Mistähän tänä johtuu ja mistä haju tulee?
Miksi muslimit ja niiden vaatteet haisee pahalle?
3
2188
Vastaukset
- Anonyymi
Kuolleman karmeus nousee läpi.
- Anonyymi
Se demokratia pitää sisällään sen että aina ei saa yhteisissä asioissa tahtoaan läpi vaikka kuinka tuntuis että tarttis saada ja oikein jalkaa kiukkuisena polkisi ja heittäytyisi kaupan lattialle ulvomaan. Kas kun muillakin on ihan samanlainen oikeus äänestää.
--- Lainaus päättyy ---
Kerro tuo muslimeille, että jalkaa polkemalla ja itkupotkua ja murhauhkauksia esittämällä eivät hekään ihan loppuun asti tule päämäärissään pääsemään, vaikka melko pitkälle pääsevätkin johtuen hengenheimolaisistasi ja ns. demokratiasta. Jossain vaiheessa "myötätuuli" kääntyy :)- Anonyymi
Näin on. Vastaan kuitenkin että kun tämän opin keskeisintä kaikkein osaa on ns. vääräuskoisten vainoaminen ja jopa luvallinen tappaminen niin pitäisi ko. uskonnon kannattajiin suhtautua aina kuten rikollis-, äärilahko- tai terroristiryhmän jäseniin. Lähtokohtaisesti valehtelijoita joita ei pitäisi päästää julkisiin virkoihin eikä muuallekaan jossa ne voisivat aiheuttaa laajaa tuhoa ihmisten joukossa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh422712Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729423402444- 352124
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta471856- 241675
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251579- 441450
- 1001419
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1391375- 361166