SDP:n Razmyarit ovat esimerkillisiä pakolaisia

Kansanedustaja Natsima Razmyarin vanhemmat ovat hyvä esimerkki miksi maamme tarvitsee jatkuvasti lisää pakolaisia paikkaamaan tulevaa työvoimapulaa. Natsima on mainostanut että ilman hänen isänsä kaltaisia ahkeria ahertajia tätä maata ei saada nousuun, maamme tarvitsee heitä. Vähemmän kiinostava totuus on että Iskä ja äiskä Razmyari ovat eläneet Moskovasta tulonsa jälkeen täällä koko ajan suomalaisten veronmaksajien piikkiin, eli sossun tuilla, ja elävät loppuelämänsä. Euroakaan he eivät ole koskaan maksaneet veroja Suomeen, se on ollut heidän tapansa kiittää meitä saamastaan turvapaikasta.

Nasuma jatkaa perheen ammattipummien uraa. Siksihän demareissa onkin.
46167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Miksi SDP afgaanit ryntäävät Suomeen? Osaako palstan kommari sanoa.

Voisiko arvoisa kansanedustaja Nasima Razmyar tai SDP kertoa jollain foorumilla, miksi afgaaneja tulee niin paljon Suomeen, kun asia on ihan epäselvä?

http://nasima.fi/nasima/

Tilanne on hämmentävä. Maahanmuuttovirasto on jäädyttänyt afganistanilaisten hakemusten käsittelyn.

Suomeen tulee nyt todelle paljon Afgaaneja eikä kukaan tiedä miksi.

Onko ne suorastaan kutsuttu tänne? Miksi Ruotsi on edelleen läpikulkumaa?

Äänestä

Minä kunnioitan, puoluita jakamatta jokaista maahanmuuttajaa joka työllistää itsensä politiikassa tai muussa työssä. Esimerkkeinä ovat nämä Natsima Razmyarin (sdp), Ozan Yanar vihr., keskustassa ehdolla ollut Abdirahim ”Husu” Hussein ja monet monet muut. Heidänlaisiaan Suomi tarvitsee enemmän kuin tukien varassa eläviä. Oli ne tuet sitten sosiaali-, työttömyys- tai maataloustukia.

Äänestä
  • Millä luulet sitten kansanedustajan elävän,kyllä se on ihan meidän
    veronmaksajien keräämällä rahalla.

    Äänestä

  • totta-puhuen kirjoitti:

    Millä luulet sitten kansanedustajan elävän,kyllä se on ihan meidän
    veronmaksajien keräämällä rahalla.

    Nimen omaan hekin elävät verorahoilla niin kuin muutkin matut. Tämä husu on ääriislamisti joka toivoi facebookissa nuoren naisen kuolemaa, jos tämän olisi kirjoittanut halla-aho jollekkin matulle olisi valtamedia mestannut hänet välittömästi, mutta kun ääriliike on oikea eli islam tai vasemmisto niin kaikki on sallittua.

    Äänestä

  • Ihmetyttää kirjoitti:

    lähetetään parin vuoden sisällä Afganistaniin persehuoriksi sotilaille. Siksi maahan tuodaan korvaava väestö Afganistanista, työhaluisia ja kykyisiä uusia kansalaisia.

    Äänestä

  • Totta puhut. Nämä yksinkertaiset hokevat sanoja SDP, kommari, vihervassari, mamu. Ja muutama muu. Kuitenkin sanavarasto tuntuu rajoittuvan kymmeneen sanaan. Lisäksi tämä looginen asioiden yhdisteleminen tyyliin SDP Afganistanilaispakolaiset. Näille ei kertakaikkiaan mene jakeluun että Suomen kansalaisuuden saaneet maahanmuuttajat ovat Suomalaisia kuten hekin.
    Maahanmuuttajat ovat ahkeraa ja hyväkäytöksistä porukkaa.

    Äänestä

  • Oikeistodemari kirjoitti:

    Totta puhut. Nämä yksinkertaiset hokevat sanoja SDP, kommari, vihervassari, mamu. Ja muutama muu. Kuitenkin sanavarasto tuntuu rajoittuvan kymmeneen sanaan. Lisäksi tämä looginen asioiden yhdisteleminen tyyliin SDP Afganistanilaispakolaiset. Näille ei kertakaikkiaan mene jakeluun että Suomen kansalaisuuden saaneet maahanmuuttajat ovat Suomalaisia kuten hekin.
    Maahanmuuttajat ovat ahkeraa ja hyväkäytöksistä porukkaa.

    yhtä ahkeria kuin vasurit, vihreät, mustalaiset..

    Mutta kuitenkin, tarvitaanko meillä talebaaneja kuluttamaan kansallisia sosiaalitukia?

    Äänestä

  • Oikeistodemari kirjoitti:

    Mutta kuitenkin, tarvitaanko meillä talebaaneja kuluttamaan kansallisia sosiaalitukia?

    Enemmän näitä sosiaalitukia kuluttavat pikkukylien joutilaat kaljaa kittaavat kantasuomalaiset nuoret miehet. Ei tässä tietenkään ole kysymys Talebanien kaltaisten kurkunleikkaajien hyysäämisestä. Taas tätä asioiden yhteenliittämistä. Muuten olen sitä mieltä että kaikki uskonnot ovat pahasta silloin kun niitä ei harjoiteta ainoastaan yksityisesti.

    Äänestä

  • Työnsankareita kirjoitti:

    yhtä ahkeria kuin vasurit, vihreät, mustalaiset..

    Kolme sanaa lisää.

    Äänestä

  • Me veronmaksajat maksamme niin "sanottujen kansaedustajien" palkat ja nämä edustajat eivät maksa penniäkään veroja valtiolle.Sen takia nämä viher/vasuri /demari pellet huutavat näitä mamuja tänne suomeen, koska heiltä ei mene penniäkään veroa joten eivät maksa näiden mamujen elämistä eikä olemista täällä suomessa. ME VEROMAKSAJAT MAKSAMME TÄMÄN MAMUTUKSEN NÄITEN APINOIDEN TAKIA!!!!!!

    Äänestä

  • totta-puhuen kirjoitti:

    Millä luulet sitten kansanedustajan elävän,kyllä se on ihan meidän
    veronmaksajien keräämällä rahalla.

    Elävän, ja haaskaavan veroilla tienattua rahaa.
    Sosialistit ei edes halua veroja maksaa Halonen ja sosialisti veijari toverit.

    Äänestä

  • Ei ainuttakaan nuistakaan mainitsemistasi Suomi tarvitse.

    Vaikka huomana pakkaisivat sukunsa ja suuntaisivat sinne
    mistä tulivat.Mikään työ ei jää tekemättä Suomessa.

    Äänestä

Kyllähän kaikille on tullut selväksi että Natsima Razmyar ei välitä pätkän vertaa suomalaisista. Hänelle näyttää olevan elämän tehtävä saada tehtyä suomesta heidän oma maa omine rotuineen. Suomalaiset kelpaavat hänelle vain rahoittajiksi päämääräänsä pääsemiseksi.

Äänestä
  • Kerro keitä ovat ne "Suomalaiset".
    Vaatii erityistä rohkeutta maahanmuuttajalta ryhtyä poliitikoksi tässä maassa. Ja vielä SDP:läiseksi. Hyvä Nasima. Jatka vain eteenpäin.
    Nimenomaan nuorten naisten kouluttautuminen ja eteneminen politiikan päätöksentekotehtäviin on ollut ja on oleva kehityksen edellytys maailmassa.

    Äänestä

  • Oikeistodemari kirjoitti:

    Kerro keitä ovat ne "Suomalaiset".

    Naziman isällä saattaa olla luurankoja kaapissaan. Eikös tuo ollut niitä kommunisti-Neuvostoliiton kätyreitä, jotka ovat ihan verrattavissa vaikka Norjan maanpetturi politiikko Quisling:iin? Tämä oli natsi ja Naziman isä kommunisti. Molemmat toimivat vieraan vallan kätyreinä. Afganistanin kansa ei pitänyt neukkukommareista ja niin isä-Nazima sai kansalta maastakarkoituksen.

    Äänestä

  • Oikeistodemari kirjoitti:

    Kerro keitä ovat ne "Suomalaiset".
    Vaatii erityistä rohkeutta maahanmuuttajalta ryhtyä poliitikoksi tässä maassa. Ja vielä SDP:läiseksi. Hyvä Nasima. Jatka vain eteenpäin.
    Nimenomaan nuorten naisten kouluttautuminen ja eteneminen politiikan päätöksentekotehtäviin on ollut ja on oleva kehityksen edellytys maailmassa.

    Jaaha,nazima haluaa tietää ketä on suomalaiset.

    No ainakin varmaa on, että ne ei ole yhtä kun afkanistanilaiset islamistit.

    Äänestä

Pistäisivät siellä maassaan ne rasistiset uskovaiset ruotuun.

Äänestä

Nasuma voi mennä takaisin Afganistaniin kun kerran afgaanit ovat niin paljon parempia kuin suomalaiset.Rasistisia mielipiteitä suomalaisia kohtaan ei tule sallia nailtä SDP:n Nasimilta.
Afganistan on turvallinen maa ja sinne voi palata koko perhe nauttimaan sikäläisten veronmaksajien varoilla maksettavista sosaalieduista.

Äänestä
  • Aina tämä sama laulu. Lapsellista uhriksi heittäytymistä. Enkä sano tätä henkilökohtaisesti.

    Äänestä

Ensin pitää saada tuo demarien "maailmaa pelastava" siipi pitämään turpansa kiinni, ja ymmärtämään sen, että suomalaiset eivät hyväksy maansa valloittamista ja miehittämistä maahanmuuttajien toimesta.
Yksi Afgaani pääsi eduskuntaan, alkoi lappamaan toisia perässä sadoittain päivässä.

Äänestä
  • Res-maj

    7.9.2015 15:48

    "sateita pidellyt". Kun keskustelu monesti avataan, sanotaan.

    Nyt tosiaan on sateita pidellyt, on niin paljon viimepäivinä tapahtunut.

    Kun tiedonkulku hyvää nykyisin, siihen tulee mielipiteitä laidasta laitaan.

    Eukko sanoo, että mekin voitaisiin perhe ottaa maahantulijoista, asumaan rannan pieneen "taloon".

    Mikäpä ettei, siinä 50 neliötä talviasuttavaa tilaa.

    Tuumasta toimeen, kävin viranomaisten luona, ja sanoin vaimon mielipieteen. He kirjasivat sen papereihinsa. Ihan voi vaikka vuoden/pari siinä asustella. Vesi/sähkö/lämpö tulee mukana, ihan ilmaiseksi.

    Vuokratta. Muuta kulujaan en tiedä?

    Pihapiirissä harrastuksia lapsillekkin.

    Meillähän tätä puolijoutotilaa löytyy.

    Äänestä

Tää on maalaisten palsta...

Äänestä

Kyllä nimim.oikeistodemari mielipiteet muuttuvat kun hän joskus astuu oikeaan työelämään. Nyt vielä huudellaan toisten penikoiden kanssa että "mutq suomalaisetkin" mutta kun hän on raatanut rankan kuukauden duunissa niin ei ostarilla työkseen notkuvan kuukerin ja talibaanin elättäminen enää maistukkaan niin herkulta kuin hän nyt vielä kuvittelee.

Äänestä
  • Oikeassa työelömössä vuodesta 1990 asti välissä korkekouluopinnot 5 vuotta siitä lähtien oikeassa työelämässä. Pää kiinni. Metsurin hommiakin olen vapaa-ajalla tehnyt entisellä kotitilallani. Että se siitä.

    Äänestä

  • Oikeistodemari kirjoitti:

    Oikeassa työelömössä vuodesta 1990 asti välissä korkekouluopinnot 5 vuotta siitä lähtien oikeassa työelämässä. Pää kiinni. Metsurin hommiakin olen vapaa-ajalla tehnyt entisellä kotitilallani. Että se siitä.

    työelämässä.

    Äänestä

Nimim.Oikeistodemari, kirjoitit minulle että "pää kiinni". Olet naivi sekä fyysisesti/henkisesti heikkolahjainen pelle joten annan sinulle armoa ja samalla vinkin, että ei sinun kannata koskaan missään ja milloinkaan kirjoittaa suurella suullasi suurempaa "shekkiä" kuin heiveröinen kroppasi pystyy lunastamaan, kai tajuat mitä tarkoitan?

Äänestä

Nussima on ankkuri, joka houkuttelee afgaaneja Suomeen.
Saa ihmetellä, että demarinaiset äänestävät tätä hienosto rouvaa.
Mahti häät Svenska Klubbenilla.

Äänestä
  • Kommenttisi lähinnä säälittää.

    Äänestä

Älä turhaan tuhlaa voimiasi minuun, tarvitset kaiken vähäisen fyysisen/henkisen energiasi paskalla käyntiin ja hampaiden pesuun.

Äänestä
  • Kuvittelit nimimerkin perusteella voivasi arvioida työhistoriani. Siispä sanon sinulle uudelleen kaikella ystävyydellä. Pää kiinni. Henkisiin lahjoihisi en ota kantaa.

    Äänestä

  • Oikeistodemari kirjoitti:

    Kuvittelit nimimerkin perusteella voivasi arvioida työhistoriani. Siispä sanon sinulle uudelleen kaikella ystävyydellä. Pää kiinni. Henkisiin lahjoihisi en ota kantaa.

    Mikä on työhistoriasi ? Vasemmistolaiset paljolti sossunväkeä, johon porvarit tuo rahaa, ja pitää sossut tyytyväisinä.
    Onhan kapikin sanonut kaiken, naimisensakin nykyiseen morsioon.

    Äänestä

  • Ettei.vaan.sossu.ole kirjoitti:

    Mikä on työhistoriasi ? Vasemmistolaiset paljolti sossunväkeä, johon porvarit tuo rahaa, ja pitää sossut tyytyväisinä.
    Onhan kapikin sanonut kaiken, naimisensakin nykyiseen morsioon.

    Sikäli kun asia sulle kuuluu 2 vuotta tehdastyötä sitä ennen talon töitä mm. metsätöitä. Tehtaan jälkeen 5 vuodeksi opiskelemaan. Vuodesta 1998 säännöllisesti valkokaulustöitä. Kesätöitä sahalla ym. Eli olen tehnyt myös ns. oikeita töitä.

    Äänestä

  • Oikeistodemari kirjoitti:

    Sikäli kun asia sulle kuuluu 2 vuotta tehdastyötä sitä ennen talon töitä mm. metsätöitä. Tehtaan jälkeen 5 vuodeksi opiskelemaan. Vuodesta 1998 säännöllisesti valkokaulustöitä. Kesätöitä sahalla ym. Eli olen tehnyt myös ns. oikeita töitä.

    Oliko valkokaulustyöt sossussa ?

    Äänestä

Palataan alkuperäiseen asiaan eli Natsimaan ja hänen vanhempiinsa. Toiset sanovat että maamme tarvitsee ulkomaalaisperäisiä maahanmuuttajia ja toiset taas väittävät että maamme tarvitsee lisää vientiin suuntautuvia firmoja ja tuottavaa työtä tekeviä työntekijöitä. Paljonko nimim.Oikeistodemari arvioi että maamme tarvitsisi Natsimoita ja hänen vanhempiensa kaltaisia maahanmuuttajia että maamme talous nousisi kasvuun, sano vaikka kymmenen miljoonan tarkkuudella.

Äänestä
  • Jos työikäisten määrä vähenee 10 000 vuodessa (lähde EVA) Tarvitsemme vähintään saman verran vuodessa työvoimaa tilalle. Mielellään tuplaten enemmän.
    Tämän verran (18 000) vuodessa Suomi ottaa maahanmuuttajia. (lähde EVA) Mutta koska näistä tietenkään kaikki eivät ole työikäistä ja kykyistä väestöä sanoisin 50 000 per vuosi. Maahanmuuttajia tarvitaan muunkin kuin työntekemisen vuoksi. Ihan vain senkin vuoksi että monikulttuurisuudesta hyötyvät kaikki. Myös kantaväestö.
    Koulutetut nuoret maahanmuuttajatustaiset naiset ovat arvokkainta pääomaa mitä millä tahansa yhteiskunnalla on. Tietysti ihannetapauksessa parantaisivat kotimaansa oloja. Mutta tästä linkistä selviää miksi joskus on pakko lähteä.
    http://www.pakolaisneuvonta.fi/index_html?lid=90
    Edelliselle kysyjälle vielä: Mua ei kiinnostaa kenenkään naimapuuhat.

    Äänestä

  • Oikeistodemari kirjoitti:

    Jos työikäisten määrä vähenee 10 000 vuodessa (lähde EVA) Tarvitsemme vähintään saman verran vuodessa työvoimaa tilalle. Mielellään tuplaten enemmän.
    Tämän verran (18 000) vuodessa Suomi ottaa maahanmuuttajia. (lähde EVA) Mutta koska näistä tietenkään kaikki eivät ole työikäistä ja kykyistä väestöä sanoisin 50 000 per vuosi. Maahanmuuttajia tarvitaan muunkin kuin työntekemisen vuoksi. Ihan vain senkin vuoksi että monikulttuurisuudesta hyötyvät kaikki. Myös kantaväestö.
    Koulutetut nuoret maahanmuuttajatustaiset naiset ovat arvokkainta pääomaa mitä millä tahansa yhteiskunnalla on. Tietysti ihannetapauksessa parantaisivat kotimaansa oloja. Mutta tästä linkistä selviää miksi joskus on pakko lähteä.
    http://www.pakolaisneuvonta.fi/index_html?lid=90
    Edelliselle kysyjälle vielä: Mua ei kiinnostaa kenenkään naimapuuhat.

    Sinäkin valkokauluspaskiainen haluat vain halpaa työvoimaa tänne. Tiedätkö, kun tämä ryygeli on lopulta ohi niin silloin aletaan syyllisiä etsimään. Ja maanpetturin palkka on kuolema, jonka minä voin henkilökohtaisesti sinulle langettaa.

    Äänestä

  • pyöveli.ja.hauturi kirjoitti:

    Sinäkin valkokauluspaskiainen haluat vain halpaa työvoimaa tänne. Tiedätkö, kun tämä ryygeli on lopulta ohi niin silloin aletaan syyllisiä etsimään. Ja maanpetturin palkka on kuolema, jonka minä voin henkilökohtaisesti sinulle langettaa.

    Rauhoituhan vähän. Lueppas juttusi selvin päin. Niin huomaat sen olevan vähän turhan karua tekstiä. Selvä tai täysjärkinen ei tuommoista kirjoittele. Te luulette että me "suvakit" pelkäämme teidän uhoamistanne. Emme todellakaan pelkää.

    Äänestä

Aloittaja on aivan oikeassa. Toimittaja kysyi mitä hänen vanhempansa tekevät työkseen Suomessa. Nazima sanoi ,että eivät ole työssä.

Äänestä
  • Niin sanoi.

    Äänestä

  • Elätiksi.tulleet kirjoitti:

    Niin sanoi.

    ei tee miään tuottavaa työtä. Paskanjauhamista ei lasketa.

    Äänestä

Moskovan Tiltu

Äänestä

Muslimit valtaavat Euroopan. Lontoossa valkoiset ovat jo vähemmistönä.
Kohta meillä on moniavioisuus, alkoholi kielletty ja sharia laki.
Evakkoon on lähettävä Karjalaan.

Äänestä

Kiva, että Nasrimalla menee hyvin. Hänenä olisin kuitenkin kovasti huolissani Afganistainin naisten tilanteesta, kuten olen, vaikka en ole edes koko maassa koskaan ollut. Minusta on velvollisuus yrittää tehdä jotain heidän hyväksi, jos on itse niin hyvällä paikalla kuin Nasrima.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Pummipolitiikko kirjoitti:

Kansanedustaja Natsima Razmyarin vanhemmat ovat hyvä esimerkki miksi maamme tarvitsee jatkuvasti lisää pakolaisia paikkaamaan tulevaa työvoimapulaa. Natsima on mainostanut että ilman hänen isänsä kaltaisia ahkeria ahertajia tätä maata ei saada nousuun, maamme tarvitsee heitä. Vähemmän kiinostava totuus on että Iskä ja äiskä Razmyari ovat eläneet Moskovasta tulonsa jälkeen täällä koko ajan suomalaisten veronmaksajien piikkiin, eli sossun tuilla, ja elävät loppuelämänsä. Euroakaan he eivät ole koskaan maksaneet veroja Suomeen, se on ollut heidän tapansa kiittää meitä saamastaan turvapaikasta.

Nasuma jatkaa perheen ammattipummien uraa. Siksihän demareissa onkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu