Hyvä uutinen:Venäjä suljettiin kv. yleisurheilusta

Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF teki myöhään perjantaina kovimman mahdollisen päätöksen. Venäjän liitto ja yleisurheilijat on toistaiseksi suljettu lajin arvokisoista.

Päätös tarkoittaa myös, että näillä näkymin ensi vuoden nuorten MM-kisat Kazanissa ja kävelyn joukkueiden MM-kisat Tsheboksaryssa järjestetään toisaalla.

IAAF:n hallitus teki päätöksen äänin 22-1.

- Olemme tänään käsitelleet Venäjän yleisurheiluliiton epäonnistumista ja tehneet päätöksen sulkea heidät kilpailusta toistaiseksi. Se on kovin rangaistus, jonka voimme langettaa. Olemme kuitenkin yksimielisiä myös siitä, että järjestelmä on pettänyt urheilijat, ei vain Venäjällä, vaan maailmanlaajuisesti, IAAF:n puheenjohtaja Sebastian Coe sanoi tiedotteen mukaan.

Venäjän yleisurheiluliiton ARAFin puheenjohtaja Mihail Butov kuvaili hyllytystä väliaikaiseksi. Butovin mukaan IAAF tulee valvomaan Venäjän yleisurheilua.

- Päätös on tehty ja ARAF on toistaiseksi hyllytetty. Komissiota kootaan parhaillaan. Sitä johtaa itsenäinen henkilö. Komissio tulee toimimaan koko hyllytyksen ajan ja siihen kuuluu kolme IAAF:n hallituksen jäsentä, Butov sanoo uutistoimisto TASSin mukaan.

Maailman antidopingtoimisto WADAn itsenäinen komissio jätti maanantaina raportin, jossa tutkitaan dopingrikkeitä yleisurheilun sisällä. Raportin mukaan Venäjän yleisurheiluliitto on syyllistynyt kiellettyjen aineiden peittelyyn ja korruptioon. Komission mukaan kiellettyjen aineiden ohjelma on ollut valtiojohtoinen.

http://yle.fi/urheilu/venaja_suljettiin_kansainvalisesta_yleisurheilusta_-_kahdet_arvokisat_siirtyvat/8455414
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ihan oikein. Rötöstelijät kuriin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hyvä-juttu kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu