Mahtavaa, hallitukselta kiitettävää toimintaa!! Kohtuuttoman tiukalle moni eläkeläinen olisi joutunut. Paras uutinen aikoihin.
0Äänestä
167-176
Kiitätkö sellaista joka uhkaa antaa sinulle selkäsaunan mutta "armollisesti" peruu sen? Päätös järjettömän päätöksen perumisesta on silti hyvä.
0Äänestä
päätöksiinvoivaikuttaa
Jes hallitus tuli järkiinsä mutta miten olis käyny ilman mielenosoituksia.Perustulo takuueläkkeen suuruiseksi ja pieniin etuisuuksiin ei saa koskea.
0Äänestä
klsjdfsaf
Ei niillä mielenosoituksilla ollut mitään merkitystä Sipilälle.
0Äänestä
kiitossillejollesekuuluu
Tästä kuuluu kiitos ainoastaan oppositiolle ja siellä Vihreille. Heidän selvitykseensä perustuen leikkaus on peruttu. Voisi kuvitella, että ihmiset, jotka on päätöksiä valittu tekemään, osaisivat niitä myös tehdä ja ajatella omilla aivoillaan. Jumalatonta pätemistä Sipilältä ja toisten pitää työt tehdä ja asiat selvittää-rautalangasta tälle vääntää.
0Äänestä
realistilisti
Eipä olisi mitään selvitelty jos eläkeläiset/köyhät olisivat olleet vaan nöyrästi hiljaa, eivätkä olisi pommittaneet sähköpostein ja adressein KAIKKIEN eri puolueiden poliitikkoja. Kun tarpeeksi monta kertaa tuli postia että tämä eläkeläinen täällä miettii itsemurhaa, niin kyllähän siinä varmasti joku poliitikko havaitsi markkinaraon asettua eläkeläisten puolelle, koska nämä ovat kasvava äänestäjäryhmä.
0Äänestä
fddfsdsd
todellisuudessa ne pösilöt huomas että kaikkein köyhimmät hyötyis... eihän sellaista voi tehdä
0Äänestä
perustulostariittävä
Pistäkää postia myös perustulosta että saamme sen vähintään 750-800 e tietämille sillä 530e perustulo ei riitä ihmisarvoiseen elämään.Työtä ei tule riittämään kaikille missään tapauksessa.Väliinputoajana tulee olemaan 50-60 joukko joka ei nytkään työllisty.
0Äänestä
dswewe
herra sotea varjelkoon näiden käsissä
0Äänestä
SamuliT
Just muutin pakon edessä pieneen ja homeiseen kunnan kämppään, juoppojen ja narkkarien keskelle.
Kun laskelmat näytti sitä että ensi vuonna asumistuki olisi pudonnut parillasataa, eikä olisi ollut enää varaa edellisessä asunnossa elää.
Joten aattelin muuttaa ajoissa, ennenkuin halvempiin asuntoihin tulee liikaa jonoa.
Vaan eipä olisi tarttenut sitten muuttaa ollenkaan.
Helvetti näitä pellejä. Kepu pettää aina, persut pettää heti.
0Äänestä
86749
Muutin minäkin pakon edessä. Pienempään, ja kylmään :( Laskin ettei kuitenkaan voi enää entisessä asua. Raskas oli lähtö asunnosta, ja kun hetken olin ehtinyt olla uudessa tuli taas "pommi" niskaan: Aprillia, ei me leikatakkaan!
Voiko hallitukselta vaatia korvauksia kivusta, särystä ja henkisen väkivallan harjoittamisesta? Lähes puoli vuotta unettomia öitä.
0Äänestä
kilttiäiti
Pieneläkeläisiltä ei saa koskaan viedä mitään enää, ovat jo tarpeeksi antaneet. Tuli mieleen, et onkohan kaikilla ihmisillä lopulta sama ajatus, kyllä se äiti auttaa...näin meinas käydä
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kyllä.Päivän paras uutinen.
HIENO JUTTU =)
vatulointia
Mahtavaa, hallitukselta kiitettävää toimintaa!! Kohtuuttoman tiukalle moni eläkeläinen olisi joutunut. Paras uutinen aikoihin.
Kiitätkö sellaista joka uhkaa antaa sinulle selkäsaunan mutta "armollisesti" peruu sen?
Päätös järjettömän päätöksen perumisesta on silti hyvä.
Jes hallitus tuli järkiinsä mutta miten olis käyny ilman mielenosoituksia.Perustulo takuueläkkeen suuruiseksi ja pieniin etuisuuksiin ei saa koskea.
Ei niillä mielenosoituksilla ollut mitään merkitystä Sipilälle.
Tästä kuuluu kiitos ainoastaan oppositiolle ja siellä Vihreille. Heidän selvitykseensä perustuen leikkaus on peruttu.
Voisi kuvitella, että ihmiset, jotka on päätöksiä valittu tekemään, osaisivat niitä myös tehdä ja ajatella omilla aivoillaan. Jumalatonta pätemistä Sipilältä ja toisten pitää työt tehdä ja asiat selvittää-rautalangasta tälle vääntää.
Eipä olisi mitään selvitelty jos eläkeläiset/köyhät olisivat olleet vaan nöyrästi hiljaa, eivätkä olisi pommittaneet sähköpostein ja adressein KAIKKIEN eri puolueiden poliitikkoja. Kun tarpeeksi monta kertaa tuli postia että tämä eläkeläinen täällä miettii itsemurhaa, niin kyllähän siinä varmasti joku poliitikko havaitsi markkinaraon asettua eläkeläisten puolelle, koska nämä ovat kasvava äänestäjäryhmä.
todellisuudessa ne pösilöt huomas että kaikkein köyhimmät hyötyis... eihän sellaista voi tehdä
Pistäkää postia myös perustulosta että saamme sen vähintään 750-800 e tietämille sillä 530e perustulo ei riitä ihmisarvoiseen elämään.Työtä ei tule riittämään kaikille missään tapauksessa.Väliinputoajana tulee olemaan 50-60 joukko joka ei nytkään työllisty.
herra sotea varjelkoon näiden käsissä
Just muutin pakon edessä pieneen ja homeiseen kunnan kämppään, juoppojen ja narkkarien keskelle.
Kun laskelmat näytti sitä että ensi vuonna asumistuki olisi pudonnut parillasataa, eikä olisi ollut enää varaa edellisessä asunnossa elää.
Joten aattelin muuttaa ajoissa, ennenkuin halvempiin asuntoihin tulee liikaa jonoa.
Vaan eipä olisi tarttenut sitten muuttaa ollenkaan.
Helvetti näitä pellejä. Kepu pettää aina, persut pettää heti.
Muutin minäkin pakon edessä. Pienempään, ja kylmään :( Laskin ettei kuitenkaan voi enää entisessä asua.
Raskas oli lähtö asunnosta, ja kun hetken olin ehtinyt olla uudessa tuli taas "pommi" niskaan: Aprillia, ei me leikatakkaan!
Voiko hallitukselta vaatia korvauksia kivusta, särystä ja henkisen väkivallan harjoittamisesta? Lähes puoli vuotta unettomia öitä.
Pieneläkeläisiltä ei saa koskaan viedä mitään enää, ovat jo tarpeeksi antaneet.
Tuli mieleen, et onkohan kaikilla ihmisillä lopulta sama ajatus, kyllä se äiti auttaa...näin meinas käydä