Ajankohtainen 8. käsky päättäjillekin

KAHDEKSAS KÄSKY

Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.

Jumalan tarkoitus on, että ihmiset kunnioittavat toisiaan. Lähimmäisen rakastamiseen kuuluu myös hänen maineensa ja kunniansa suojeleminen. Niiden menetys on raskas isku, jonka vaikutus voi tuntua koko elämän ajan.

Itsestämme toivomme sanottavan pelkkää hyvää. Meidän on puhuttava lähimmäisistämme samalla tavalla kuin tahdomme heidän puhuvan meistä. Jos muut kertovat lähimmäisestämme pahaa, rakkaus vaatii meitä tukemaan ja auttamaan häntä.

Toisen mainetta on varjeltava sekä yksityisesti että julkisesti. Julkisuuteen kuuluu oikeuden ja totuuden vaatimus ja siihen liittyvä avoimuus. Emme kuitenkaan saa paljastaa lähimmäisen rikkomuksia ilman varmaa tietoa ja painavaa syytä.

Rikkomusten arvioiminen on uskottu oikeuslaitokselle, joka toteaa syylliset ja asettaa heidät vastuuseen teoistaan. Yksityiselämässä meidän ei tule syyttää toisia eikä paljastaa heidän heikkouksiaan. Tehtävämme on rohkaista heitä vapautumaan menneestä ja etsimään uutta suuntaa elämälleen.

Älä levitä perättömiä huhuja äläkä suostu auttamaan väärintekijää todistamalla vilpillisesti hänen hyväkseen. Älä eksy joukon mukana tekemään pahaa äläkä riita-asiassa todistaessasi vääristä totuutta enemmistön mielen mukaiseksi. (2. Moos. 23:1–2)
Älkää valehdelko toisillenne. Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen.
(Kol. 3:9–10)

Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.

MITÄ SE MERKITSEE? VASTAUS:
Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen.
1161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

tasan tarkkaan juuri näin.

Äänestä

Totuutta on haettava ja totuutta on noudatettava. Kauniita sanoja mutta etippä hyvää sanottavaa totuutta toisin tulkisevasta ja tahallaan vääryyttä puolustavasta.

Äänestä

Älä levitä perättömiä huhuja äläkä suostu auttamaan väärintekijää todistamalla vilpillisesti hänen hyväkseen. Älä eksy joukon mukana tekemään pahaa äläkä riita-asiassa todistaessasi vääristä totuutta enemmistön mielen mukaiseksi. (2. Moos. 23:1–2)

Äänestä

Hevonhumppaa ja höpönlöpöä!

Äänestä

Tänä iltana rikotaan lakia ja raamatun käskyjä ja rankasti. Kuka lie asioiden esittelijänä. Ei kai ent.kirkkovaltuuston puheenjohtaja. Huomenna se tiedetään ja dokumentit julkaistaan. Ollaanpa kuulolla.

Äänestä

HO,n päätöksestä, jonka jälkeen on tullut vielä KHO,n ratkaisu
"Jukka Tikanmäkeä ja Taimi Piippoa voidaan pitää esteellisinä osallistumaan
Tita Rinnevaaran irtisanoutumista koskevan asian käsittelyyn
kaupunginhallituksessa, koska asian voidaan katsoa liittyvän niin oleellisesti
heidän valituksensa johdosta hallinto-oikeudessa tuolloin vireillä olleeseen
Rinnevaaran virkavapaata koskevaan asiaan, ja koska sekä irtisanoutumista
että virkavapaata koskevien asioiden perusteena on ollut sama 4.6.2012
päivätty irtisanoutumisilmoitus. Voidaan katsoa että Tikanmäen ja Piipon sekä
Rinnevaaran välinen suhde on siinä määrin kiistanalainen, että luottamus
Tikanmäen ja Piipon puolueettomuuteen on vaarantunut hallintolain 28 §:n 1
momentin 7 kohdassa tarkoitetusta erityisestä syystä."

13.11.2015 Kaurasen hallituksessa on useita asiaan hiustupsuaan myöten sotkettuja / sotkeutuneita, Kauranen mukaan luettuna, hän pelaa "pöhölön miehen" pokeria, mikäli osallistuu asioiden esittelyyn ja käsittelyyn muista puhumattakaan.

Kun asia pitkistyi, se mutkistui.
Keinot on käytetty, konstit kokeiltu, jäljellä on siis faktat.

Äänestä
  • Miten Tikanmäki ja Piippo voivat osallistua kurkkua myöten jäävejä ovat eri oikeusasteissakin todettu. vai armoa isot pojat halluuvat kun hätä tuli housuihin.
    vais niin komunrantalaista kuntademokratiaa kukkeimmiillaan. nyt saunotahan HEHHE HEHHE HEE

    Äänestä

Hyvin kiteytetty "Keinot on käytetty, konstit kokeiltu, jäljellä on siis faktat."
Käräjäkiville karahtaa, jos faktat eivät ohjaa päättäjiksi ryhtyneiden päätöksiä..

Äänestä
  • Hevonhumppaa ja hölönhöpöjuttua!

    Äänestä

  • Hevonhumppaveikot kirjoitti:

    Hevonhumppaa ja hölönhöpöjuttua!

    Hevosen rattaat mä pirstoksi ajoin
    tonne Heinolan sillan kulmaan.
    Eikä se Heinolan markkinareisu
    ollu kun heilan ja hevosen surma.

    Enkä minä ennen laulamasta lakkaa
    kun heilani häitä juodaan.
    Eikä sitä kumminkan minulle silloin
    kahvikuppia tuoda.

    Harma se ravasi ja kiesit ne keikkui,
    ja maantien santa tuiski.
    Tämmöinen poika se ajeli
    ja pullon suuta muiski.

    Ensin poika se rattaat joi
    ja sit joi hevosenkii.
    Ensin oli ison talon ainoa poika
    ja sit oli toisen renki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eräille.eritoten kirjoitti:

KAHDEKSAS KÄSKY

Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.

Jumalan tarkoitus on, että ihmiset kunnioittavat toisiaan. Lähimmäisen rakastamiseen kuuluu myös hänen maineensa ja kunniansa suojeleminen. Niiden menetys on raskas isku, jonka vaikutus voi tuntua koko elämän ajan.

Itsestämme toivomme sanottavan pelkkää hyvää. Meidän on puhuttava lähimmäisistämme samalla tavalla kuin tahdomme heidän puhuvan meistä. Jos muut kertovat lähimmäisestämme pahaa, rakkaus vaatii meitä tukemaan ja auttamaan häntä.

Toisen mainetta on varjeltava sekä yksityisesti että julkisesti. Julkisuuteen kuuluu oikeuden ja totuuden vaatimus ja siihen liittyvä avoimuus. Emme kuitenkaan saa paljastaa lähimmäisen rikkomuksia ilman varmaa tietoa ja painavaa syytä.

Rikkomusten arvioiminen on uskottu oikeuslaitokselle, joka toteaa syylliset ja asettaa heidät vastuuseen teoistaan. Yksityiselämässä meidän ei tule syyttää toisia eikä paljastaa heidän heikkouksiaan. Tehtävämme on rohkaista heitä vapautumaan menneestä ja etsimään uutta suuntaa elämälleen.

Älä levitä perättömiä huhuja äläkä suostu auttamaan väärintekijää todistamalla vilpillisesti hänen hyväkseen. Älä eksy joukon mukana tekemään pahaa äläkä riita-asiassa todistaessasi vääristä totuutta enemmistön mielen mukaiseksi. (2. Moos. 23:1–2)
Älkää valehdelko toisillenne. Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen.
(Kol. 3:9–10)

Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.

MITÄ SE MERKITSEE? VASTAUS:
Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu