Hei!
Minä olen miettinyt kansantaloutemme tilaa. Asia koskettaa meitä jokaista.
Minä haluan sanoa seuraavaa; Mietintämyssyni tuloksen;
Suomen Sosiaali- ja terveysuudistus on tehty tukemaan pyrkimystä Suomen taloudellisesta kasvusta.
Keskittäminen, hajauttaminen ja desentralisointi kustannustehokkuuden nimissä ovat avainsanoja.
Ministeriön voimavarojen allokointi/ evaluointi on ollut mahdotonta valvoa tähän asti kun kokonaissumma rahaa on kaadettu koko maan alueelle. Sote- alueet mahdollistavat varojen valvonnan ja asiakkaiden segmentoinnin alueiden tarpeiden mukaan. Keskittäminen ja hajauttaminen itsenäisiin tulos- kirjanpitoyksiköihin mahdollistaa kustanustehokkaampaa palvelua asiakkaiden tarpeisiin. Kilpailu pitää huolen palveluhintojen kehityksestä.
Palveluyksiköt hoitavat itse henkilöstöasiat kun raskas kunnallinen hallinto on liian jäykkä hoitamaan sellaisia tehtäviä mitä liittyy asiakkaan tyytyväisyyden maksimointiin, kannattavuuteen, ja jossa tarvitaan tietoa ja asiantuntemusta koko hallinto-palvelukulttuurin eri tasoilta asiakkaasta ministeriöön ja lainsäätäjiin. Perusterveydenhuollon varojen käyttö tehostuu ja tulee mahdolliseksi valvoa ja hallita tarpeiden mukaan kustannustehokkaammin.
On toivoa että Suomen talous kääntyisi hitaaseen kasvuun seuraavan vuoden aikana. 1 ,5% prosentin kasvua halutaan nähdä joissakin arvovaltaisissa talouskehitys ennusteissa. Uusia markkinoita sopii aina etsiä maailmalta. Suomen valtiolla on verovajetta eli keräämättä jää veroja jopa 10 miljardia vuosittain. Suomen budjettivaje on 5 – 7miljardia.
Kestävän talouden mitta on pakko löytyä. Verovälineitä pitäisi tehostaa ja verojen allokointia suorittaa viisaasti niin että verot tulisivat kerätyksi keskuskassaan. Verojakin pitää maksaa.
Suomen elpyminen tarkoittaisi viennin kasvua ja työllisyyslukujen parantumista. Työvoiman tehokkuus on ensimmäinen asia aina kun puhutaan BKT:stä. Samalla kun tehostetaan, samalla syntyy myös työpaikkojen menetystä ja kotitalouksien kulutus vähenee. Palveluala varmaankin tulee työllistämään lisää väestön ikääntyessä. Kotimaan kotitalouksien kulutus taantuu kun lamasta joudutaan puhumaan. Olisi saatava myönteisiä realistisia ja rationaalisia ennusteita aikaiseksi että elpyminen voisi tapahtua. Ilman toimenpiteitä parempaan ei synny myönteisiä ennusteitakaan.
Rakenteelliset uudistukset antavat toivoa paremmasta, ja ylläpitää uskottavuuttamme ulkomailla.
Kun vienti elpyy kasvaa myös kotitalouksien kulutus. Talous on herkkä globaalin maailman tapahtumille.
Suomen on huolehdittava työvoimansa tehokkuudesta /kilpailykyvystä. On pakko katsoa kilpailijoita maailmalla ja Euroopassa hyödykkeiden tuottamisessa. Työvoiman tehokkuus merkitsee yksilötasolla hyvinvointia, ja pysyvä suuri BKT:n kasku vaikuttaa yleiseen hyvinvointiin ajan kanssa. Työviikon tuntien määrästä on ollut keskustelua. Joissakin maissa tehdään enemmän työtunteja viikottain ja vuosittain.
Kansainvälisen talouden nousu lisää investointeja maailmalla ja vientiämme maailmalle. Olemme paljon riippuvaisia maailman talouden vaihteluista.
Epävarmassa tilateessa menoja hillitään kotitalouksissa. Kotimaisen tuotteen ostaminen olisi nyt tärkeä arvo!
Muistan vuosikymmenien takaa ”Osta kotimaista” kampanjat joilla muokattiin kulutustottumuksia. Työpaikat maassamme lisääntyvät kotimaisten tuotteiden kulutuksella. Kansalaisen arvostus isänmaata kohtaan henkilökohtaisen ahneuden sijasta- tarvitsemme isänmaanrakkautta. Vastuuta ja moraalia isänmaan puolesta. Tämän maan inhimillinen hinta on maksettu rintamalla sodissa.
Jatkuu heti alla >>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

Vastaukset 1
Vanhimmat
Lisäystä edelliseeni;
Talouspolitiikkassa on ratkaisujen aika kilpailukyvyn, vero- ja budjettivajeen suhteen. Olemme velkaantuneet kasvu- ja vakaus-sopimuksen kriittisille pisteille (3%/ 60%) ja siksi kestävän talouden mitta on pakko löytyä nopeasti niin että budjettuvajetta ei syntyisi. Luottoluokitus ei merkitse hulppeata lainanottoa vaan valtionvelan alhaista korkotasoa, ja mahdollisia rakenteellisten voimavarojen olemassa oloa joilla Suomi voisi tehdä talouden nousua. Saneerausmaat ovat kaatuneet kun valtionvelan korko on noussut jopa yli 20%. Meillä ei ole varaa velkaantua lisää. Saneerausmaissa on korkeista eläkkeistä ja viranhaltijoiden palkoista leikattu 20%.
Hyvinvointivaltion mittari on että valtiovallan toimesta tuotetaan terveys- koulutus- ja sosiaalipalvelut. Peruspalvelut on aina säilytettävä, ja taattava jokaiselle ihmisarvoinen elämä. Maksuliikenne samoin kuin omistuspohjat ovat hyvin kompleksiset palvelukulttuurissamme. Yhden asiakkaan terveyskustannuksien laskun kattamiseen voi osallistua potilas itse, asiakkaan vakuutusyhtiö, työnantaja ja kunta. Palveluiden tarjoajien panos-tulos-yksiköt ovat hyvinkin erilaisessa omistuksessa.
Ehdottaisin 80´% energiaomavaista Suomea energia- talouspolitiikassa synnyttämässä investointeja energia- eko- bio- klustereiden muodossa. Biokasveilla autot kulkevat. Tukevaa kallioperää on ydinvoimalle. Suomella on laajaa osaamista energia ja energiantuotannon bio- rinnakkaisaloilla. Verovälineiden tehostaminen ja mahdollinen veroremontti verojen allokoimisessa. Polttoaineiden hinnat ovat nyt alhaalla. Sopisiko määräaikainen tai/ja ehdollinen polttoaineveron korotus?
Ehdotan myös infrastruktuutin investointeja työllisyyden vuoksi, mutta vain sellaisia investointeja joihin voidaan tehdä rationaaliset ja realistiset investilakelmat. Mitä tarvitsemme? Tarvitsemmeko uusia kaapeli- tms. verkostoja esimerkiksi?
Jumalan siunausta
Jari Laurila
keskustelija
Kurpan torpan sepän pojanpojanpojanpoika
http://jarinhotelli.blogspot.com