Perssut sotassa

Kenen puolella olisivat
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Isiksen puolellla !

Sionistit ovat Amerikan Kristillisen Sionistien puolella, he pyrkivät Levantin valtaamiseen ja ovat saaneet syntymään ennenäkemättömän islamistisen pakolaisaallon mm, Suomeen.
Soini ja Sipilä ovat Kristinuskoisia Sionisteja ja he ovat aseellisessa taistelurintamassa Islamisteja vastaan, sota käydään koko epä demokraattista Islamia vastaan juutalaisten Sionismin ja Kristillisen Sionismin ideologian avulla.

Juutalaine Sionismi on Israelin valtion perustaminen Levanttiin , - ja nyt sen vallan kasvattaminen siellä.

Kristillinen Sionismi on oppi Jeesuksen paluusta , kun AL Aqsa on muslimeilta valloitettu ja Jeesuksen jalat laskeutuvat Öljymäelle .

Uraata huutavat USA ja Venäjä yhteen ääneen ISIKSEN tuhoamiseksi ja siihenpä se Uraa huuto katkeaakin, edut ovat lyhyet nyt tässä konfliktissa, Islam yhtyy yhdessä puolustautumaan vihan lietsonta ei enää onnistukkaan ulkovaltojen taholta ja voimat yhdistyy.
ISIS ja Alqaida eivät olekkaan vahvimpaa voimaa Islamissa , vaan se on ;
Maailman nopeimmin leviävän ja kasvavan uskonnon voima, Isiksen tuhoamisessa kasvaa voimakkaasti muslimiväestön muutto toisien kulttuureitten pariin ja totalitäärisyytensä ansiosta muslimit säilytävät omat uskontotapansa vieraissa maissa.
Islam valloittaa rauhanomaisuuden valheessa Kristillisen kuolevan uskonnon jättämät aukot , varkaiten ,väkivalloin ja lopuksi alistaa Islamille ne , sota käydään vasta sen jälkeen kun Kristinuskon Sionistit ovat menettäneet valtansa.

Äänestä

Hölö-hölö, sano

Äänestä

Persut ovat sodassa persupuolueen johtoa vastaan. Tärkeintä on saada Soini jonnekin. Aivan sama mihin, kunhan lähtee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sss-jallitus kirjoitti:

Kenen puolella olisivat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu