Postikiistan osapuolet "viimeiseen taistoon"?

Postineuvotteluissa on käyty molemmin puolin kuin "viimeiseen taistoon". Väkivallallakin on uhkailtu.
Tietenkin "työnhaluisten" on saatava tulla töihin, lakkovahdeilla ei ole mitään valtuuksia.

Tilanne rinnastuu pankkilakkoon 1990. Ala oli paisunut säännöstelykaudella ja muun muassa konttorin auki pitäminen kello 17 jälkeen oli kielletty. Yhteiskunta ei kuitenkaan myllertynyt, koska 1979 oli otettu käyttöön pankkikortti. Sillä voitiin maksaa myös lakon aikana.

Pankkikriisi pyyhkäisi pois valtaosan sivukonttoreista ja monta pankkiryhmääkin. Asiointi siirtyi verkkoon. Alan koko henkilöstö on vähentynyt vain neljänneksellä, mutta se toimii pääosin muissa kuin kassapalveluissa.

Myös postilakko voi vauhdittaa jo alkanutta muutosta. Yhä useammat laskut, kutsut, tiedotteet ja jopa joulukortit saatetaan lähettää sähköisesti - eikä kerran tehtyä päätöstä useinkaan peruta. Yhä useampi tottuu aamuisen lehden verkkoversioon.

Posti ei ole kuolemassa sen enempää kuin pankkiala - painopiste vain muuttuu. Kirjeiden ja lehtien tilalle tulee verkkokaupan pakettipalvelu. Aiempi monopoli joutuu yhä kovempaan kilpailuun. Tässäkin työtaistelussa ay-väki saattaa siis sahata oman tulevaisuutensa oksaa. "Aika entinen ei koskaan enää palaa", kuten lauletaan.

Postin johto on yrittänyt Pekka Vennamon pääjohtaja-ajoista alkaen sopeutua muutoksiin. Postin omat toimipisteet ovat vähentyneet yli kolmesta tuhannesta 21:een. Sonera ja Postipankki irrotettiin omille teilleen. Uutta bisnestä etsittiin Ruotsista ja Venäjältä, mutta tappioiden jälkeen on vetäydytty kohti perustoimintoja. Maan ehkä tunnetuin logokin hylättiin Itella-vaiheessa. Kannattavuus on ollut kauan heikkoa.

Nyt Posti ja sen työnantajaliitto Palta näyttävät valmiilta ottamaan vastaan lakon, jonka uhka on tosin vielä määräaikainen ja alueellisesti rajattu. Tukitoimia on kuitenkin jo lupailtu. Paineita on joskus hyvä purkaa - mutta maltti säilyttäen.
6158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ihan kiva kun kommentoit Postikiistaa. Sitä vähän ihmettelen, mitä se täällä Suomen Keskustan kohdalla tekee? Mutta viiimeinen taisto on kyllä hyvä ilmaisu, koska sellaisesta voi todellakin olla kyse. Postilaisten keskuudessa voi esiintyä ajatuksia, että ennemmin kuollaan kuin suostutaan Paltan esittämään ehdotukseen, jossa on orjatyösopimuksen piirteitä. Somessa on arvioitu, että Posti on hallituksen koelaboratorio. Nyt kartoitetaan, millaiseksi suomalainen työelämä on menossa.

Äänestä

  • Juu, tiedän tehtäväni, sanoi poliisi Muumipeikko-ohjelmassa. Eli sitä vain tekstiä kopsaillaan, naisten pyörällä Nopsaillaan ja nakkimakkaroita Popsaillaan.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Ei tuossa postikiistaa kommentoitu. Siihen oli vain kopsattu lähde mainitsematta suurin osa Jyrki Vesikansan kirjoittamasta pääkirjoitukesta Iltalehdessä 13.11.2015.

    http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/2015111320660003_pk.shtml

    Typerää verrata 90 luvun pankkilakkoon. Pankeissa on vähennetty väkeä, ei kajottu pankkihenkilöstön palkkoihin. Kaikki ymmärtää ja hyväksyy väen vähentämisen jos töitä ei ole, myös PAU, kuten imoittikin. Posti on vähentänyt väkeä koko ajan.
    Postilaisten ei pitäisi missään tapauksessa antaa periksi palkkojen suhteen.
    Luin PAUN sivuilta, että esim yövuorolisät halutaan pudottaa 46 centtiin aiemman 30% sijaan. Tuo 30% brutosta on ollut about 3 euroa tunti, sama kuin muilla aloilla keskimäärin.

    Äänestä

Kaikille työtä vieroksuville postilaisille lopputili kouraan ja tilalle näitä pakolaisia kyllä postia osaa kaikki jakaa.

Äänestä
  • Näin on, helpointa se on väärään osoitteeseen, sen kuin tyrkkää. Äkkiä hommiin eikä mihinkään kielikurssille. Mutta ne olosuhteet. pistä etelän poika 30 asteen pakkasessa auraamattomalla tiellä sinne Kyrsänperän takataipaleelle puolella liksalla, niin katotaan. Sitäpaitsi ei se aina jouda kun pitää jeesata kaveria kepappi-baarissa, pimeesti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aamen- kirjoitti:

Postineuvotteluissa on käyty molemmin puolin kuin "viimeiseen taistoon". Väkivallallakin on uhkailtu.
Tietenkin "työnhaluisten" on saatava tulla töihin, lakkovahdeilla ei ole mitään valtuuksia.

Tilanne rinnastuu pankkilakkoon 1990. Ala oli paisunut säännöstelykaudella ja muun muassa konttorin auki pitäminen kello 17 jälkeen oli kielletty. Yhteiskunta ei kuitenkaan myllertynyt, koska 1979 oli otettu käyttöön pankkikortti. Sillä voitiin maksaa myös lakon aikana.

Pankkikriisi pyyhkäisi pois valtaosan sivukonttoreista ja monta pankkiryhmääkin. Asiointi siirtyi verkkoon. Alan koko henkilöstö on vähentynyt vain neljänneksellä, mutta se toimii pääosin muissa kuin kassapalveluissa.

Myös postilakko voi vauhdittaa jo alkanutta muutosta. Yhä useammat laskut, kutsut, tiedotteet ja jopa joulukortit saatetaan lähettää sähköisesti - eikä kerran tehtyä päätöstä useinkaan peruta. Yhä useampi tottuu aamuisen lehden verkkoversioon.

Posti ei ole kuolemassa sen enempää kuin pankkiala - painopiste vain muuttuu. Kirjeiden ja lehtien tilalle tulee verkkokaupan pakettipalvelu. Aiempi monopoli joutuu yhä kovempaan kilpailuun. Tässäkin työtaistelussa ay-väki saattaa siis sahata oman tulevaisuutensa oksaa. "Aika entinen ei koskaan enää palaa", kuten lauletaan.

Postin johto on yrittänyt Pekka Vennamon pääjohtaja-ajoista alkaen sopeutua muutoksiin. Postin omat toimipisteet ovat vähentyneet yli kolmesta tuhannesta 21:een. Sonera ja Postipankki irrotettiin omille teilleen. Uutta bisnestä etsittiin Ruotsista ja Venäjältä, mutta tappioiden jälkeen on vetäydytty kohti perustoimintoja. Maan ehkä tunnetuin logokin hylättiin Itella-vaiheessa. Kannattavuus on ollut kauan heikkoa.

Nyt Posti ja sen työnantajaliitto Palta näyttävät valmiilta ottamaan vastaan lakon, jonka uhka on tosin vielä määräaikainen ja alueellisesti rajattu. Tukitoimia on kuitenkin jo lupailtu. Paineita on joskus hyvä purkaa - mutta maltti säilyttäen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu