On täällä melkoisia silmälaput silmillä kulkevia yksinkertaisia tyyppejä, ei -kuulkaas kaverit teitä kukaan ole pyytänytkään Hua Hinin rannoille, jahnustakaa varotuksia
jostain muusta asiasta. me " lahkolaiset- lammasklubilaiset-lerpat " kyllä osaamme huolehtia itsestämme ja terveydestämme. Meillä menee mukavasti , vähän tuo Pariisin isku ja koko Euroopan pakolaisvyöry , isis taistelijoineen pelottaa, Varokaa vaaraa siellä Suomessa,
Hua Hinin rannat
94
541
Vastaukset
- Siros
Kiitos valaisevasta informaatiosta Hua Hinin öljyn pilaamasta rannasta.
Saastetta aloittajan mieli täynnä kuin Isis terroristillä. - lahkonsäännöt
Niin, lahkolaisethan eivät voi koskaan myöntää mitään epämiellyttävää totuutta Hua Hinistä.
Mikäli joku heistä vihdoinkin uskaltaisi viimeinkin avautua kertomaan totuuden, olisi varma ja nopea lähtö yhteisöstä taattu.- onni70
Kateellisten kopla se jaksaa, jaksaa..! Kateus vie kalatkin vedestä " sanotaan Tällä palsta tuo totuus tullut todistettua, Kun itsellä ei mahdollisuutta päästä nauttimaan Thaimaan matkailusta , saanee helpotusta kaivellessaan jotain ollutta ja mennyttä öljyä rannalla, Näinhän se menee. Lukihäriökin näyttää näitä
Koplan jäseniä kovasti koettelevan.Aloittaja taisi yrittää teille selventää ettei ole
syytä huoleen. Don´t Worry .
Kävelin tänään rannalla, ranta on siivottu mutta jos etsimällä etsi voi törmätä öljyläikkiin, meressä rannalla en niitä havainnut, eräs ennennäkemätön ongelman olen huomannut, rannalla on jonkin verran pieniä pikipalloja, hiekan seassa, jota tarttuvat jalkapohjaa, ja ovat hyvin kuumia, kun aurinko niitä lämmittää, joskin hiekkakin on kuumaa, pitää juosta lujaa mereen ettei jalanpohjat kärähdä. kävin myös uimassa, mitään kalvoa ei iholle tullut, eikä öljy haissut,
Todennäköisesti tuo piki on peräisin tuosta vahingosta, ennen en ole sitä huomannut, se hieman askarruttaa, ne tulikuumat pallot jalkapohjissa ei tee mukavaa, kannattaa pitää vaikka varvastossuja, ja jättää ne uidessa vedenrajaan.
Meduusoja en nähnyt, kaveri kertoi että aamulla oli muutamia mutta ne on kerätty ilmeisesti pois, meduusoja ei ollut viime vuonna tähänaikaan juurikaan, mutta joulu- ja tammikuussa niitä varmasti on, kaikilla Huan rannoilla.
Hevosia oli muutamia, ne voisi siirtää jonnekin rajatulle alueelle, ja ratsastavat välillä liian kovaa, ettei kukaan jää alle.
vesijettejä ei näkynyt, vuokraus toimintaa rannalla kyllä on.
Turisteja ei ollut kohtuuttomasti, toki oli, mutta hyvin oli tilaa.
mInä en henkilökohtaisesti pidä tuosta rannasta, ruoka on siellä helvetin kallista, ja aurinkotuolissa rokotetaan kohtuuttomasti, eikä nuo hevosetkaan sinne kuulu, siksi käyn muilla rannoilla, pääosin.- MitenOnLerppa
Entäs missä kunnossa se jahtisi pohja on öljytuhon jälkeen joko sait puhdistettua?
- ZaphopbbxValepukki
Lerppa nimen olet sinä zaphobddx ansaitusti saanut.
On se outoa, jahdin omistava mies valittaa Hua Hin rantahinnoista. Luulisi rahamiehellä olevan varaa niin paljon ettei joku 100 thb merkitse mitään.
Yhä enemmän juttusi ihmetyttää. - 25361478962145555555
ZaphopbbxValepukki kirjoitti:
Lerppa nimen olet sinä zaphobddx ansaitusti saanut.
On se outoa, jahdin omistava mies valittaa Hua Hin rantahinnoista. Luulisi rahamiehellä olevan varaa niin paljon ettei joku 100 thb merkitse mitään.
Yhä enemmän juttusi ihmetyttää.Samaa mieltä ! Tuo " pentu " ainakin älynlahjat sitä tasoa, luulee jonkun olevan hänen jutuistaa kiinnostunut, Paljon " lerppaa " pahemman nimityksen hänelle
voisi antaa , vaan ei kannata hölmöjen kanssa kinastella, Vai, valepukki, jouluunkin on aikaa, mutta tonttuja jo löytyy,
Menes muualle lerppoinesi, poika rukka, ettet nyt ihan idiootilta vaikuta
- zaphobddxValepukki
Et siis älykkäämpään vastaukseen taaskaan kyennyt.
- päälerppaZaphodbbx
Päälerppa Zaphodbbx ei todellakaan omista mitään Thaimaassa, ei edes kumivenettä.
Trollailee vain täällä ajankulukseen, koska lerppuudelleen ei voi mitään, niin aikaa jää netissä huijailuun.- Kirjanlukenutjostoisenki
Hei poika, tuollainen kirjoittelu kertoo aika paljon kateelisuudestasi rikkaampiasi kohtaan, eihän ole sinun asiasi kantaa huolta kuka omistaa, tai on omistamatta, ilmeisesti tuo zaphodn tekemä kirjoitus on saanut sinut raivon valtaan, kun hän on kertomansa mukaan käynyt tänään katsomassa rannalla, joten hän on siellä missä sinä haluaisit olla, kokemuksesta tiedän että Hua Hinissä eivät asu aivan tyhjätaskut, se on Thaimaan kalliimpia kaupunkeja asua, taitaa olla heti Phuketin jälkeen kallein.
- onneksivalintammeSamui
Kallein ja huonoin, kiitos totuudesta. Huonot palvelut ja kalliit hinnat siitä lahkolaisten kiukkuisuus johtuu.
- onni70
onneksivalintammeSamui kirjoitti:
Kallein ja huonoin, kiitos totuudesta. Huonot palvelut ja kalliit hinnat siitä lahkolaisten kiukkuisuus johtuu.
Ja kukahan täällä se kiukkuaa kun pahanen pentu , Samuihan se halpapaikka on, anna mun nauraa.. Saattaa Hua Hin tuntua köyhälle kalliilta. mutta eihän halvalla hyvää saa.. Palvelussa ei moitittavaa . Jos tyypin tiedot perustuu kirjoista luettuun
niin eipä kovin luotettavia liene tiedot. Kannatta itse matkustaa katsomaan ja kokemaan, - Onni-itse-apulerppa
onni70 kirjoitti:
Ja kukahan täällä se kiukkuaa kun pahanen pentu , Samuihan se halpapaikka on, anna mun nauraa.. Saattaa Hua Hin tuntua köyhälle kalliilta. mutta eihän halvalla hyvää saa.. Palvelussa ei moitittavaa . Jos tyypin tiedot perustuu kirjoista luettuun
niin eipä kovin luotettavia liene tiedot. Kannatta itse matkustaa katsomaan ja kokemaan,Kas, Onnikin itse, lahkolaisten apulerppa herännyt jälleen ääneen puolustamaan, oikeudettomasti, pahinta matkailun mätäpaisetta, Hua Hiniä.
Lahkolaisten elämällähän ei ole muuta tarkoitusta, kuin yrittää pitää saastekaupunki Hua Hinin mainetta yllä.
Onneksemme valistuneet lukijat ymmärtävätkin nämä Hua Hinin puolustajien valheet valheiksi, eivätkä erehdy sinne matkustamaan. - Kirjanjostoisenkinlukenu
Taidat olla sama kirjoittaja kun tuossa toisessa ketjussa, totuutta on monenlaista, sinun tapauksessa kallein ja huonoin, ovat kumpikin vääriä argumentteja, kallein on Phuket ja huonoin on mielipide kysymys, lisäksi paranoidisuutta lisää "kiitos totuudesta", joka on sinun totuus joka ei edes ole totuus, mielipiteesi ei siis ole totuus,
hauskaa kun käytät tuota lahkolaisnimitystä, maailmassa on paljon tutkittu uskonnollisten lahkojen totuutta, yleensä nämä uskonnolliset järjestelmät luovat oman totuutensa, kuten sinäkin luot, nyt on vaan kysymys siitä kuinka moni uskoo tuohon itse luomaasi, totuuteen,
muutenkin "totuutesi" on hieman korni, kuten uskonnoissa on hyvä ja paha vastakkain asettelu, niin on myös sinun totuudessa, Hua paha, Pattaya hyvä, tällainen ajattelu on yleensä merkki mielisairaudesta, yleensä skitsofreniasta, sen paranoidisesta versiosta, maailma on tälläisellä potilaalla kovin musta valkoinen, ja ajattelu vaatii aina vastakkain asettelua.
Saamaan ongelmavyyhteen liittyy yleensä sairaalloinen mustasukkaisuus ja kateellisuus, joka on kanssa eräs vastakkain asettelun muoto, sinä ja venemiehen, sinä kuvittelet olevasi hyvä joten venemiehen täytyy olla paha, ja kun minulla ei ole varaa edes soutuveneeseen.
Mietipä mitä kirjoitin, kahteen kertaan ennenkuin vastaat mitään. - SamuiOnUpea
onni70 kirjoitti:
Ja kukahan täällä se kiukkuaa kun pahanen pentu , Samuihan se halpapaikka on, anna mun nauraa.. Saattaa Hua Hin tuntua köyhälle kalliilta. mutta eihän halvalla hyvää saa.. Palvelussa ei moitittavaa . Jos tyypin tiedot perustuu kirjoista luettuun
niin eipä kovin luotettavia liene tiedot. Kannatta itse matkustaa katsomaan ja kokemaan,Kiukkuinen olet sinä.
- LopettakaaTyperät
Kirjanjostoisenkinlukenu kirjoitti:
Taidat olla sama kirjoittaja kun tuossa toisessa ketjussa, totuutta on monenlaista, sinun tapauksessa kallein ja huonoin, ovat kumpikin vääriä argumentteja, kallein on Phuket ja huonoin on mielipide kysymys, lisäksi paranoidisuutta lisää "kiitos totuudesta", joka on sinun totuus joka ei edes ole totuus, mielipiteesi ei siis ole totuus,
hauskaa kun käytät tuota lahkolaisnimitystä, maailmassa on paljon tutkittu uskonnollisten lahkojen totuutta, yleensä nämä uskonnolliset järjestelmät luovat oman totuutensa, kuten sinäkin luot, nyt on vaan kysymys siitä kuinka moni uskoo tuohon itse luomaasi, totuuteen,
muutenkin "totuutesi" on hieman korni, kuten uskonnoissa on hyvä ja paha vastakkain asettelu, niin on myös sinun totuudessa, Hua paha, Pattaya hyvä, tällainen ajattelu on yleensä merkki mielisairaudesta, yleensä skitsofreniasta, sen paranoidisesta versiosta, maailma on tälläisellä potilaalla kovin musta valkoinen, ja ajattelu vaatii aina vastakkain asettelua.
Saamaan ongelmavyyhteen liittyy yleensä sairaalloinen mustasukkaisuus ja kateellisuus, joka on kanssa eräs vastakkain asettelun muoto, sinä ja venemiehen, sinä kuvittelet olevasi hyvä joten venemiehen täytyy olla paha, ja kun minulla ei ole varaa edes soutuveneeseen.
Mietipä mitä kirjoitin, kahteen kertaan ennenkuin vastaat mitään.Se on outoa. Aina nämä lahkolaiset harhoissaan luulevat meidän jotka Hua Hinin koettuamme ja meille epämieluisaksi kohteeksi todenneeksi olevamme Pattayalla kävijöitä. Se on kyllä vainoharhaisuutta ei yhtään mitään muuta.
Pattayaa ja Hua Hiniä ei voi verrata. Toisessa asuu lähes 300.000 paikallista ja toisessa noin 70.000. Lisäksi Hua Hin on town(kaupunki) Pattaya on City. Tietenkin suurkaupungissa on paremmat palvelut kuin sitä pienemmässä. Ja tietenkin suurkaupungissa enemmän ongelmia kuin pikku kaupungissa.
Mutta kun keskustellaan näiden kaupunkien ilmapiiristä niin toisessa käy kärttyisempää porukkaa, ja siinä toisessa avarakatseisempia. - Kommentoin
Aloittaja ainakin on kiukkuinen.
- Onni-itse-apulerppa
Kirjanjostoisenkinlukenu kirjoitti:
Taidat olla sama kirjoittaja kun tuossa toisessa ketjussa, totuutta on monenlaista, sinun tapauksessa kallein ja huonoin, ovat kumpikin vääriä argumentteja, kallein on Phuket ja huonoin on mielipide kysymys, lisäksi paranoidisuutta lisää "kiitos totuudesta", joka on sinun totuus joka ei edes ole totuus, mielipiteesi ei siis ole totuus,
hauskaa kun käytät tuota lahkolaisnimitystä, maailmassa on paljon tutkittu uskonnollisten lahkojen totuutta, yleensä nämä uskonnolliset järjestelmät luovat oman totuutensa, kuten sinäkin luot, nyt on vaan kysymys siitä kuinka moni uskoo tuohon itse luomaasi, totuuteen,
muutenkin "totuutesi" on hieman korni, kuten uskonnoissa on hyvä ja paha vastakkain asettelu, niin on myös sinun totuudessa, Hua paha, Pattaya hyvä, tällainen ajattelu on yleensä merkki mielisairaudesta, yleensä skitsofreniasta, sen paranoidisesta versiosta, maailma on tälläisellä potilaalla kovin musta valkoinen, ja ajattelu vaatii aina vastakkain asettelua.
Saamaan ongelmavyyhteen liittyy yleensä sairaalloinen mustasukkaisuus ja kateellisuus, joka on kanssa eräs vastakkain asettelun muoto, sinä ja venemiehen, sinä kuvittelet olevasi hyvä joten venemiehen täytyy olla paha, ja kun minulla ei ole varaa edes soutuveneeseen.
Mietipä mitä kirjoitin, kahteen kertaan ennenkuin vastaat mitään.Omassa kotikirjastossani on noin tuhat kirjaa, osan niistä olen lukenut kolmeenkin kertaan, vaikka nykyisin tuleekin luettua vähemmän.
Oma totuuteni on juurikin minua varten muodostunut ja Thaimaassa olen useinkin käynyt, Hua Hinissä vain kerran ja se riittikin.
Säälittävää, että olet elämäsi pelannut niinkin huonosti, ettet edes venettä omista. Minä olen pärjännyt paremmin, mutta enpä ala täällä sillä kerskumaan.
Minun puolestani saat pitää aivan rauhassa omat ajatuksesi, ne eivät minua hetkauta puoleen, eivätkä toiseen!
Olen teille typerille lahkolaisille vastaillut, juurikin siten, miten koen teidän valheellisen Hua Hinin ylistyksenne... - Kirjanjostoisenkinlukenu
Voi olla voi olla, ei niiden tuhannen kirjan omistamisessa ole mitään järkeä jos et osaa lukea, kuten selkeästi ilmaisit, että mulla ei ole varaa hankkia venettä, vaikka missään näin en ole edes kirjoittanut, jos osaat lukea, ilmeisesti et.
Mitä taas sitten tulee tuohon "totuuteen" se on ainoastaan sinun totuutesi, johon ei usko kukaan muu kuin sinä, eikä määrää korvaa fanaatisuuttasi, vaikka kuinka joku ulkopuolinen yrittää todistaa "totuuttasi" vääräksi, et usko näihin väittesiin, ja jos argumentointi on vedenpitävä et usko vielläkään, vaan uskosi "totuuteesi" vain vahvistuu, ja lähden entistä suuremmalla voimalla Hua Hiniä vastaa, tätä on myös tutkittu hyvin paljon, uskonnollisissa piireissä... - aParis
Uskonnollisissa piireissä. Eräissä uskonnollisissa piireissä sianlihan syöminen on syntiä mutta ihmisten joukkomurha pommeilla ei.
- Kirjanjostoisenkinlukenu
Jep näin on, fanaattinen omiin asioiden uskominen voi johtaa ääritapauksiin, kuten Pariisin tapauksessa on tapahtunut, näissä "totuuden" etsiöissä on se ongelma että useasti he yrittävät "todistaa" omaa asiaa oikeaksi, jos ei tule vastakaikua epäilijään kohdistuva agressiivisuus on voimakasta, samaa täällä näkee, jos juku laittaa toisen "totuuden" naurunalaiseksi, tulee helposti "totuuden" kertojalta välivalta uhkauksia epäiliöille, ilmiö on täälläkin hyvin tuttu, täällä on avauksen jälkeen vain yksi asiallinen viesti muu on käytännössä herjausta, ja riidan haastamista.
- nnMMnn

Juuri Hua Hin lahkolaiset ylistävät Hua Hiniä ja haukkuvat Pattayaa jossa eivät ole käyneet. Se on sitä fanaattisuutta. Eräskin katsoo Pattayan karttaa tai videoita ja luo mielikuvansa siitä.
- MikäOnAsiallista

Vai avaus oli mielestäsi asiallinen? Minäkin avasin kun otsikko oli Hua Hinin rannat. Hua Hinin rannoista ei avauksessa ollut mitään asiaa.
- oppimatonon
Kirjanjostoisenkinlukenu kirjoitti:
Jep näin on, fanaattinen omiin asioiden uskominen voi johtaa ääritapauksiin, kuten Pariisin tapauksessa on tapahtunut, näissä "totuuden" etsiöissä on se ongelma että useasti he yrittävät "todistaa" omaa asiaa oikeaksi, jos ei tule vastakaikua epäilijään kohdistuva agressiivisuus on voimakasta, samaa täällä näkee, jos juku laittaa toisen "totuuden" naurunalaiseksi, tulee helposti "totuuden" kertojalta välivalta uhkauksia epäiliöille, ilmiö on täälläkin hyvin tuttu, täällä on avauksen jälkeen vain yksi asiallinen viesti muu on käytännössä herjausta, ja riidan haastamista.
Oppimaton kirjanlukija Kirjanjostoisenkinlukenu, ehkäpä voisit opetella oikeinkirjoituksen, lukemalla seuraavaksi asiasta kertovia koulukirjoja!
Aloittaja kirjoitti näin: "On täällä melkoisia silmälaput silmillä kulkevia yksinkertaisia tyyppejä"!!!
Tämä onkin asiallinen viesti, kouluttamattoman kirjanlukijan silmissä!
Luultavasti hänkin on näitä kuuluisia Hua Hinin lahkolaislerppoja, joka pahoja tunteitaan purkaa täällä yleisillä palstoilla, kun Hua Hiniin on erehtynyt matkustamaan, ehkäpä vielä sieltä slummialueelta hometalonkin vuokrannut tai peräti suurella velalla hankkinut?
Siitäpä nyt onkin kovin vihaiseksi äitynyt ja vetää murheeseensa mukaan uskonnotkin. - VarokaaLahkolaisia
Täytyy vain toivoa että sitä lauttayhteyttä Hua Hinistä Pattayalle ei koskaan aloiteta. Nämä Hua Hin lahkolaiset niin fanaattisia kuin Isis terroristit että varmasti joillakin on pommivyö ja räjäyttävät sen Pattayalla, niin kreisejä tuntuvat olevat. Syvää vihaa Pattayaa kohtaan tuntevat.
Pattayalla käy rauhaa rakastavat ihmiset. Pysykää fanaatikot pois Pattayalta. - OtaHanuriinPoju
nnMMnn kirjoitti:
Juuri Hua Hin lahkolaiset ylistävät Hua Hiniä ja haukkuvat Pattayaa jossa eivät ole käyneet. Se on sitä fanaattisuutta. Eräskin katsoo Pattayan karttaa tai videoita ja luo mielikuvansa siitä.
Tai pattaya taitaa olla pattayaboyshitelle vähän niinkuin mecca -muslimeille, rukousmatto perseen alle ja perse Pattayaan päin, siinä on pattayaboyshitien lempi leidarit ihmeissään, kun persettä tarjotaan. mitähän tässä ketjussa on Pattayaa haukuttu, ei käy silmään, reppanat vaan itkevät kun joku antaa asiallista tietoa Hua Hinistä,, eikä kehu tuota tiedän "Mecca" nämä riidat on lähteneet siitä että aikuiset miehet hieman naureskevat huorissa juoksentelioita, ja tämä satuttaa näitä "maccaa" palvovia.
- 256194531785411111
VarokaaLahkolaisia kirjoitti:
Täytyy vain toivoa että sitä lauttayhteyttä Hua Hinistä Pattayalle ei koskaan aloiteta. Nämä Hua Hin lahkolaiset niin fanaattisia kuin Isis terroristit että varmasti joillakin on pommivyö ja räjäyttävät sen Pattayalla, niin kreisejä tuntuvat olevat. Syvää vihaa Pattayaa kohtaan tuntevat.
Pattayalla käy rauhaa rakastavat ihmiset. Pysykää fanaatikot pois Pattayalta.Arvoisa nimimerkki " Varokaa lahkolaisia " Luehan oikein" järki kädessä " tuo kirjoituksesi.
Meniköhän överiksi, kyllä täällä näitä melko typeriä juttuja joskus vastaan tulee mutta tuo ( rauhaa Rakastavan ? ) mielipide on pohjanoteeraus, jopa Pattiksen puolustajalta, - EnOta
OtaHanuriinPoju kirjoitti:
Tai pattaya taitaa olla pattayaboyshitelle vähän niinkuin mecca -muslimeille, rukousmatto perseen alle ja perse Pattayaan päin, siinä on pattayaboyshitien lempi leidarit ihmeissään, kun persettä tarjotaan. mitähän tässä ketjussa on Pattayaa haukuttu, ei käy silmään, reppanat vaan itkevät kun joku antaa asiallista tietoa Hua Hinistä,, eikä kehu tuota tiedän "Mecca" nämä riidat on lähteneet siitä että aikuiset miehet hieman naureskevat huorissa juoksentelioita, ja tämä satuttaa näitä "maccaa" palvovia.
Sinähän sitä persettäsi nimimerkin mukaisesti päivittäin palstalla tarjoat hommpeli.
- OtaHanuriinPoju
Siis mitä tarjoan, älä nyt poju paskaa jauha, tämä otahanuriinpoju on jo tuttua leidareiden kanssa pattaylla eikö vain, nimimerkissä mitään tarjota, opettele lukemaan, tai ymmärtämään lukemaasi, lerppatrolli... By velttoTrolli enkä tarkoita Virtasta.
- oletpuutteesapoju
Niinpä sähän haluat naida peppuun niinkuin kaikki Huaan matkaajat. Kukaan ei vain taida antaa poju. Tarjoat sitä nysääsi poju.
- OtaHanuriinPoju
oletpuutteesapoju kirjoitti:
Niinpä sähän haluat naida peppuun niinkuin kaikki Huaan matkaajat. Kukaan ei vain taida antaa poju. Tarjoat sitä nysääsi poju.
Aijaa niinkö eikö täällä kaikki olekaan homoja, sinäkin olet vastannut useaan viestiin vitun homo, niin luulin että kaikki Pattayaboyshitit on pikku homppeleita, jotka jahtaavat matkoillaan ladyboysseja, onko tosiaan niin että olen erehtynyt, että Pattayaboyshitit onkin varakkaita, viriilejä, alfa uroksia, ja vitut olen erehtynyt mene sinä lerppatrolli hittoon täältä, ja syö mielialalääkkeesi, että surkea elämäsi tuntuu päivässä edes 15 minuuttia elämisen arvoiselle, ja ota poju hanuriin.
- Menehoitoon
Olet sairas otahanuriipoju, vakavasti.
- hoitoonnopeastiHanuristi
OtaHanuriinPoju kirjoitti:
Aijaa niinkö eikö täällä kaikki olekaan homoja, sinäkin olet vastannut useaan viestiin vitun homo, niin luulin että kaikki Pattayaboyshitit on pikku homppeleita, jotka jahtaavat matkoillaan ladyboysseja, onko tosiaan niin että olen erehtynyt, että Pattayaboyshitit onkin varakkaita, viriilejä, alfa uroksia, ja vitut olen erehtynyt mene sinä lerppatrolli hittoon täältä, ja syö mielialalääkkeesi, että surkea elämäsi tuntuu päivässä edes 15 minuuttia elämisen arvoiselle, ja ota poju hanuriin.
OtaHanuriinPoju jälleen uhoaa ja asiattomuuksiansa kirjoittelee, yleisellä palstalla.
On tainnut kotikasvatus jäädä kokonaan, vain apukoululaistasolla voi täälläkin tuollaisella nimimerkillä kirjoitella, mielenterveydeltään vakavasti järkkynyt henkilö!
Voimia hänen läheisilleen! - OtaHanuriinPoju
Oikeassa olette pojut, mutta muistakaa nauttia lääkkeenne että elämänne on edes jotenkin siedettävää, tämä retonkihame homo voisi harkita sukupuolen korjausleikkausta, eikö sieltä pattayalta löydy osoitteet homman tekemisen, suosikki leidareita varmaan kertoo, samalla se lerppa häviää, sitten pojua ei voi sanoa lerppatrolliksi, vaan poika nimeltä Päivi trolli, tai hauskasti trasutrolli.
- hoitajanmielipide
hoitoonnopeastiHanuristi kirjoitti:
OtaHanuriinPoju jälleen uhoaa ja asiattomuuksiansa kirjoittelee, yleisellä palstalla.
On tainnut kotikasvatus jäädä kokonaan, vain apukoululaistasolla voi täälläkin tuollaisella nimimerkillä kirjoitella, mielenterveydeltään vakavasti järkkynyt henkilö!
Voimia hänen läheisilleen!Eläkkeellä olevana mielenterveyshoitajana, tunnistan hyvin tämän skitsofreenin oireet. Tämä OtaHanuriinPoju potee todella pahanlaatuista skitsofreniaa ja pitäisi mahdollisimman nopeasti saattaa hoitoon.
Erittäin todennäköisesti Hua Hinin rannoilla tapahtunut pitkävaikutteinen öljyvahinko on saanut hänet sekoamaan pahasti. Todennäköisesti tämä ei ole ensimmäinen kerta ja syystäkin olisi saatava suljettuun hoitolaitokseen pikaisesti, ennen kuin ehtii aiheuttaa toisille ihmisille henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia. Yleensä tämä jakomielisyyden muoto ei ole sellainen, että pyrkisi itseään vahingoittamaan. - HuaHinLadyboyTown
OtaHanuriinPoju kirjoitti:
Oikeassa olette pojut, mutta muistakaa nauttia lääkkeenne että elämänne on edes jotenkin siedettävää, tämä retonkihame homo voisi harkita sukupuolen korjausleikkausta, eikö sieltä pattayalta löydy osoitteet homman tekemisen, suosikki leidareita varmaan kertoo, samalla se lerppa häviää, sitten pojua ei voi sanoa lerppatrolliksi, vaan poika nimeltä Päivi trolli, tai hauskasti trasutrolli.
Sukupuolen vaihdos leikkauksia ei Pattayalla tehdä, Bangkokissa muutamassa klinikassa. Discovery kanavalta tuli dokumentti asiasta elokuussa. Samassa dokumentissä mainittiin Bangkokin ja Hua Hinin olevan ladyboykien suosiossa. Pattaya mainittiin kyseisessä ohjelmassa vain siinä että siellä järjestettiin kansainväliset ladyboy kauneuskilpailut voittaja oli thaimaalainen. Samassa dokumentissä haastateltiin sukupuoli leikkauksen tehneitä ladyboykia, moni katui leikkausta koska sen jälkeen orgasmeja ei enään saa.
Sinä saat orgasmeja Pattayaa solvaamalla ja onanoimalla et muuten.
Kirjoitatko sitten huomenna nimellä zaphodbbx taas välillä. - OtaHanuriinPoju
hoitajanmielipide kirjoitti:
Eläkkeellä olevana mielenterveyshoitajana, tunnistan hyvin tämän skitsofreenin oireet. Tämä OtaHanuriinPoju potee todella pahanlaatuista skitsofreniaa ja pitäisi mahdollisimman nopeasti saattaa hoitoon.
Erittäin todennäköisesti Hua Hinin rannoilla tapahtunut pitkävaikutteinen öljyvahinko on saanut hänet sekoamaan pahasti. Todennäköisesti tämä ei ole ensimmäinen kerta ja syystäkin olisi saatava suljettuun hoitolaitokseen pikaisesti, ennen kuin ehtii aiheuttaa toisille ihmisille henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia. Yleensä tämä jakomielisyyden muoto ei ole sellainen, että pyrkisi itseään vahingoittamaan.Paskaa puhut, ensinnäkään kukaan ei ole skitsofreeni, vaan skitsofreenikko, et tätä tiedä vaikka olet allalla, muuten niin olen minäkin. Kommentistasi päätellen olet kyllä sillä toisella puolella, et henkilökuntana, kirjoituksessasi on toinenkin virhe, mutta antaa olla, surkea elämäänsä kyllästynyt Pattayaboyshit, muista syödä mielialalääkkeesi, että elämä tuntuu edes jollekin.
- varokaaHanuristia
OtaHanuriinPoju kirjoitti:
Paskaa puhut, ensinnäkään kukaan ei ole skitsofreeni, vaan skitsofreenikko, et tätä tiedä vaikka olet allalla, muuten niin olen minäkin. Kommentistasi päätellen olet kyllä sillä toisella puolella, et henkilökuntana, kirjoituksessasi on toinenkin virhe, mutta antaa olla, surkea elämäänsä kyllästynyt Pattayaboyshit, muista syödä mielialalääkkeesi, että elämä tuntuu edes jollekin.
Alalla olet hyvinkin, koska kuulut siihen laajaan potilasjoukkoon, jonka me veronmaksajat kustannamme. Hiekkaharjulaisethan ihmettelevät,miten voi tuollainen retonkimekko, lastentirkistelijähanuristi olla vielä vapaalla jalalla, sydän syrjällään odottavat seuraavia tekojasi, toivoen, että aiemmin saataisiin sinut suljettua lopullisesti hyvin vartioituun mielisairaalaan.
- OtaHanuriinPoju
Transutrolli on taa herännyt vittumaiseen arkipäivään, kun eilen unohtui ottaa lääkkeet, sellaista se on kun kuntatalous supistaa ja avoihoitoon paiskastaa kaikki sairaat, muuten aiemmin olisi kutsunut sinua yksinkertaisesti hulluksi, mutta nyt on soveliasta käyttää mielenterveyskuntoutujaa, vaikka potilas on sekaisin kuin seinäkello.
- menehoitoonpoju

Käsittämätöntä nuo vihakirjoitukset Pattayan kävijöitä kohtaan. Olet psykkisesti vakavasti sairas otahanuriinpoju.
Mistä tuo vihasi johtuu? - auttakaahanuristia
OtaHanuriinPoju kirjoitti:
Transutrolli on taa herännyt vittumaiseen arkipäivään, kun eilen unohtui ottaa lääkkeet, sellaista se on kun kuntatalous supistaa ja avoihoitoon paiskastaa kaikki sairaat, muuten aiemmin olisi kutsunut sinua yksinkertaisesti hulluksi, mutta nyt on soveliasta käyttää mielenterveyskuntoutujaa, vaikka potilas on sekaisin kuin seinäkello.
Huomaatte varmaankin kaikki lukijat, että tämä Hiekkaharjun retonkihamehanuristi pitäisi mahdollisimman pian saada hoitoon(ehkäpä saattohoitoa tarvitaan jo), voisiko joku lukija, joka asuu edes parinkymmenenkilometrin säteellä paikasta, ottaa asiaa valvontaansa, ennen kuin mitään kamalia tapahtuu?
- Anonyymi
OtaHanuriinPoju kirjoitti:
Tai pattaya taitaa olla pattayaboyshitelle vähän niinkuin mecca -muslimeille, rukousmatto perseen alle ja perse Pattayaan päin, siinä on pattayaboyshitien lempi leidarit ihmeissään, kun persettä tarjotaan. mitähän tässä ketjussa on Pattayaa haukuttu, ei käy silmään, reppanat vaan itkevät kun joku antaa asiallista tietoa Hua Hinistä,, eikä kehu tuota tiedän "Mecca" nämä riidat on lähteneet siitä että aikuiset miehet hieman naureskevat huorissa juoksentelioita, ja tämä satuttaa näitä "maccaa" palvovia.
lärpätin ja apulärpättimet vauhdissa, useilla eri nimimerkeillä..
- Onni-itse-apulerppa
En kuulu mihinkään uskontokuntaan, joten en myöskään luota uskonnollisten piirien tutkimuksiin, ovat useinkin liiankin puolueellisia.
Tämä riittääkin taasen lahkolaisten kanssa kinastelusta minulle, luepa vielä se kolmaskin kirja, niin voit tulla vaikkapa kirjanoppineeksi.- Kirjanjostoisenkinlukenu
Tuo "lahkolainen" kommentin jätän omaan arvoonsa, kehoitan sinua harkitsemaan "totuuksiasi" ja yrittäää löytää mustavalkoiseen maailmakuvaasi väriä jostain.
Tuosta lahkolaisuudesta haluan vielä kommentoida miksi jokainen henkilö joka on erimieltä kanssasi on lahkolainen, tiedän syyn mutta yritä selvittää se itsellesi, onnea elämääsi tarvitset sitä.
- kunniasille
Kirjanjostoisenkinlukenu, lieneekin niitä Hui Hain lerppoja itsekin ja uudella nimimerkillään hakee statusta lahkolaisten keskuudessa.
Onnea, vain yritykselölesi, ehkäpä sinutkin otetaan kuuluisaan lammaslupin johtoryhmään?- 2536985214785222222
Tämä " kunniasille " kaverii ei ihan täysillä käy, mutta yrittää saada sanottovansa perille, ressukka- ei ainakaan mihinkään johtoryhmään koskaan ole kuulunut, ehkä
kateus on päänsä pannut sekaisin. , Hakeudu mielenterveyspalvelujen piiriin.
MATKAULIPALSTA ei ole sinunlaisillesi oikea palsta. - HuaHininväestöjakauma
2536985214785222222 kirjoitti:
Tämä " kunniasille " kaverii ei ihan täysillä käy, mutta yrittää saada sanottovansa perille, ressukka- ei ainakaan mihinkään johtoryhmään koskaan ole kuulunut, ehkä
kateus on päänsä pannut sekaisin. , Hakeudu mielenterveyspalvelujen piiriin.
MATKAULIPALSTA ei ole sinunlaisillesi oikea palsta.Numeromieslerppahan se sieltä älähtikin Hua Hininläisenä jälleen, kun rakkaasta lammaslupistaan kuuli mainittavan.
Ovatko muuten siellä Huassa asuvista suomalaisista yli 80% lerppoja ja loput homoja, kuten olen kuullut monellakin taholla kerrottavan? - OtaPojuHanuriim
jep niin olet pääsiäispupulta ja joulupukilta, transutrolli
- hanuristikotiin
OtaPojuHanuriim kirjoitti:
jep niin olet pääsiäispupulta ja joulupukilta, transutrolli
Jahas, retonkimekkohanuristi on taas saanut, mekkoa kaljakuppilassa nostelemalla muutaman kaljan pummattua, kun nimimerkissään jo oikeinkirjoitus alkaa heitellä.
Eikös poliisit vielä putkaan korjanneet? Onkos nyt vuorossa tirkistelyreissu kirjaston vierelle?
Lopullinen sekoaminen kait edessään, kun pääsisäispupuista ja joulupukeista alkaa juttelemaan.
Nopea kotoutuminen olisi saatava hänelle, mielisairaalan kotoisten seinien sisään, vain siellä hän tuntee olonsa kotoisan turvalliseksi ja onnelliseksi.
- lerppaonHiekkiksestä
Edellisistä kirjoituksista kehittyi sittemmin numeromiehenäkin tunnettu , itsensä oikeaksi lento kapteeniksikin ylentänyt lerppa, puhumattakaan muista omimistaan urotyöntekijöistä. Huomannette, kuinka monta nimimerkkiä hänellä on tässäkin ketjussa ollut.
Todellisuudessa lerppa on Hiekkaharjusta ja potee vakavaa mielenhäiriötä. - haluanpysyäterveenä
Ilolla luen totuuden Hua Hinin rannasta. Muualla on terveyden säilyttävät rantakohteet.
- haluanpysyäterveenä
Pysyn täällä Saimaan rannalla ruikuttamassa ja haaveilen Hua Hinista.
- tuontiesin
haluanpysyäterveenä kirjoitti:
Pysyn täällä Saimaan rannalla ruikuttamassa ja haaveilen Hua Hinista.
Olet siis ruikuttajalerppa
- YÖKjaYÖK
Hevosten paskat ja kuset eivät likaa Hua Hin rantaa ja ne siivotaan nopeasti pois. On pee puhetta. Kuinka ne vuosikausia kusiset hiekat vaihdetaan. Älkää ottako aurinkoa pelkän pyyhkeen päällä Hua Hinin rannalla mikäli hajuaistinne on kunnossa, kusen haju tuntuu herkässä nenässä
- KorkeaTartuntariskiHua
Hua Hinin rannalta saa kolibakteerin helposti likaisesta hiekasta ja vedestä.
- 2536147852222333333333
Pakko nostaa taas tämä vanha ketju esiin kun minua kyrsii toisten matkustelu Thaimaahan. Itselläni ei ole koskaan varaa matkustaa Tallinnaa pitemmälle. Sossun maksamat rahat riittävät kerran vuodessa tehtävään Tallinnan matkaan. Sen verran pystyn säästämään työttömyyskorvauksista.
Vituttaa kun toisilla menee hyvin ja minä raukkaparka saan vain haaveilla Hua Hinista.- onnellinenkulkija
Surullista, peräti surullista on ajatella kaltaistesi kohtaloa, me äveriäämmät käymme useita reissuja vuosittain Thaimaassa ja tietysti oma loma-asunto on siellä.
En voi sinua auttaa muutoin kuin sanomalla vanhan totuuden:
Tasan ei mene onnen lahjat!
Tosin onnella ei tämän asian kanssa ollut mitään tekemistä minulle, vaan riittävällä osaamisella saada tilieni saldo olemaan sellaisilla summilla, että voin ostella mitä haluan ja matkustella minne mieleni tekevi.
- vaarallinenranta
Ikävää, että nk. lahkolaiset pimittävät totuuden Hua Hinin saasterannasta.
Tosi tietoa: http://www.bangkokpost.com/learning/learning-news/745132/oil-slick-shuts-down-hua-hin-tourist-beach- oikeaatietoavihdoin
Vihdoinkin oikeaa tietoa paikan ala-arvoisesta ja hengenvaarallisesta rannasta, jota eivät lahkolaiset myönnä, eikä Hua Hinin lehdistö.
Onneksi on Bangok Post - hyvähua
oikeaatietoavihdoin kirjoitti:
Vihdoinkin oikeaa tietoa paikan ala-arvoisesta ja hengenvaarallisesta rannasta, jota eivät lahkolaiset myönnä, eikä Hua Hinin lehdistö.
Onneksi on Bangok PostKaunpa kesti kaivella vanhoja asioita. Mainaan viime talvena oli lunta mutta se suli pois.
- totuusHuasta
hyvähua kirjoitti:
Kaunpa kesti kaivella vanhoja asioita. Mainaan viime talvena oli lunta mutta se suli pois.
Totuutta ei voi estää, vaikka te lahkolaiset haluaisittekin.
- Öljyranta
hyvähua kirjoitti:
Kaunpa kesti kaivella vanhoja asioita. Mainaan viime talvena oli lunta mutta se suli pois.
Öljy ei koskaan lähde itsestään pois ja Hua Hinissä sitä ei edes yritetty poistaa, vaan sinne jäi.
- hehehehhee
Kaikki joukolla turvalliselle ja miellyttävälle Pattyalle. On se vaan niin hauskaa seurata rottien touhuja auringon oton lomassa. Illalla taas voidaan ruokkia näitä miellyttäviä otuksia ruokalun lomassa.
Kaikki lapsiperheet kilvan Pattayalle, koska lapset voivat turvallisesti leikkiä rottien kanssa, sillä aikaa kun vanhemmat nauttivat janojuomaa rantakuppilassa.
https://www.youtube.com/watch?v=SwvA4HjBwGU- oilerppakerrohan
lentokapteeni lerppa aivan itse asialla, kertoisit mieluummin Hiekkaharjun tilanteesta, jonka henkilökohtaisesti tiedät.
- äkkiäPattayalle
Pattayan ranta saattaa kadota Thaimaassa
Kuuluisa Pattayan ranta Thaimaassa saattaa kadota muutaman vuoden kuluessa, varoittavat viranomaiset. Thaimaan viranomaisten mukaan merivirrat ja turistikaupungin nopeasti lisääntynyt rakentaminen ovat nopeuttaneet eroosiota. Rantaviivaa katoaa kahden metrin vuosivauhtia.
Tutkijoiden mukaan hiekkaranta saattaa olla kadonnut viiden vuoden sisään. Hiekkaranta on tänä vuonna kutistunut 1,3 hehtaarin kokoiseksi. Sen leveys on nyt vain kolmesta viiteen metriin, kun vuonna 1952 se oli yli 35 metriä.
Pattaya oli unelias kalastajakylä 1970-luvulle saakka. Vietnamin sodan myötä amerikkalaissotilaat alkoivat käyttää sitä lomailuun. 15 viime vuoden aikana kaupunki on kasvanut räjähdyksenomaisesti.
Rannan pelastamiseksi on tehtävissä vain vähän. Tutkijoiden mukaan rannan pelastaminen maksaisi ainakin 600 miljoonaa bahtia eli reilut 14 miljoonaa euroa.
Rannalle tuotaisiin jopa 220 000 kuutiometriä lisää hiekkaa, jolla rantaviivaa saataisiin siirrettyä 40 metriä merelle.- Huanlahkolaisromantiikka
lahkolaisromantiikka kukkii lerppojen kirjoituksissa alati.
- kysyväeieksy
eikö tämä ollut Hua Hin palsta?
- 654767567657
joo tuo uutinen tuli kanssa viime vuoden puolella täällä jossain mediassa, rattayapoissit saa rantabulevardille uuden merkityksen, kohta heillä on yksimaailman paskaisimmista rannoista joka on 20 cm leveä. 55555555
- Parempikuinhuahin
http://www.bangkok.com/pattaya/beaches.htm
Edellä Pattayan rannat
Tässä saaret
http://www.bangkok.com/pattaya/islands.htm- 66554477896
lerppa on niin hullu, että ei usko mitään, mikäli Pattayaa joku kehuu.
Tyypillisen alkoholisti- mielisaraan käytöstä ain kirjoituksissaan. - LerpanKohtalo
66554477896 kirjoitti:
lerppa on niin hullu, että ei usko mitään, mikäli Pattayaa joku kehuu.
Tyypillisen alkoholisti- mielisaraan käytöstä ain kirjoituksissaan.SIltä karkasi thaimuija takaisin baariin Pattayalle. Sitä se käy etsimässä 6 kertaa vuodessa tai uutta. Mutta kun kukaan ei lähde riisipalkalla ja charmi ei pure ilmaiseksi.
- lerpannykyeloa
LerpanKohtalo kirjoitti:
SIltä karkasi thaimuija takaisin baariin Pattayalle. Sitä se käy etsimässä 6 kertaa vuodessa tai uutta. Mutta kun kukaan ei lähde riisipalkalla ja charmi ei pure ilmaiseksi.
Niinpä ja nyt on jatkuvasti kertonut uudesta lauttayhteydestä, joten syytä olettaa, että naisenhakureissunsa tuplaantuvat 12 krt vuodessa.
On arvostettu Pattaya jopa lerpankin suosiossa, vaikka kateellisena pitääkin sitä jatkuvasti moittia ja virheitä etsiä.
Selvästi huomannut totuuden, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen.
Ikävänä puolena, että Hua Hinissä on talokauppa tyssännyt täysin, joten pakko pysyä siellä ja kateellisena vain haaveilla: Asuisinpa Pattayalla, tuolla Aasian matkailun helmessä, jossa aina on aktiviteetteja joka lähtöön, eikä tarvitsisi täällä Hua Hinissä kaltaisteni vanhusten ja ladypoikien kera, lerppana asua. - lerpannykyeloa
lerpannykyeloa kirjoitti:
Niinpä ja nyt on jatkuvasti kertonut uudesta lauttayhteydestä, joten syytä olettaa, että naisenhakureissunsa tuplaantuvat 12 krt vuodessa.
On arvostettu Pattaya jopa lerpankin suosiossa, vaikka kateellisena pitääkin sitä jatkuvasti moittia ja virheitä etsiä.
Selvästi huomannut totuuden, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen.
Ikävänä puolena, että Hua Hinissä on talokauppa tyssännyt täysin, joten pakko pysyä siellä ja kateellisena vain haaveilla: Asuisinpa Pattayalla, tuolla Aasian matkailun helmessä, jossa aina on aktiviteetteja joka lähtöön, eikä tarvitsisi täällä Hua Hinissä kaltaisteni vanhusten ja ladypoikien kera, lerppana asua.Minä suorastaan katehdin ihmisiä, jotka pärjäävät Pattayalla rottien kanssa. On se vaan kivaa viedä lapsetkin Pattayalle leikkimään rottien kanssa.
- matkija-apinanrottapidot
lerpannykyeloa kirjoitti:
Minä suorastaan katehdin ihmisiä, jotka pärjäävät Pattayalla rottien kanssa. On se vaan kivaa viedä lapsetkin Pattayalle leikkimään rottien kanssa.
Matkija-apinan kannattaa mennä Hua Hiniin, siellä kaikki Hotellit ovat rottaystävällisiä ja keskellä kaupunkia olevalta kaatopaikalta saat ravintoa lisää, voit siellä toisen minäsi lerpan kera niitä grillailla, kun riisipussikin maksaa niin valtavasti. Siellä on todella viihtyisää pitää lerppojen grillibileet kaikkien kaksoisolentojesi kanssa ja niitähän riittää.
- matkija-apinanrottapidot
matkija-apinanrottapidot kirjoitti:
Matkija-apinan kannattaa mennä Hua Hiniin, siellä kaikki Hotellit ovat rottaystävällisiä ja keskellä kaupunkia olevalta kaatopaikalta saat ravintoa lisää, voit siellä toisen minäsi lerpan kera niitä grillailla, kun riisipussikin maksaa niin valtavasti. Siellä on todella viihtyisää pitää lerppojen grillibileet kaikkien kaksoisolentojesi kanssa ja niitähän riittää.
Unohdin mainita, että Hua Hinin rotat muuttivat Pattayalle. Hullu miekkamies sai muuten rotantappajan viran Pattayalta miekkoineen.
- HuaHinissäROTTIA
Hua Hinissä rotat on ravintoloissa ja hotelleissa
https://www.tripadvisor.com/ShowUserReviews-g667502-d301641-r130344625-Evason_Hua_Hin-Pranburi_Prachuap_Khiri_Khan_Province.html
https://www.youtube.com/watch?v=GUga0H4dCBo - HuaHinkaatopaikka
Mielummin rottia iltaisin rannalla, joita muuten on myös Hua Hinin rannallakin. Mutta herranjestas jopa ravintoloissa ja hotellihuoneissa.
Jokaisessa kaupungissa on rottia. Mutta kuinka monessa kaupungissa sallitaan rottien valtaavan myös ravintolat ja hotellit. Hua Hinissä on kaatopaikka aivan sen pienen pienen keskustan vieressä.
http://www.bangkokpost.com/archive/hua-hin-residents-raise-stink-over-polluting-trash-dump/914505 - TampereenSinikello
Nyt meillä unohdetaan haaveet Hua Hinin lomasta hui kamalaa.
- TampereenSinikello
Äkkiä matkaa varaamaan Pattyalle, sinne kuuluisalle rottarannalle. Minä suorastaan rakastan rottia. Lapsenikin haluavat leikkiä rottien kanssa uinnin välissä.
- HuaHinissäRottiaMyös
Tampereellakin on rottia joten pysykää siellä juntit. Tämä on Hua Hin palsta!
- pleaseneverHuaHin
Hua Hinin lahkolaiset, rottien grillaajat vauhdissa.
Miettikääpä haluatteko matkustaa Hua Hiniin, jossa heitä joudutte kohtaamaan?- pleaseneverHuaHin
Muistutan vain kaikille palstalaisille. Rotat muuttivat Pattayalle ja hullu miekkamies perässä rottia pyydystämään, koska hänenkin täytyy tulla jotenkin toimeen.
- onseapinalerppaite
pleaseneverHuaHin kirjoitti:
Muistutan vain kaikille palstalaisille. Rotat muuttivat Pattayalle ja hullu miekkamies perässä rottia pyydystämään, koska hänenkin täytyy tulla jotenkin toimeen.
Hui Hain lahkolaismatkija-apina liikkeellä, palstan lukijat ovat onneksi niin älykkäitä, että eivät tämän lerppojen sukukunnan ala-arvoisen kyhäelmien laatijan kirjoituksia noteeraa.
- onseapinalerppaite
onseapinalerppaite kirjoitti:
Hui Hain lahkolaismatkija-apina liikkeellä, palstan lukijat ovat onneksi niin älykkäitä, että eivät tämän lerppojen sukukunnan ala-arvoisen kyhäelmien laatijan kirjoituksia noteeraa.
Minun on suorastaan pakko vastailla itselleni, jotta pysyisin keskustelussa mukana.
- apinanpaluu
onseapinalerppaite kirjoitti:
Minun on suorastaan pakko vastailla itselleni, jotta pysyisin keskustelussa mukana.
Lahkolaisapina jälleen nimimerkkivarkaana, mitään muuta kun ei osaa.
- apinanpaluu
apinanpaluu kirjoitti:
Lahkolaisapina jälleen nimimerkkivarkaana, mitään muuta kun ei osaa.
On se vaan niin väärin kun nimimerkkini aina varastetaan. Vaikka vaihdan joka viestiin nimimerkki niin aina se varastetaan. Tässä muutamia käyttämistäni merkeistä.
matkija-apinanrottapidot, TampereenSinikello, onseapinalerppaite. Lisää merkkejäni löytyy monta sataa eri ketjuista vuosien varrelta. - 2589632147
apinanpaluu kirjoitti:
Lahkolaisapina jälleen nimimerkkivarkaana, mitään muuta kun ei osaa.
Hei Haluu !!
" apinanpaluu " oletkos kuulluut nettiherjaus on rike etten sanosi jopa rikos.
Tuskinpa ketään kehtaisit päin naamaa kutsu nimellä " lahkolaisapina " ? Vai ?
Riitelevillä lapsilla on sanonta : Ite olet se miksi toista nimität ..
Mietihän , hävetä sietäisit , vaikka syystä tai toisesta täytyy sinulla olla - paha olla...
Osaamisesta voisi tietysti todeta ettei ihan parasta näytä itselläsikään olevan. - 654767567657
2589632147 kirjoitti:
Hei Haluu !!
" apinanpaluu " oletkos kuulluut nettiherjaus on rike etten sanosi jopa rikos.
Tuskinpa ketään kehtaisit päin naamaa kutsu nimellä " lahkolaisapina " ? Vai ?
Riitelevillä lapsilla on sanonta : Ite olet se miksi toista nimität ..
Mietihän , hävetä sietäisit , vaikka syystä tai toisesta täytyy sinulla olla - paha olla...
Osaamisesta voisi tietysti todeta ettei ihan parasta näytä itselläsikään olevan.Kertonee suomen terveydenhoidon heikosta tasosta, liian pitkät jonot mihin vain.
- Haluuvain
2589632147 kirjoitti:
Hei Haluu !!
" apinanpaluu " oletkos kuulluut nettiherjaus on rike etten sanosi jopa rikos.
Tuskinpa ketään kehtaisit päin naamaa kutsu nimellä " lahkolaisapina " ? Vai ?
Riitelevillä lapsilla on sanonta : Ite olet se miksi toista nimität ..
Mietihän , hävetä sietäisit , vaikka syystä tai toisesta täytyy sinulla olla - paha olla...
Osaamisesta voisi tietysti todeta ettei ihan parasta näytä itselläsikään olevan.2589632147 kerro tuo lerpalle, hän syyllistyy moiseen kymmeniä kertoja päivässä, lähes kaikki toiset kirjoittajat ovat mielestään resuperseitä ja reppanoita.
Taidat aivan väärää puuta haukkua.
- näinsevainmenee
Hua Hinistä ei koskaan saa kirjoittaa totuuksia, mutta Pattayasta on pakko suoltaa kaikkea paskaa.
Se on lahkolaisten motto!- 258966666
Näinköhän menee , kts. Palsta Pattaya siellä sitä ihteensä hehkutetaan
kaiken aikaa. Hua Hin palstalla- niihin verrattuna- varsin kesyjä kirjoittajia- olkoot sitten vaikka lahkolaisia, jos sanan pitäisi kuulostaa halveksivalta.
Typerää kuitenkin tuollainen toistensa haukkuminen , jokainen saa vapaasti matkustaa mihin mieli tekee, eikö ... - Turkkulaisii
258966666 kirjoitti:
Näinköhän menee , kts. Palsta Pattaya siellä sitä ihteensä hehkutetaan
kaiken aikaa. Hua Hin palstalla- niihin verrattuna- varsin kesyjä kirjoittajia- olkoot sitten vaikka lahkolaisia, jos sanan pitäisi kuulostaa halveksivalta.
Typerää kuitenkin tuollainen toistensa haukkuminen , jokainen saa vapaasti matkustaa mihin mieli tekee, eikö ...näinsevainmenee kirjoitti juurikin tuosta, kertomastasi "sitä ihteensä hehkutetaan" ja kirjoittajana nimenomaan Hua Hinissä asuva suomalaishullu, joka terrorisoi jatkuvasti palstaa.
Se on nimenomaan sitä paskanjauhantaa, joka ei liity lainkaan siihen mihin matkailijat haluavat mennä, vaan törkeää kirjoittelua törkeältä ja mieleltään vammautuneelta Hua Hinin asukilta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32718Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581341Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271028
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071000Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä18996Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42899
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297885- 72875