpeeksi, ettemme jäädy kuoliaaksi autoon ulkona talvella.
Kerrottakoon tämä kaikki niille hevon hel..n tyhmille, laiskoille ja rumille maailmanvaeltajille, helpon elämän perässä matkustaville. Suomi on oikeasti karu ja ankara maa olosuhteiltaan, täällä ei nössöt tai tyhmät pärjää !
Suomen miehet, naiset ja lapset ovat sitkeitä, ahkeria, lämpimiä ihmisiä kylmässä - ja lahjakkaita alalla kuin alalla.
JA: Suomi-mies on maailman paras !!! Tämä kiitos on suunnattu kaikille Suomen miehille. Miehet kohtelevat naisia kauniisti, kuin kukkaa kämmenellä. En voisi koskaan ajatella muuta kuin suomalaista miestä elämääni herkuttamaan.
Suomesta on tullut kehitysmaa ja eläintarha vuonna 2015. Suomi on pilattu. Isänmaamme koskemattomuutta on loukattu. Maamme johdolle nauretaan maailmalla. Sieluni itkee.
Tapaus JS :
Itsevaltias työkyvytön, mutta sairaudentunnoton JS antoi mediassa kutsun kaikkeen maailmaan kenen hyvänsä, siis kenen hyvänsä, astella Suomeen !!!! Rajat on auki, papereita ei kysellä. Onko JS:llä munaa kertoa tämä kasvokkain vielä hengissä oleville veteraaneillemme ? Oliko näiden silloisten nuorten komeiden ja hyväsydämisten isänmaallisten miesten elämäntyö turha ? Jumaliste JS, minkä olet mennyt tekemään. Häpeä. Olisiko JS vihdoin aika antaa mediassa kansalle anteeksipyyntö ja ilmoitus vetäytymisestä ja jättää politiikka. Millainen työterveyshuolto ministereillä on ? On se härski. Ilme on tyhjä Kempeleen pojalla - ilman täyttä ymmärrystä tehtyjä tekoja ?
Uutinen pääministeriltä ns. luotettavalta taholta
JS luvannut kuulemani mukaan ostaa koko Pohjois-Suomen, ja majoittaa, kouluttaa, sivistyttää loppuelämänsä tätä valtakuntaansa henkilökohtaisesti - pyydettyään eroa ministerin tehtävistä.
Sitä ennen vaadimme rajat kiinni. Nykyiset olennot hoidettakoon luonnollisen poistuman kautta Sipilän johtamien ja omistamien päivä-iltapäivä-vanhushoitokerhojen tahoilta tai muin ulkopoliittisin laillisin keinoin.
Vastuun on halunnut kantaa pääministerimme.
Suomen Johto (JS) antoi kutsun omalla nimellään, mediassa, koko maailmalle. Hän siis ristinsä myös kantakoon omassatunnossaan ja yöunissaan - koko loppuelämänsä.