Keskusta, HS ja YLE

Tsadin Sanomien ja YLE:n riippumattomuus ovat lähinnä naurun aihe, mutta myös itkettävät koska estävät moniulotteisemman perspektiivin syntymistä koko isänmaasta.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kysyin pari vuotta sitten YLE:n silloiselta uutispäälliköltä Jouni Kemppaiselta haastateltavien valintakriteereistä.
Hän vastasi, että toimittaja ratkaisee!
Moni naistoimittaja näyttää ratkaisseen julkituonnin "sossuämmien" eduksi. Siinä lienee yksi suuri syy sossujen suosioon, varsinkin naisten keskuudessa.

Äänestä
  • Läheskään kaikki YLE:n toimittajat eivät ymmärrä, että heidän tulisi olla objektiivisia, tai ainakin edes yrittää.

    Äänestä

YLE:n vakiovieraita ovat Tsadin Sanomien Junkkari ja sossu Iivari, joka on käynyt hyödyntämään itseään pakolaisbisneksessä, Luona Oy:n avulla.

Äänestä
  • Keskustan "vakiodiggari" Tervo saa myös ilmaista mainosta "ainekirjoituksilleen" YLE:ssa.

    Äänestä

Ylen toiminta on loukkaus, maan valta väestöä kohtaan. Kun siellä lähes kaikki toimittajat ovat sosialisteja, ja maan väestöstä noin 15%. Hallitus heti töihin noin törkeiden epäkohtien korjaamiseen.

Äänestä

Maaseudun tulevaisuus on vastaus kaikkeen nykyihmisen tiedontarpeeseen

Äänestä
  • tulee aina tosiaankin luettua huolella. Kinnostavia artikkeleja.

    Äänestä

Päivämies ja MT riittävät minun tiedontarpeisiini

Äänestä

Eräs Tsadin Sanomien kaikkien aikojen kardinaalimunaus oli Pentikäisen erottaminen.

Äänestä

Kyllä Tsadin Sanomissa joskus onnistutaankin, kuten "tänäisessä" lehdessäkin, tiedustelusta kirjoitettaessa.
Oli aika "instant" tekstiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JombenrakasKpäällikkö kirjoitti:

Tsadin Sanomien ja YLE:n riippumattomuus ovat lähinnä naurun aihe, mutta myös itkettävät koska estävät moniulotteisemman perspektiivin syntymistä koko isänmaasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu