kokisit sellaisen asian että henkilöllä on vahvoja tunteita sua kohtaan jopa niin että se haluu mennä kirkkoon asti mutta kuitenkin kaiken ratkaisee sitä ennen yksi yö? eli sinulle on annettu tälläiset vaihtoehdot joilla joko voitat tai häviät. sinut on asetettu tilanteeseen jossa rakkaus on myynti tavarana. elä tälläisen vuoristoradan kanssa päivästä toiseen.
miten noin niin kuin omasta
mielestä
28224
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Kokisin asian niin että henkilö haluaa testata sopiiko tulevan puolison kanssa yhteen myös seksiasioissa. Vertaa uskovaiset joiden on kiellettyä harrastaa esiaviollista seksiä. Mikä pettymys jos ei seksiasioissa mieltymykset kohtaakaan ja joudut silti avioitumaan.
no miltä se vois tuntua sen miehen mielestä tollanen tilanne että etukäteen tietää homman nimen? että jos pärjää niin hyvin käy ja jos ei niin huonosti. että kokoajan oli pelkkää tavaraa vailla omaa tahtoa koko asiassa? jotenkin tuollainen tilanne on vaikea käsittää mutta sitähän tämä palsta on joka päivä ihmiset hyvät.
En tiijä.
Pitäisin idioottina. En ikinä menisi naimisiin yhden yön kokemuksen perusteella. Ero siitä tulisi.
Jaa jotta pano määrää suhteen laadun? Mene ihan vapaasti, omat kriteerini ovat paljon syvällisempiä kuin ruumilliset nautinnot.
Ellei sitten se yksi yö ole keskustelulle tarkoitettu.
Kyllä se aika paljon määrää jos ovat jo naimisiin menossa..
Minusta hyödyt koeajosta itsekin kun et joudu ”ostamaan sikaa säkissä”.
Miten itse kokisit sellaisen asian että joudut ostamaan auton mutta et saa koeajaa sitä? eli sinulle on annettu tälläiset vaihtoehdot joilla joko voitat tai häviät.
Sulle on tarjottu eriomainen tilaisuus näyttää että olet herkku joka kannattaa taluttaa kirkkoon.
Mitä jos et kelpaisi sen yön jälkeen enää hänelle? Toteaisi ettei nais-/mieskuntosi kestä ym.
En puhu itsestäni tässä, heitin vain vaihtoehdon.
pöyristyttäviä vastauksia. tälläiset säännöt täällä kuitenkin pätee. jopa liki 10 vuottakin voi joku nähdä asian eteen vaivaa vain vetääkseen toisen palsta myllyn läpi...kyllä siinä ajassa voi jo kysyä kannattiko.
Ehkei kannata omia ihan jokaista palstaviestiä itseään koskevaksi, vaikka narsistinen olisikin.
Hullu aloitus ja hullut vastaa!
Mikä vitsi! Että kymmenen vuottakin joku jaksaa veivata harhoissaan.
VAST. Kyllä se on aloittaja sellainen juttu, että jos joku haluaisi väkisin naimisiin vaikkapa minun kanssani, jota ei edes tunne alkuunkaan, henkilö ei olisi minun ihmistyyppiäni muutenkaan. Suorastaan inhottaa tuollainen ajattelu, mutta ihmiset ovat tunnetusti erilaisia.
Ei mitään järkeä. Oletkohan ymmärtänyt oikein koko asian? Jos joku sanoo ettei mene naimisiin ennen yhteistä yötä, hän kiristää. En suostuisi. Tosin en ymmärrä muutenkaan ei ennen papin aamenta -sääntöä enkä ole sellaiseen itse törmännyt. Mutta jos se on jollekin tärkeä, ei sitä vastaan oikea edes koettaisi rikkoa.
Kyse on palstaharhaisesta, joka lukee kymmenen vuotta palstaa ja kuvittelee että hänelle "vihjaillaan". IRL ei ilmeisesti tapahdu mitään, koska kuviteltua kirjoittajaa ei kiinnosta tuo vainoharhainen ääliö.
Kuulostaa hyvin omituiselta asetelmalta. Sitä en ymmärtänyt miten palsta liittyy asiaan.
Parisuhteeseen kuuluu seksi ja sen aika on, kun kummallakin on halu tehdä toisilleen hyvää. Toiset hyppää heti sänkyyn, toiset pidättelee himoaan hetken. Kumpikaan tyyli ei ole väärin, kaikille on omansa.
Minua kohtaan ei vahvoja tunteita, tuskin heikkojakaan.
Se koittaa saada sulta yhden yön lupaamalla kirkkohäitä. Maailman vanhin kusetus.
Juuri näin näen aloituksen :)
saan naisilta paljon huomiota. jopa hyvin suoraa ehdottelua. joku olisi asiasta innoissaan mutta ei tietäisi mistä puhuu. se on oikeasti täyttä helvettiä. olla olemassa vailla ihmisarvoa pelkkänä esineenä tietäen että et voi itse vaikuttaa. tässä ei ole tippaakaan narsismia vaan halua olla normaali ihminen jollaisena itseään pitää mutta parisuhde asioissa joutuu tälläiseen myllytykseen. se on perseestä. kyllä nämä epätasa-arvoiset tilanteet alkavat olla aika muinais paskaa. se on kaikki sitä samaa isistä onneksi olkoon vaan kaikille!
Turha siitä tänne on kirjoitella.
Ihan IRL sanot ihmisille, että yksi yö ei kiinnosta, tai häät ei kiinnosta, tai mikä onkaan sun kantasi hänen sen suhteen, joka sulle IRL ehdottelee moisia. Ei maailmasta tule koskaan sellaista, että kaikki kokevat asiat kuten sinä tai haluavat samoja asioita.
En laskisi yhden yön ehdotuksien kieltäytymistä pakeiksi niinkuin en sitäkään, että naimisiin ei halua mennä. Eihän se kerro muutakuin siitä, että toinen ei halua sellaisia asioita, sillä hetkellä. Onhan suhteissakin ihmisiä, jotka ei aina kaikissa asioissa haluaa samaa, tuskin ne silti pakkeja toisilleen jakelee viikottain.
paskapuhetta kumpikin vastaus. tiedetään varsin hyvin että mitään irl juttua ei ole jos ei tule palstoille ensin puimaan asiat. kyseessä on rumaa kiristystä. täältä käsin operoitte vihjailemalla sille kaipauksellenne ne ehdot mitä tuleman pitää jos aikomusta on pukille päästä. tämä on erittäin valitettavaa niitä kohtaan joihin oikeasti on tunteita mutta sekin on toissijainen asia. joku heittää elämänsä rakkaudenkin roskiin ja 10v elämästään sen vuoksi että itsepintaisesti pitää kiinni periaatteistaa saada ennakkotietoa mitä on luvassa. surullista hyvin surullista ja kipeetä ja ennenkaikkea väärin niitä kohtaan joille annetaan täysin luokattomat ehdot.
Ei, vaan sinun kirjoituksesi on täyttä paskaa ja palstaharhaa. Kuvittelet, että joku "elämän rakkaus" täällä asettelee sulle ehtojaan, samaan aikaan kun hän heilastelee/seurustelee muiden kanssa oikeassa todellisuudessa.
kärkkäästi ollaan kommentoimassa kun viesti koskettaa itseään niin se aina menee. ei savua ilman tulta mutta silti ne luulee että niiden oma kommentointi on jotenkin vähemmän läpinäkyvää.
Ei sinun kirjoituksesi kosketa minua mitenkään enkä muutenkaan ole kiinnostunut kenestäkään palstalla, en romanttisessa mielessä enkä seksuaalisessa enkä tahdo kenenkään palstalaisen kanssa mitään edes kirkon ulkopuolella :-D
Tunnustat olevasi lahna sängyssä! Mene menojasi ja opettele rakstelemaan.
Mun alostus tollaseen, enste naimisiin sitten yksi yö tai jopa useampi...oon muuten sen verran yllytyshullu