Eli yksi mies oli ihastunut minuun ainakin vuoden, en ole ihan varma. Merkit olivat selviä: kosketteli ns. Vahingossa, hakeutui lähelle, matki astentoja, puollusti minua sitä vaativissa tilanteissa, oli muutenkin yatävällinen, yritti saada minut nauramaan (kertoi jotain juttua kavereilleen ja vilkuili samalla minua että nauranko) ja muutenkin tuijotti ja vilkuili yms. Hän siis oli ilmiselvästi ainakin kiinnostunut, muttei koskaan uskaltanut tulla kertomaan tunteistaan tai muuta vastaavaa,edes viestillä. Minullakin alkoi varsinkin viimevaiheissa kiinnostus heräämään, mutta sitten hän muutti kauemmas emmekä enää ole nähneet sen jälkeen. (ennen näimme 1-6 kertaa viikossa.) Eli onko järkeä ottaa häneen enää yhteyttä!? Mietin tätä jokapäivä enkä sa asiasta mielenrauhaa D: emme ole nähneet siis puoleen vuoteen. Mitä itse tekisitte?
onko liian myöhäistä ottaa yhteyttä? D:
pilvihäntä
6149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kerron vielä iät: eli mä oon 15 ja tää poika (kirjotin tonne mies mut nojaa x) ) on 16 eli mua vuoden vanhempi.. tavattiin siis harrasuksessassa. Kiitos vastauksista! :)
DONT READ THIS. YOU WILL BE KISSED ON THE NEAREST POSSIBLE FRIDAY BYrnTHE LOVE OF YOUR LIFE.TOMMOROW WILL BE THE BEST DAY OF YOUR LIFE. NOWrnYOU'VE STARTED READING THIS. DON'T STOP. THIS IS SO FREAKY.rn1. say your name ten times.rn2.say your mom's name five times.rn3. say your crushes three timesrn4. paste this to four other groups.rnIf you do this, your crush will kiss you on the nearest Friday.rnBut if you read this and do not paste this, then yournwill have very bad luck.rnSEND THIS TO 5 GROUPS IN 143 MINUTES. WHENrnYOU'RE DONE PRESS F6 AND YOUR CRUSH'S NAME WILL APPEAR IN BIG LETTERSrnON THE SCREEN. THIS IS SO FREAKY BECAUSE IT ACTUALLY WORKSrnrnrn
Naisten kannattaa aina ottaa yhteyttä koska teidän onnistumismahdollisuudet on aina korkeat toisin kuin miehillä vastaavassa tilanteessa..
Okeiii.. Mutta mitä sanoisin ja mitä jos hän ei enää ole ollenkaan ihastunut/kiinnostunut?
jotain että "hei tavattiin harrastuksessa x ja olen x, olisiko sinua kiinnostanut käydä kahvilla joku kerta?"
Mulle kävi niin, että sun ikäisenä tapailin yhtä tyttöä ja muutin eri paikkakunnalle... Asia jäi siihen, kunnes noin 20vuoden jälkeen hän otti yhteyttä ja siitä hetkestä ollaan oltu yhdessä nyt jo 10 vuotta. Eli kannattaa ottaa yhteyttä, ettei jää 20 vuotta rakkautta väliin.