http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015111620674560_uu.shtml
Hallitus peruu eläkeläisten asumistuen leikkauksen
Kokonaisarvioinnin myötä on käynyt selväksi, että osa eläkkeensaajista olisi joutunut täysin kohtuuttomaan tilanteeseen. Iloitsen ja olen onnellinen, että minun ei tarvitse viedä esitystä eteenpäin vaan voin kertoa, että se perutaan, Mäntylä kertoo tiedotteessa.
Esitys olisi pudottanut eduskunnan tietopalvelun mukaan 27 000 eläkeläistä köyhyysrajan alle.
Mäntylän mukaan asiasta on käyty keskusteluja ja pohdittu vaihtoehtoja koko syksyn ajan.
Mäntylä sanoo, että korvaavia säästötoimia haetaan. Niitä ei hänen mukaansa kuitenkaan haeta sellaisilla leikkauksilla tai toimenpiteillä, jotka kohdistuisivat yhteiskunnan heikompiosaisiin.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kerrankin joku hyvä uutinen. Nyt kun vielä saadaan eläkkeet sille tasolle, mitä ne olivat ennen puoliväli- ja taitettua indeksiä, niin eläkeläiset pärjäävät ilman valtion apua.
Mutta kansaneläkeläiset ei pärjää.
Taitetusta indeksistä on kansalaisaloite.
Se on totta, että taitetun indeksin korjaus koskee vain työeläkkeeseen oikeutettuja. Työeläkekassoissa on 182 miljardin varannot ja tämä indeksin korjaus voitaisiin maksaa korko- ja sijoitustuotoilla, eli pääomaan ei tarvitsisi edes koskea.
Muille eläkkeensaajille on tulossa helpotus siinä, että toimeentulotuki siirtyy Kelalle vuonna 2017. Moni vanhempi ihminen ei ole halukas käymään sossun luukulla, mutta uudistuksen myötä hänen tulovajeensa nähdään samalla kerralla. Yksinäisen ihmisen elinkustannuksiin laskettu tulo on tällä hetkellä noin 1000 euroa/kk nettona, hieman paikkakunnan kalleusluokasta riippuen.
Eläkeläisten asumistuen yhdistäminen yleiseen asumistukeen tällä erää onnistuttiin välttämään. Kiitos monien aktiivisten kansalaisten sekä eri eläkejärjestöjen ja opposition toimesta eduskunnassa.
Leikkauspolitiikka ei ole aina se järkevin politiikka. Eläkeläisten indeksin korjauksella säästettäisiin pitkä penni asumis- ja toimeentulotukimenoissa, kun näitä ei eläkeläinen enää tarvitsisi. Päinvastoin, ostovoima lisääntyisi, verotulot nousisivat ja kuntien ja valtion menot vähenesivät.
Samalla voitaisiin takuu- ja muut eläkkeet nostaa sille tasolle, ettei enää muita yhteiskunnan sosiaalietuuksia tarvittaisi.
Laitetaan nyt tämä linkki vielä tähän.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1591
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1672
Arvokas vanhuus, tämä on uusi aloite osallistukaa nyt.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1591
Työeläkeindeksin palauttaminen palkkatasoindeksiksi