käytökseni vie elämänhalun
Tänä vuonna aloin huomaamaan että en ehkä ole ihan normaali. Asia alkoi huolestuttamaan minua, en halua sairastua. Pitkään etsin syytä, miksi olen tällainen. Voiko minulla olla skitsofrenia?
Oireet ovat alkaneet kai jo vuosi- pari sitten. En enää ollut kavereiden kanssa ja tavallaan erakoiduin. Minulla on sisko, johon olen ehkä tullut liiankin riippuvaiseksi. Sisko sai oman elämän ja tietenkin hänen elämänasenteensa muuttuminen vaikuttaa minuun. Sisko alkoi seurustelemaan ja olla enemmän poissa kotoa. Se alkoi masentaa minua ja kohta olin jo vihainen. Minulle tuli outoja ajatuksia. Yritin myrkyttää siskoni miehen, jotta sisko ei enää viettäisi aikaa hänen kanssa. Nyt ajateltuna se ei kuulosta ollenkaan minulta. Vaikea kuvitella että olen sortunut sellaiseen. Olen nykyään vainoharhainen. Mielessäni pyörii jatkuvasti jonkinlainen, järjetön ajatus. Se tunne on niin vahva, että en voi olla ajattelematta sitä, mutta yritän aina ajatella niin että se ei mitenkään voi olla mahdollista. Pakko ajatella niin, koska muuten ahdistun. Välillä tuntuu että joku kuuntelee minua salaa ja katsoo. En uskalla oikein tehdä mitään arkaluontoista asiaa kotonani (esim. puhua jostain henkilöstä ääneen) koska tuntuu että se henkilö kuulee mitä sanon. Nuo ei ole kaikista vahvimmat piirteet, joista olisin huolissani vaan se että en ole enää pirteä. Minun alakuloisuus vaikuttaa persoonallisuuteenikin, esim. niin että puhetapani, tai oikeastaan ääneni on muuttunut. En puhu pirteästi, vaan todella laiskasti. En osaa myöskään näyttää tunteitani, koska en oikein edes tunne mitään. Kun minun pitäisi olla iloinen niin ei se muuta mielialaani yhtään. Jos olen yllättynyt, niin saattaa se tunne hetken käydä sisälläni, mutta kun alan puhumaan niin ajatuksissani en enää ajattele sitä asiaa niinkään yllättävänä ja minun pitää väkisin edes esittää yllättynyttä. Tuloksetta. Mitkään sanat ei tule aidosti sydämestä. Kun olen harmistunut niin sekään ei kuulosta siltä miltä sen pitäisi. Kaikki pienetkin vastoinkäymiset vetää minua alas. Näen jopa painajaisiakin niistä ”pakkoajatuksista”. Harmittaa että mikään asia ei saa minua enää nauramaan. Haluaisin omistaa ne tunnetilat jotka aiemminkin omistin. En osaa myöskään puhua. Sen takia olen menettänyt kaikki ystävät, koska ”olen tylsä”. Joudun jatkuvasti kysymään neuvoja tutuiltani että miten puhutaan. Olen etsinyt nettikaverin jonka kanssa voisin ”harjoitella” keskustelemista. Mutta keskustelut ei suju, koska minulla ei ole koskaan mitään mielipidettä mihinkään eikä päässä ole mitään ajatuksia. Kerran sanoin siskolleni että harmittaa että en osaa puhua. Sisko sanoi että kysyt vaikka lempiohjelmaa. Toinen vastaa ja kerrot sitten oman mielipiteen. Oman mielipiteen? Menen jotenkin aina jollan tavalla täysin lukkoon ja minulla ei ole ajatuksia. Ei minulla ole mielipidettä. Tässä vaiheessa sisko hermostui ja sanoi että kai sinulla pakosti on oma mielipide. Ikävää, mutta ei ole. Tuntuu että olen vain kuori, jonka alla ei ole mitään. Minulta on oikeastaan hävinnyt kaikki tunteet, en osaa ilmaista itseäni mitenkään. Olen täysin turha ihminen. Miksi minusta on tullut tällainen? Voiko parantua? Miten voisin löytää ilon? En koe mielihyvää juurikaan mistään ja se harmittaa minua :(
Tänä vuonna aloin huomaamaan että en ehkä ole ihan normaali. Asia alkoi huolestuttamaan minua, en halua sairastua. Pitkään etsin syytä, miksi olen tällainen. Voiko minulla olla skitsofrenia?
Oireet ovat alkaneet kai jo vuosi- pari sitten. En enää ollut kavereiden kanssa ja tavallaan erakoiduin. Minulla on sisko, johon olen ehkä tullut liiankin riippuvaiseksi. Sisko sai oman elämän ja tietenkin hänen elämänasenteensa muuttuminen vaikuttaa minuun. Sisko alkoi seurustelemaan ja olla enemmän poissa kotoa. Se alkoi masentaa minua ja kohta olin jo vihainen. Minulle tuli outoja ajatuksia. Yritin myrkyttää siskoni miehen, jotta sisko ei enää viettäisi aikaa hänen kanssa. Nyt ajateltuna se ei kuulosta ollenkaan minulta. Vaikea kuvitella että olen sortunut sellaiseen. Olen nykyään vainoharhainen. Mielessäni pyörii jatkuvasti jonkinlainen, järjetön ajatus. Se tunne on niin vahva, että en voi olla ajattelematta sitä, mutta yritän aina ajatella niin että se ei mitenkään voi olla mahdollista. Pakko ajatella niin, koska muuten ahdistun. Välillä tuntuu että joku kuuntelee minua salaa ja katsoo. En uskalla oikein tehdä mitään arkaluontoista asiaa kotonani (esim. puhua jostain henkilöstä ääneen) koska tuntuu että se henkilö kuulee mitä sanon. Nuo ei ole kaikista vahvimmat piirteet, joista olisin huolissani vaan se että en ole enää pirteä. Minun alakuloisuus vaikuttaa persoonallisuuteenikin, esim. niin että puhetapani, tai oikeastaan ääneni on muuttunut. En puhu pirteästi, vaan todella laiskasti. En osaa myöskään näyttää tunteitani, koska en oikein edes tunne mitään. Kun minun pitäisi olla iloinen niin ei se muuta mielialaani yhtään. Jos olen yllättynyt, niin saattaa se tunne hetken käydä sisälläni, mutta kun alan puhumaan niin ajatuksissani en enää ajattele sitä asiaa niinkään yllättävänä ja minun pitää väkisin edes esittää yllättynyttä. Tuloksetta. Mitkään sanat ei tule aidosti sydämestä. Kun olen harmistunut niin sekään ei kuulosta siltä miltä sen pitäisi. Kaikki pienetkin vastoinkäymiset vetää minua alas. Näen jopa painajaisiakin niistä ”pakkoajatuksista”. Harmittaa että mikään asia ei saa minua enää nauramaan. Haluaisin omistaa ne tunnetilat jotka aiemminkin omistin. En osaa myöskään puhua. Sen takia olen menettänyt kaikki ystävät, koska ”olen tylsä”. Joudun jatkuvasti kysymään neuvoja tutuiltani että miten puhutaan. Olen etsinyt nettikaverin jonka kanssa voisin ”harjoitella” keskustelemista. Mutta keskustelut ei suju, koska minulla ei ole koskaan mitään mielipidettä mihinkään eikä päässä ole mitään ajatuksia. Kerran sanoin siskolleni että harmittaa että en osaa puhua. Sisko sanoi että kysyt vaikka lempiohjelmaa. Toinen vastaa ja kerrot sitten oman mielipiteen. Oman mielipiteen? Menen jotenkin aina jollan tavalla täysin lukkoon ja minulla ei ole ajatuksia. Ei minulla ole mielipidettä. Tässä vaiheessa sisko hermostui ja sanoi että kai sinulla pakosti on oma mielipide. Ikävää, mutta ei ole. Tuntuu että olen vain kuori, jonka alla ei ole mitään. Minulta on oikeastaan hävinnyt kaikki tunteet, en osaa ilmaista itseäni mitenkään. Olen täysin turha ihminen. Miksi minusta on tullut tällainen? Voiko parantua? Miten voisin löytää ilon? En koe mielihyvää juurikaan mistään ja se harmittaa minua :(
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minusta tuntuu että suurin osa suomalaisista käyttäytyy juuri tuolla tavalla, meistä ollaan tekemässä, tai tehty harmaata massaa, nukkeja, valtion hyväksikäyttämää "ainesta", orjia, jotka tekee työtä käskettyä luterilaisen kiltisti. Vallankumousta tämä maa tarvitsisi. Presidentti-instituutio voitaisiin jo kaataa. Siirtyä suorempaan demokratiaan nyt kun some sen jo alkaa mahdollistaa. Englannissa, ja Ranskassa varsinkin vallankumouksen kehtona uskalletaan edelleenkin sanoa sitä mitä ajatellaan. Kyseenalaistetaan asiat. Täällä luterilaisen kiltisti ja asunnon ja tukien menettämisen pelon takia vaietaan eikä puhuta suoraan asioista,, ja kaikki kyseenalaistus käsitetään riitelyksi ja joksikin negatiiviseksi, vaikka kysymys on perusihmisoikeuksista ja perussananvapaudesta. Suomalaiset ei osaa sanoa suoraan asioita. Täällä ollaan vaan, ei mennä kaduille huutamaan, sekin käsitetään aina huonoksi käytökseksi. Kunnon keskustelukulttuuri puuttuu vieläkin kansan keskuudesta. Monet syyt ovat johtaneet edelliseen tunnekuolioon. Yksi syy ensin Venäjän, sitten Ruotsin vallan alla oleminen. Aina oltu jonkun muun vallan kyykyttämä kansa. Ja koska aikaisemmin muut ovat kyykyttäneet, niin nyt omat jatkaa kyykyttämistä, Tai se on tänään hyysäämistä. Vaikka meillä onkin lehdistön vapaus maailman parasta luokkaa, ei se näy kansalaisten hyvinvoinnissa. Täällä vallitsee vaikenemisen kulttuuri. Kukaan ei uskalla, eikä osaa sanoa suoraan mielipidettään. Kumma juttu, tosiasioiden sanominen käsitetään heti riitelyksi, ja siksi että olet jokin "hankala tyyppi". Näin ei ole muualla Euroopassa.
Sinä olet siis näiden ylläolevien asioiden vanki täällä Suomessa. En näe sinussa mitään vikaa, systeemi nielee hyvät ajatukset omaavat persoonat.
En siis lähtisi ensisijaisesti täällä kylmän pimeässä tunneköyhässä Jumalan hylkäämässä Suomen maassa syyllistämään itseä siitä, kun mielenterveys todellakin on koetuksella. Olet aika terve tyyppi kun jo tuon ylläolevan sait itsestäsi ulos analysoitua. Miksikähän minulla tulee monia kirosanoja tähän kommentoidessa mieleen jotka haluaisi kirjoittaa mukaan mausteeksi? Tiedät vastauksen. Yksi terapeuttien tapa sekin purkaa sisimpiään, mutta yritän tällä kertaa välttää tätä alatyylistä ikävän näköistä tapaa.