Nykymeno ja Suomen maksamat sotakorvaukset

Suomi joutui sodan jälkeen maksamaan kohtuuttoman kovat sotakorvaukset. Ne maksettiin ainoana maana maailmassa. Kaikki tuo tehtiin ulkopuolisten tahojen määräämänä ja pakolla. Suomella ei ollut valinnan varaa.
Nyt Suomi on vastaavanlaisessa tilanteessa mutta vapaaehtoisesti. Maamme on korviaan myöten velkaantunut. Velkaantumista yritetään taittaa mutta huonolta näyttää. Kaiken työttömyyden lisäksi maatamme kurittaa rajojemme ulkopuolelta tuleva,hallitsematon ihmisvirta jonka loppumista vielä pitkään aikaan ei usko kukaan.
Tämän ihmisvirran olevia ja tulevia kustannuksia ei tiedä kukaan mutta voi arvioida että ne tulevat olemaan paljon suuremmat kuin maksamamme sotakorvaukset.
Kaikki nämä maksut tulevat rasitteeksemme ja aivan Suomen päättäjien mitenkään estämättä!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Einäillemaksuille kirjoitti:

Suomi joutui sodan jälkeen maksamaan kohtuuttoman kovat sotakorvaukset. Ne maksettiin ainoana maana maailmassa. Kaikki tuo tehtiin ulkopuolisten tahojen määräämänä ja pakolla. Suomella ei ollut valinnan varaa.
Nyt Suomi on vastaavanlaisessa tilanteessa mutta vapaaehtoisesti. Maamme on korviaan myöten velkaantunut. Velkaantumista yritetään taittaa mutta huonolta näyttää. Kaiken työttömyyden lisäksi maatamme kurittaa rajojemme ulkopuolelta tuleva,hallitsematon ihmisvirta jonka loppumista vielä pitkään aikaan ei usko kukaan.
Tämän ihmisvirran olevia ja tulevia kustannuksia ei tiedä kukaan mutta voi arvioida että ne tulevat olemaan paljon suuremmat kuin maksamamme sotakorvaukset.
Kaikki nämä maksut tulevat rasitteeksemme ja aivan Suomen päättäjien mitenkään estämättä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu