Henkilöstön kartoitus Pyhäjärvellä

Varmaan tulee ajankohtaiseksi säästötoimenpiteet myös Kaupungin henkilöstön osalta.
Osalle lähtöpassit osa lomautuksiin
21182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Miks kaupungintalon työntekijöiden vaatteet haistellaan?En haluais semmoiseen työpaikkaan.

Äänestä
  • Niin ylimääräiset lähtee lomalle.

    Äänestä

Aika mukava määritelmä tosiaankin rakennuksen kunnosta paikallislehden juhlanumerossa: " Siellä asuu muun muassa kaupungintalolla työskenteleviä ihmisiä,eivätkä heidän vaatteet haise homeelle"

Äänestä
  • Hometta tai ei! Sihteereitä ja pikkupomoja liikaa.
    Pakko vähentää sakkia. Heidän, suurimman osan aika kuluu
    pelkkään juoruiluun, kieroiluun ja tehottomaan turhuuteen.
    Säästöä syntyy heti. Sote luvannut vähentää kuntien työtaakkaa
    ja tuplamiehitystä. Toteutunee jossain määrin ja pian.

    Äänestä

  • Perseitten paljous siellä haisee.

    Äänestä

Kaupungin talous on ns. "kuralla"- ollut jo kohta kolme vuotta. Henkilökuntaa on lisätty aina enenevässä määrin, joten jostain on aloitettava. Tarpeettomat ulos.

Äänestä
  • Ainakin lomautukset tulee niin kuin muuallakin pikkukylällä.

    Äänestä

  • entä tämä homeen mittaus menetelmä? Haistellaan vaatteet kaupungintalolla?

    Äänestä

  • ilmayksikkö kirjoitti:

    entä tämä homeen mittaus menetelmä? Haistellaan vaatteet kaupungintalolla?

    Tikanmäki ja Sarkkinenko haistelevat, Rapo kirjaa, niinkö?

    Äänestä

  • Onhan kaupungin peräsimessä ollut nyt KOKENEET keskustalaiset kaikki sotkemassa. Kokemusta on, mutta onko OSAAMISTA ja älliä ? Kuka sielä nyt talousasioita osaisikaan , ei ainakaan kun päättämässä on eläkeläisopea, autokuskia ym.. hoitsua.
    Kaupungin talous on kuralla ja pahemmaksi menossa. Nyt herrakööri putkiaivoillaan ei pysty ajattelemaan mitään muuta, kuin kaupunginjohtajan ulosajamista, hinnalla millä hyvänsä.
    Tyypillistä KATKERIEN vanhojen miesten touhua.
    Rahaa ei säästellä tässä asiassa . Luulevat olevansa veronmaksajien pussilla, mutta väärintekijöiden vastuu on henkilökohtainen.

    Äänestä

Kuka haistelee? kuka tuntee vaatteista rakennuksessa piilevän homeen hajun?

Saisiko sitä vainunenää muihinkin asuntotarkastuksiin

Äänestä
  • se on todella kumma juttu. Vaatteet nappaavat homeen hajun. Aina joskus kaupankassallakin sellaisen havaitsee. Joku tuntee, toinen ei.

    Äänestä

Homekoira on hyvä,naisilla se haistelee haarojen välin ensitöikseen.

Äänestä

Moni remontti olisi jäänyt tekemättä jos työntekijöiden asunpaikka olisi tutkittu ensin.

Äänestä

Mulla pääsi nyt tuhnu.

Äänestä

Takapuolen kun pesee niin ei pitäisi haista.

Äänestä

Kyllä se Kepu harjaa kaupungintalon ihan tiheällä täikammalla.

Äänestä
  • Ihan oikein ,nurkatkin pitää puunata.

    Äänestä

lopputilit ja sassiin
-kk, ei lojaali
-hk, kyvytön
-sl, kallis hlö veronmaksajille
-er, turha virka
-pn, pahanilmanlintunen
-at, ei osaa laskea eikä piirtää

Äänestä

Ilmoitetaanko kaupungin palkkalistoilla (kokoaika)olevien henkilöiden lukumäärä julkisesti,en ole löytänyt ko.kohtaa mistään mutta kaupungin budjetissahan sen on pakko olla,onko läpinäkyvyyttä jota Sipiläkin julistaa, olisi mienkiintoista nähdä luku viimeisen 10 vuoden ajalta sen vuoksi kun asukasmäärä vähenee vuosi vuodelta niin ei palkollisten määrä voi nousta tälläisena tietokone aikakautena,laskutkin kun maksetaan Haapajärven kaupungille?

Äänestä

Sormet jäykistyy ja liike hidastuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


säästää-pitää kirjoitti:

Varmaan tulee ajankohtaiseksi säästötoimenpiteet myös Kaupungin henkilöstön osalta.
Osalle lähtöpassit osa lomautuksiin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu