Vuokralaiseni paljastui PEDOFIILIKSI

Vuokrasin tässä kaksi kuukautta asunnon 80v vanhalle miehelle, mikä vaikutti asialliselta vuokralaiselta, luottotiedot oli kunnossa ja eläke takasi varman vuokranmaksun. Mutta sitten viime viikolla sain tietää, että kyseinen vanhus on tuomittu useampaan otteeseen lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Haluiaisin häätää tuon irstaan vanhan pervon, mutta puhuttuani oikeusavustajan kanssa saisin itse syytteen perusteettomasta häädöstä, kun vuokrat on maksettu ja eikä aiheuta melua. Pedofiliasta tuomitseminen ei kuulemma ole syy häädölle. Ei edes se riitä, että naapurin perhe kertoi, että ukko on useammankin kerran yrittänyt kysellä heidän 5v poikia hoitoon ja selittänyt heidän lapsilleen "ruskea ritari-leikeistä" (kyllä tuolla sanamuodolla).

Olen aivan avuton, koska en kuulemma vanhaa pervoa voi häätääkään noilla perusteilla, joten en tiedä mitä tehdä. Auttakaa?? Olen nuori ja kokematon vuokranantaja ja tämä on ensimmäinen vuokrattu asuntoni.
14220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Aika iäkäs pappahan tuo on, jospa se vaikka kohta kupsahtaisi. Yksi konsti irtisanoa vuokrasoppari on oma tai oman perheen tarve. Eli jos vikka itse, tai muu perheenjäsen haluaisi muuttaa siihen, irtisanot pervopapan sopparin tuolla perusteella. Alle vuoden vuokrasuhteessa irtisanomisaika on 3kk ja yli vuoden 6kk, jos siis vuokranantaja irtisanoo.

Äänestä

Onko sinulla tietoa tuosta asiasta? Olen itse vanha ja yksin asuva vanhus joten tiedän ennakkoluulot.

Vanha yksinasuva mies on demoni yhteisössä. Itse en uskalla edes tervehtiä naapurin lapsia, vaikka olenkin ystävällinen ihminen. Lapset kasvavat ja oppivat karttaman vanhuksia, pitävät heitä outoina.

Teini-ikäisinä potkitaan ja ryöstetään sitten ikäihmisiä.

Eihän tuossa vuokralaisessa ole mitään ongelmaa, kun opettaa lapselle, että naapuriin ei sitten mennä kuten ei muuallekkaan vieraaseen paikkaan. Lapselle on paljon vaarallisempi henkilö sinun perhetuttu, jota et osaa epäillä.

Äänestä
  • Eräs hyvä ystäväni on poliisi ja hän kysyi, että kenelle asunnon vuokrasit, niin sanoin miehen nimen niin poliisiystäväni kauhistui ja sanoi että kyseessä pedofiili, joka on 1990-luvulta asti tuomittu useaan otteeseen lapsen seksuaalisesti hyväksikäytöstä, monta kertaa myös törkeästä. Tarkoitukseni ei todellakaan ollut yleistää kaikkia yksinasuvia vanhoja miehiä, eikä minulle tullutkaan mitään pedoyhteyksiä edes mieleen, ennen kuin poliisiystäväni minulle tuosta kertoi.

    Äänestä

  • pervonhaluanpois kirjoitti:

    Eräs hyvä ystäväni on poliisi ja hän kysyi, että kenelle asunnon vuokrasit, niin sanoin miehen nimen niin poliisiystäväni kauhistui ja sanoi että kyseessä pedofiili, joka on 1990-luvulta asti tuomittu useaan otteeseen lapsen seksuaalisesti hyväksikäytöstä, monta kertaa myös törkeästä. Tarkoitukseni ei todellakaan ollut yleistää kaikkia yksinasuvia vanhoja miehiä, eikä minulle tullutkaan mitään pedoyhteyksiä edes mieleen, ennen kuin poliisiystäväni minulle tuosta kertoi.

    Poliisi ei voi sanoa noin sinulle, vaikka olisitte sänkykaveria. On tehnyt rikoksen levittäessään tommosta asiaa.

    Sinulla vilkas mielikuvitus. Nettipoliisi katsoo varmaasti sinun tietosi ja joutuu tekemään tutkimuspyynnön, jos aihetta.

    Äänestä

  • 2ja2 kirjoitti:

    Oikeuden päätökset ovat julkisia, vaikkei päätöksen sisältö kaikelta osalta olisikaan. Poliisin velvollisuus on omalta osaltaan myös ehkäistä rikoksien taphtumista tulevaisuudessa. Joten kertomalla tuon poliisi ei todellakaan syyllistynyt itse mihinköän rikokseen. Kirjoituksestasi voisi vetää johtopäätöksen, että et halua naapuruston lapsia suojeltavan. Oletko itse...

    Äänestä

  • Niimpä... Taitaa "2ja2" puolustaa omiaan. Eiköhän nettipoliisi kiinnostu juuri pedofiliin puolustamisesta, eikä siitä että haluu eroon pedofiili vuokralaisesta.

    Äänestä

Onko sinusta tarpeen julkaista varkaista, ryöstäjistä, tappajista, huumekavereista jne. tiedot naapurustolle? Heidän uusintaprosenttinsa on melko suuri myös.

En ole kuullut koskaan poliisien tiedottavan rikoksensa sovittaneitten asuintietoja naapurustoon.

Tuolla Itä-suomessa yritti joku julkaista netissä noita tietoja pedofiileistä mutta poliisi puuttui tapahtumaan.

Nimiä kehiin, jos olet oikeassa. Taidat olla henkisissä ongelmissa itse. Ota lääkkeet määräysten mukaan ja pysy keskustelupalstoilta poissa!!!!

Äänestä
  • Minusta on hyvä asia, jos voisi tarkastaa tulevan vuokralaisen rikosrekisterin. Vähän samaan tapaan, kuin esim. päiväkotien työntekijät nykyään voidaan.
    Voi sen nykyään itsekin tehdä, ovathan tuomioistuinten päätökset julkisia ainakin tuomittujen nimien ja tuomion syyn osalta. Näin välttyisimme aloittajan ongelmilta. Lasken lasten oikeudet tärkeämmiksi, kuin rikollisten.

    Äänestä

  • Ja huumekaverit ovat myös perin vaarallisia, he pilaavat lapsen loppuelämän ansaitessaan rahaa.

    Äänestä

Laita itse anonyymisti postilaatikosta tuomion valokopio ja toive muuttaa esim. tuhkauurnaan?

Äänestä

. . .

Äänestä

KESKUSTELE ISÄNNÖITSIJÄN KANSSA VUOKRA-ASUNNON IRTISANOM,ISPERUSTEISTA !!! JOS PYSTYTÄÄN TODISTAMAAN LASTEN NSEKSUAALINEN AHDISTELLU

Äänestä

Tyhmäkö olet. Jos maksaa vuokran eikä tuhoa asuntoasi niin mitä se sinulle kuuluu hänen harrastuksensa. Kyllä poliisi sen puolen hoitaa, jos aihetta on. Nauti sinä vaan viokran säännöölisyydestä.

Äänestä
  • Se koira älähtää, johon...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pervonhaluanpois kirjoitti:

Vuokrasin tässä kaksi kuukautta asunnon 80v vanhalle miehelle, mikä vaikutti asialliselta vuokralaiselta, luottotiedot oli kunnossa ja eläke takasi varman vuokranmaksun. Mutta sitten viime viikolla sain tietää, että kyseinen vanhus on tuomittu useampaan otteeseen lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Haluiaisin häätää tuon irstaan vanhan pervon, mutta puhuttuani oikeusavustajan kanssa saisin itse syytteen perusteettomasta häädöstä, kun vuokrat on maksettu ja eikä aiheuta melua. Pedofiliasta tuomitseminen ei kuulemma ole syy häädölle. Ei edes se riitä, että naapurin perhe kertoi, että ukko on useammankin kerran yrittänyt kysellä heidän 5v poikia hoitoon ja selittänyt heidän lapsilleen "ruskea ritari-leikeistä" (kyllä tuolla sanamuodolla).

Olen aivan avuton, koska en kuulemma vanhaa pervoa voi häätääkään noilla perusteilla, joten en tiedä mitä tehdä. Auttakaa?? Olen nuori ja kokematon vuokranantaja ja tämä on ensimmäinen vuokrattu asuntoni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu