Muslimi: "Minulla on oikeus raiskata naisia"

w235raef

Muslimiturvapaikanhakija: “Minulla on oikeus raiskata lyhythameisia naisia”

Monet pelkäsivät Isis-terroristien ja muiden rikollisten soluttautuvan Eurooppaan pakolaisvirran mukana. Tämä pelko on jo toteutunut monissa osissa Eurooppaa.

Ruotsissa rajat kuitenkin pidetään täysin auki. Minkäänlaisia rajatarkastuksia ei ole, kertoo Fria Tider.

Lehden mukaan Västernorrlandissa sijaitsevassa turvapaikanhakijoiden majoituspaikassa on asustellut joukko Isiksen seuraajia, jotka ovat myöhemmin muuttaneet Malmöhön.

Allehanda-julkaisun edustaja keskusteli majoituspaikassa työskentelevän henkilön kanssa. Tämä oli kuullut, että asukkaiden joukossa oli Isis-terroristeja.

“Useat ihmiset ovat kertoneet minulle tästä, vaikka kukaan ei uskalla ilmiantaa heitä, koska he pelkäävät joutuvansa ongelmiin”, kertoi lähde Allehandalle.

Lähteellä on omat ajatuksensa siitä, keitä henkilöt voisivat olla, ja hän kertoo, että nämä eivät olleet mitään sotaa paossa. He tulivat Ruotsiin maaliskuussa ja ovat sittemmin muuttaneet Malmöhön.

“Kaikki Ruotsiin tulijat eivät ole sitä, mitä he esittävät”, sanoo lähde.

“Yksi heistä, joka puhui eniten, sanoi kerran aivan vakavasti, että ‘minulla on oikeus raiskata naisia, jotka käyttävät lyhyitä hameita’. Ja jos Ruotsissa tapahtuu jotain tulevaisuudessa, en ole millään tavalla yllättynyt, jos tämä henkilö ja ne kaksi muuta ovat osallisia. Toisella kerralla hän sanoi, että ‘odota vaan, kunhan saamme oleskeluluvan’.”

Lähteet: Fria Tider ja Allehanda

http://mvlehti.net/2015/11/11/muslimiturvapaikanhakija-minulla-on-oikeus-raiskata-lyhythameisia-naisia/
------------__________----------

8

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Koraaanin.ohjeistuksella
    • TOTUSON
    • NAINENOLEVOIMAKAS

      EUROPAN NAINEN OLET NYT USKOMATON VOIMAKAS ! 2015/2016 oli paljon
      siirtolaisten sukupuoleen hyökkäyksiä ja törkeä väkivalta eri puolilla Eurooppaa, ja
      tämä on vasta alkua ! PYYDÄMME TURVALLISUUS !!! RANGAISTUS !!!
      Emme halua muslimit raiskauksia ja vaadimme erittäin ankarat RANGAISTUKSET !!!!!!!
      - Muslimit sanovat , että he raiskaavat naisia ​​Euroopassa! Kyseessä on nimittäin suunnitelma ISIS ja niin se on tapahtunut ! 2015/2016
      Uusivuosi: seksuaalinen hyväksikäyttö : Helsinki ja Euroopa !
      http://www.dailymail.co.uk/news/article-3390168/Migrant-rape-fears-spread-Europe-Women-told-not-night-assaults-carried-Sweden-Finland-Germany-Austria-Switzerland-amid-warnings-gangs-ordinating-attacks.html
      Pyydämme hyvin ankara rangaistus kaikille jotka ovat osallistuneet tämän:
      - HELSINKI
      http://newobserveronline.com/helsinki-police-prevent-second-cologne/
      -SAKSA - siirtotyöläisten sukupuoleen hyökkäyksiä
      http://www.express.co.uk/news/world/632877/Cologne-attacks-New-Year-s-Eve-migration-Germany-sexual-assaults-against-women
      MUSLIM kertoo että , muslimi maahanmuuttajia "- pitää raiskata valkoisia naisia ja
      " rodun lasten kanssa eurooppalaisia " - Allah tahtoo"
      http://www.dailymail.co.uk/news/article-3240295/Imam-tells-Muslim-migrants-breed-children-Europeans-conquer-countries-vows-trample-underfoot-Allah-willing.html
      TÄMÄ OLI ISIS SUUNITELMA -Ja niin se tapahtui tuhansia seksuaalinen hyväksikäyttö lasten ja naisten Pois pakolaisia Suomesta - muslimit ! Ja Pyydämme hyvin ankara rangaistus kaikille jotka ovat osallistuneet seksuaalinen hyväksikäyttön !!!
      UK-lehti Saksassa VIDEO: muslimimaahanmuuttoa JA raiskaus epidemia. "Olemme suurin Münchenissä bordelli"
      https://thisisengland.org.uk/video-muslim-immigration-and-the-rape-epidemic-we-are-the-biggest-brothel-in-munich/#

    • nääs

      Ei kenellekään pysyviä oleskelulupia.
      Ja allekirjoitus oleskelusopimukseen jossa sitoutuu noudattamaan Suomen lakeja ja sääntöjä.
      Mikäli rikkoo näitä, karkoitus.

      • Ei toimi Suomessa, koska Sipilä...


    • Pohjoinenkalifaatti
    • kesä_tulossa

      Noita ei voi estää

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      271
      10054
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      325
      7223
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      85
      1913
    4. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      116
      1620
    5. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1491
    6. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1181
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      75
      1169
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      48
      959
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      818
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      312
      762
    Aihe