oon 16-vuotias ja aika yksinäinen. mullon kyllä muutamia vanhoja kavereita mutta niitäki harvemmin enää näkee enkä oo uusia saanu aikoihin...
sellasta kunnon kaveria taikka ystävää mulla ei oo ollenkaan ja täälä kotona tulee lonittua ihan liikaaki...
tavallaan mää oon jo niinku luovuttanu etten yritäkään saada ystäviä enää. vaikka tilaisuuksia oliskin, ne vaan valuu ohi ku en jaksa/kykene tekeen asialle mitään. en usko siihen että kukaan haluaa olla mun ystävä.
sit on vähä typerää seki että toisaalta tuntuu etten haluakaan ystäviä, mutta ilman niitäkään ei oo oikeen kivaa.
mää en tosiaankaan oota että kukaan tulis tänne kysymään mua ystäväks mutta ei mulla kyllä riitä motivaatio ettiinkään niitä mistään.
mun itsetuntoki on valunu jo niin alas etten arvosta itteäni enää pätkääkään enkä odota elämältäni mitään, en sosiaalielämältäni enkä muutenkaan.
sellasta kunnon kaveria taikka ystävää mulla ei oo ollenkaan ja täälä kotona tulee lonittua ihan liikaaki...
tavallaan mää oon jo niinku luovuttanu etten yritäkään saada ystäviä enää. vaikka tilaisuuksia oliskin, ne vaan valuu ohi ku en jaksa/kykene tekeen asialle mitään. en usko siihen että kukaan haluaa olla mun ystävä.
sit on vähä typerää seki että toisaalta tuntuu etten haluakaan ystäviä, mutta ilman niitäkään ei oo oikeen kivaa.
mää en tosiaankaan oota että kukaan tulis tänne kysymään mua ystäväks mutta ei mulla kyllä riitä motivaatio ettiinkään niitä mistään.
mun itsetuntoki on valunu jo niin alas etten arvosta itteäni enää pätkääkään enkä odota elämältäni mitään, en sosiaalielämältäni enkä muutenkaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
No lohdutukseksi voin kertoa ettet ole yksin.
mäkin oon täysin epäonnistunut kaverisuhteissa. :(
mun elämä on aivan samalla mallilla ku sul...olisin voinu melkeen ite kirjottaa ton viestin. Ollaan jopa saman ikäisiä! eli et oo yksin :)
Ihan sama tilanne mullakin. Entiset kaverit on hävinny jonnekin ja uusia en oikeen millään saa. :(
Minustakin tuntuu aivan samalta. Vaikka minulla on muutama hyvinkin läheinen ystävä, Silti tunnen itseni täysin ulkopuoliseksi ja hylätyksi.
En ole saanut uusia ystäviä neljään vuoteen, enkä oikeastaan jaksaisi enään yrittääkään.
Mutta nais-seuraa kaipaan, vaikka ihan kaveriakin.
Vaan kun on läski niin ei kehtaa ketään lähestyä ja muutenkin olen ujo.
Ysin keväällä kyllästyin ulkopuoliseen olooni ja pyysin kaikilta luokkani tytöiltä itkun kera anteeksi että häiritsen heitä olemassa-olollani.
Selkään taputteluja ja lohdutuksia kyllä riitti.
Päättäjäisissä minua halittiin ja luvattiin pitää yhteyttä...
Täytyy toivoa että ne filgat joiden kanssa olen puheväleissä haluaisivat olla kanssani enemmän. Kovin tuntuvat ilahtuvan kun kyselen heiltä kuulumisia, mutta minä olen aina se joka soittaa/tekstaa niin vaikuttaa että he puhuvat minulle vain kohteliaisuudesta.
Toivon olevani väärässä...
No, tulipa avauduttua. Paljon haleja kaikille yksinäisille ja Onnellista uutta vuotta. Toivon teille kaikille kaikkea hyvää :)
Ikävää! Kunpa sulla olis hyvä ystävä, mutta sanoit, ettet usko kenenkään haluavan sun ystävyyttä. Mitäs jos yrittäisit korvata kielteisen ajattelun myönteisellä toiminnalla? Tiedätkö: mäkin luulin ennen, ettei kukaan halua mua ystäväkseen, mutta olin väärässä :) Hyvää jatkoa!