Ateisti ei halua luopua ateismistaan, ettei tarvitsisi tunnustaa Jumalan olemassaoloa ja joutua siten myös vastuuseen Jumalan edessä.
Jos ihminen antaa ateistille todisteen Jumalasta, ateistilla on aina mahdollisuus kieltäytyä uskomasta siihen. Hän löytää aina jonkun tekosyyn tai verukkeen, jonka perusteella todistus ei muka kelpaa. Hän on mestari luikertelija ja vetkuttelija.
Niin kauan kuin ateisti vaeltaa hengellisessä pimeydessä, hän voi keplutella tällä tavoin.
Mutta kun Jumala itse antaa todisteen olemassaolostaan ilmestyksen tai läsnäolonsa kokemisen kautta, se tulee sellaisella tavalla, että vakaumuksellisinkaan ateisti ei voi kieltäytyä uskomasta siihen. Hänen on pakko uskoa siihen ja tunnustaa, että Jumala on olemassa.
Tämä voi tapahtua joskus tämän elämän aikana, mutta viimeistään se tapahtuu viimeisellä tuomiolla Jumalan valtaistuimen edessä. Niinpä Raamattu sanookin:
"Sen tähden onkin Jumala Hänet (Jeesuksen) korkealle korottanut ja antanut Hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman niin, että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra."
Fil.2:9-11
Tuossa tilanteessa, viimeisellä tuomiolla, mikään tunnustaminen ei kuitenkaan enää pelasta ihmistä kadotukselta. Siksi Jumalan olemassaolo ja Jeesuksen herraus tulee tunnustaa maan päällisen elämän aikana.
Jumalan murtaa ateismin.
18
124
Vastaukset
- ToimikaaEduksenne
Jumalakin nuuskii HIKISIÄ PALLEJAAN, MIKSI EI ATEISTIT?!
""Ettei tarvitsisi tunnustaa Jumalan olemassaoloa"" Jaahas, muuan nimimerkki Jaakob väitti tuota samaa joskus, ettet vain olisi sama kaveri? Yritin silloin jo kovasti jonkinlaisia perusteita tuolle typerälle väitteelle, mutta niitä ei ikinä tullut. tulisikohan nyt?
- ToimikaaEduksenne
Jaakob = Pallihikeään nuuskimaton Hellaripelle == ei edes oikea Kristititty! mutta minä olen!
Tuossa tilanteessa, viimeisellä tuomiolla, Jaakob joutuu sinne keskuslämmitettyyn ateistien säilytyslokeroon joka alkaa Hoolla eikä ole "Heaven" Amen!
Kuvittele,kun sormi i vaeltaa hengellisessä pimeydessä, hän voi keplutella tällä tavoin pallien luo ja pallihiki virtaa sieraimiin, Jumalan Armossa AMEN! - ToimikaaEduksenne
Mitä perusteita kaipaat, niin kerron, että alat sinäkin sitten uskomaan, eikö vain!
- vm41
Ristiretkille ei enää kannata miekan kanssa lähteä, sillä vastustus on niin vahvaa henkisen, kuin ruumiillisenkin voiman kohdalla.
Paras kun nyt vaan hyväksytte uskontojen alas-ajot järjen valojen syttyessä,
sekä valistuksien levitessä.- Kiihtyyvauhti
Alasajon???????
Sitä on yritetty tuhansien vuosien ajan ja ihan turhaan vauhti vaan kiihtyy - Hävetkääpuheitanne
Mitä te tämän sukupolven eläjät tiedätte historiasta.
Olette ison kiitoksen velkaa esi-isillenne, että saatte elää vapaassa maassa. - ettäsillälailla
Uskomisella ei ole mitään tekemistä sotien kanssa. Ja ketkähän lähtivät ristiretkille? Kuka käytti inkvisitiota. Niin, vapaassa maassa elät sinäkin. On uskonnon vapauskin? Eikö siitä pitäisi tuntea kiitollisuutta? Minä ainakin tunnen, sillä ateistinen vaarini puolusti tätä maata. Historia oli mieliaiheeni koulussa. Luin myös sisällissodasta. Kannattaisi vähän muistella miten kävitte vähäväkisten veljienne kimppuun.
- DRHouse
ettäsillälailla kirjoitti:
Uskomisella ei ole mitään tekemistä sotien kanssa. Ja ketkähän lähtivät ristiretkille? Kuka käytti inkvisitiota. Niin, vapaassa maassa elät sinäkin. On uskonnon vapauskin? Eikö siitä pitäisi tuntea kiitollisuutta? Minä ainakin tunnen, sillä ateistinen vaarini puolusti tätä maata. Historia oli mieliaiheeni koulussa. Luin myös sisällissodasta. Kannattaisi vähän muistella miten kävitte vähäväkisten veljienne kimppuun.
Kristityt. Ristiretkiä varten piti keksiä ihan käsite bellum sanctum eli pyhä sota ja inkvisitio jahtasi kristittyjä jotka uskoivat väärin. ajatuksen vapaus alkoi kehittyä vasta sen jälkeen kun kristinuskon merkitys euroopassa väheni.
- raiskasin.Jeesucksen
Toimi sinä aivokuollut hihhuli kaikkien eduksi ja vedä itsesi hirteen.
Tiesitkö hihhuli että jesse pojalla on tosi löysä ryppynaru? Kaveri on siis megaluokan lutka, ja kun se tuossa äsken pieraisi lensi paskaa pitkin maata, eikä puhettakaan että Jeesuksen sulkijalihas olisi koettanut pidätellä. Vähän se jesse siinä punasteli ja valitteli tapahtunutta, mutta lupasin unohtaa asian jos se ottaa poskeen.
On muuten vapahtajasi Saatanan hyvä imemään! Nyt ymmärrän miksi te kristityt tahdotte hänen luokseen. - yhtätyhjänkanssa
Kaikkivaltias voisi toki murtaa ihan mitä tahansa ihan koska tahansa.
Siis jos sellainen olisi olemassa ja joskus tekisi jotakin. Mutta mitäänhän ei koskaan tapahdu ja kaikkivaltias loistaa ainoastaan täydellisellä poissaolollaan.
Tyhjäpäät uskovat tyhjään, mitään konkretiaa ei koskaan löydy murustakaan.
Erittäin säälittävää on sellainen tyhjä tyhjän inttäminen tyhjästä. - koh-i-noor
"Ateisti ei halua luopua ateismistaan, ettei tarvitsisi tunnustaa Jumalan olemassaoloa ja joutua siten myös vastuuseen Jumalan edessä."
Ateisti ei usko Jumalaan eikä tiedä Jumalan olemassaoloa. Ateisti on ehkä joskus uskonut johonkin uskonnolliseen harhaan, huomannut uskoneensa harhaan, ja syyttää uskonnoista ja ihmisistä Jumalaa. Mikä on ihan ymmärrettävää sikäli, että ateistilla ei ole omakohtaista kokemusta Jumalasta. Kaikki ateistin mielikuvat ja uskomukset ovat tulleet muilta ihmisiltä, ei suoraan Jumalalta.
Ei ole kyse siitä, etteikö ateisti haluaisi luopua ateismistaan (kaikki totuuden etsijät haluavat tietää totuuden!), eikä ole kyse välttämättä lainkaan mistään vastuunpakoilusta Jumalan silmien edessä. Jumalan hyvyys ja armo varjelee kaikkia niitä ateisteja, jotka vilpittömästi pyrkivät kohti totuutta.- eijälkeäkäänjumalista
Erilaisia jumalaolentoja ihminen on keksinyt jo noin puoli miljoonaa. Ennen munoin nämä 'jumalat' olivat ahkerasti ihmisten kanssa tekemisissä; vaativat veriuhreja, näyttäytyivät unissa, heittelivät salamoita taivaista, vetivät aurinkoa perässään jne..
Nykyään kaikki nämä erilaiset jumalaolennot leikkivät piilosta eikä yhdestäkään ole ensimmäistäkään havaintoa. Nämä jumalat elävät kaikki tuhansia vuosia sitten eläneiden ihmisten saduissa ja taruissa.
- DRHouse
Olet sitten seonnut lopullisesti...
- DRHouse
Kuten kaikki Kristityt
- Aada-a
"Tuossa tilanteessa viimeisellä tuomiolla..."
Päätit sitten tulla tänne uhkailemaan helvetillä.
Kuulepas nim.ToimikaaEduksenne, olen toiminut edukseni ja irtisanoutunut kaikista helvetti uskomuksista ja aivan kaikista uskomuksista joista ei riittävää todistusaineistoa ole. Kirjoituksesi on hyvä esimerkki siitä miksi EI kannata uskoa, edes varmuuden vuoksi. Mitään tyhmempää ei ole kuin uskominen Jumalaan siksi ettei joutuisi helvettiin, joka ehkä saattaa olla olemassa. Ei vähempää voisi kiinnostaa. Vastuusta puhuu tyyppi joka on itse ulkoistanut vastuun Jeesukselle. Uskova ei ole missään vastuussa jumalan edessä koska koko kristinusko perustuu sille että Jeesus otti ristillä vastuun kantaakseen. Eikö kristinusko ole armon usko, tiedät kai että armon saaminen tarkoittaa sitä ettei joudu kantamaan vastuuta?
Jos jokin jumala on olemassa niin minä kannan vastuun teoistani, en ota armopaloja enkä sysää vastuutani syyttömän päälle kuten te kristityt teette.
Kristinuskossa vastuulta välttyy kun ottaa Jeesuksen herrakseen ja pelastajakseen ja jos minä haluaisin välttyä vastuulta niin tottakai minä tekisin niin, mutta usko ei ole tahdon kysymys, jos ei usko niin ei usko. Jos jumala/jumalia on olemassa niin aivan varmasti ne tietäisivät millä minut saisi uskomaan, mutta eipä taida heitä kiinnostaa, vai johtuisikohan siitä että mielikuvitusolennot eivät mitään tiedä eivätkä mitään tee.
Vanhan testamentin mukaan jumala osoitti olemassaolonsa ihan konkreettisesti mutta viimeisen reilun parintuhannen vuoden aikana ei jumalista ole kuulunut pihaustakaan. Ihmeetkin ovat tyystin kadonneet kun kamerat ja vastaavat tallennusmenetelmät ovat yleistyneet. Ja aina jos väitetään jonkin ihmeen tapahtuneen niin kummasti kaikki tallenteet loistavat poissaolollaan, samoin kuin kaikki todisteet jumalista.
Minä tunnustan jumalan/jumalien olemassaolon heti kun yhdestäkin on todisteita esittää, teidän harhanne eivät todisteiksi kelpaa. Jumalille ei luulisi olevan mikään ongelma todistaa olemassaolonsa, onnistuihan se VT:nkin aikana.
Ja turha väittää että se olisi jotain vapaaseen tahtoon puuttumista tms. jos jumalat todistaisivat olemassaolonsa, vai vaikuttiko se saatanan vapaaseen tahtoon että tämä tiesi jumalan olevan olemassa?
Teidän uskomustenne mukaan jumala tiesi jo aikojen alussa ketkä joutuvat helvettiin eli on suorassa vastuussa, sillä eikö rakastava jumala tekisi kaikkensa estääkseen rakkaiden luomustensa joutumisen helvettiin, mutta raamatun jumala ei tee mitään sinne päinkään, päinvastoin tekee kaikkensa pysyäkseen piilossa ja vieläpä tarkoituksella pyrkii harhauttamaan etteivät vain mokomat välttyisi ikuiselta kärsimykseltä. Ehkäpä teidän jumalanne on se paha ja saatana hyvä, saatanahan ei ole raamatun mukaan mitään muuta pahaa tehnyt kuin koetellut Jobia ja sekin oli vedonlyönti jumalan kanssa joka antoi luvan tehdä kaikkea muuta paitsi tappaa Jobia. Jumala sen sijaan on omakätisesti tappanut lukemattomia, antanut käskyjä tappaa, seivästää, tuhota jne. antanut Moosekselle luvan ottaa pikkutyttöjä miestensä seksiorjiksi, hyväksyy orjuuden, esti faaraota vapauttamasta israelilaisia vain voidakseen mahtailla kyvyillään ja paljon paljon muuta sellaista mitä ei voi hyvällä tahdollakaan pitää hyvinä asioina ja sellaista te kristityt palvotte jotta pelastaisitte perseenne.
En tajua minkälainen kieroutunut mieli teillä uskovilla on että olette luoneet itsellenne moisen sadistisen, psykopaattisen ja narsistisen despootin jumalaksenne, kukaan empaattinen ja järkevä ihminen ei ikimaailmassa olisi moista keksinyt saati alkanut palvoa.Vaikea arvioida sitä miten kansalaiseen tai kansaan vaikuttaa fatalismi.
Varsinkin Saharan eteläpuolisten maiden, joissa on "kehitysvajetta"eli nälkää, heikko terveydenhuolto ja koulutus.
Taitaa fatalismiin olla enemmän taipuvaisia ns. muslimimaat.
Todetaan vaan: se oli Jumalan tahto/Allahin tahto ja heitetään rakentajan kirves kaivoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä411743Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2381316Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2001214- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321127- 781076
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057