.
Muistamme kunka muutama vuosi sitten uutisselostaja oli ruots ohjeistettu syyllistämään Sellon teurastuksista suomalaisia myös
"– Vastaanottokeskuksessa asuvien keskinäinen häiriökäyttäytyminen on yleisin syy, miksi poliisi Hennalaan menee, sanoo Kokkonen.
Ihmiset hermostuvat toisiinsa, alkoholi kärjistää yhteenottoja
Poliisin mukaan vastaanottokeskuksen asukkaiden välit kiristyvät usein silloin, kun he ovat nauttineet alkoholia.
– Useimmiten henkilöt ovat vain hermostuneet toisiinsa.
Mukana on myös alkoholia, ja osa näkyy oppineen suomalaiset juomatavat, jatkaa komisario Pekka Kokkonen. "
http://yle.fi/uutiset/poliisia_tarvitaan_hennalan_hatamajoituksessa_lahes_paivittain_jannitteita_on_paljon/8444825

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kumpi syyllistää, Yle vai komisario?
Miten on mahdollista, että vastaanottokeskuksissa on alkoholin käyttö edes sallittua. Ja ostavatko nämä maahantunkeutujat viinaa meidän rahoillamme.!!!!
Tyypillistä Yleä. YLE:n totaalitaarinen suvaitsevaisuuskoneisto on hyvässä vauhdissa.
Sen voimme huomata jokainen.
Vastamedia on perustettu juuri puolustamaan kantasuomalaisten oikeutta kuulla totuus asiasta kuin asiata.
Oliko nuo terrori-iskutkin suomalaisten syytä???????
Ylen sivulla oli taas TARKOITUSHAUKUISTA juttua mitä häiriöitä vastaanottokeskuksissa on tapahtunut. Oli kerätty vain suomalaisten pikku tempauksia joista ei kenellekään tullut vaaraa.
Miksi tuollaisia suvakki vääristelijöitä pidetään töissä?
.
Yle valitteli lähinnä ja vain sitä että kokopäivä joutilaat häiriintyivät poliisien operaatiosta jolla elukat saatiin tuhottua
.