Kysyn vaan

Kysymys hallitukselle.
Minkä takia te jarrutatte tahallaan uusien työpaikkojen syntymistä?
Helpoin ratkaisu kun olisi yrityskynnyksen poistaminen.
Yksikin kansanedustaja eduskunnan täysistunnossa sai sanotuksi yhden ja ainoaksi jääneen puheenvuoron.
"Laittakaa ovi kiinni täällä vetää"
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mualimanlopun meininkiä.
Kyllä kirveeläkin olis duunia nykyään, mutta ei Suamen kansalla.

Äänestä

Olisin aikoinaan laittanut veroa maksavan yrityksen pystyyn.
Se oli silloin kun olin nuorempi ja työkykyinenkin vielä.
Tultuani silloin ylireakoidun ikäsyrjinnän uhriksi. Elikkä minut irtisanottiin työpaikastani täysin ilman mitään pätevää syytä.
Työantajathan tekevät tätä jatkuvasti mitä ihmeellisimmin perustein.
Ostin siis työttömänä ja rahattomana välineet vuokraamaani pikkupajaan.
Rupesin siis sivutoimiseksi yrittäjäksi täysin rahattomana työttömyyskorvauksen varassa elellen.
Arvatkaapa miten kävi.
Kela sanoi heti, että et voi ryhtyä yrittämään mitään, kun olet kerran kortissossa. Täytyy mukamas pitää yrittäjävastuuta yllä.
Sossun luukullakin vahtivat jokaista tililleni ilmestynyttä ylimääräistä kolikkoa.
Vähentivät toimeentulotuestani kaiken pois, minkä vain pystyivät.
Näinkö Suomi työllistää työttömiä?
Todella sairasta meininkiä!

Äänestä
  • Täytyykö tämä nyt oikein rautalangasta vääntää?
    Eikö tämä todellakaan mene jääräpäisten poliitikkojen kalloon.
    SUOMESSA EI OLE TYÖVOIMAPULAA
    SUOMESSA ON TYÖANTAJAPULA
    TARVITAAN TYÖTÄ TEKEVIÄ VERONMAKSAJIA poistamalla kaikki yrittämistä estävät esteet.

    Äänestä

Kerrotaas taas uudestaan, vaikka onhan tämä tälläkin palstalla kerrottu jo moneen kertaan:

"NAIRU on taloustieteessä englanninkielinen lyhenne (engl. non-accelerating inflation rate of unemployment), jolla tarkoitetaan makrotalouden teoriaa alhaisimmasta työttömyysasteesta, joka voidaan saavuttaa inflaatiota kiihdyttämättä.

NAIRU liittyy läheisesti Milton Friedmanin käsitteeseen luonnollinen työttömyysaste.

NAIRU konsepti määritteli uudelleen käsitteen "täystyöllisyys" tarkoittamaan NAIRU tasoista työttömyyttä, aikaisemmin käsitteellä oli tarkoitettu että avoimia työpaikkoja olisi vähintään yhtä paljon kuin työttömiä työnhakijoita. Tämä on yksi selitys sille miksi NAIRU konseptin tultua muotiin ei ole enää saavutettu niin alhaisia työttömyysasteita kuin toisen maailmansodan jälkeisen talousbuumin aikana; Nykyään viranomaiset laskevat erilaisia arvioita NAIRU konseptille ja työttömyyden uhatessa laskea liian alhaiseksi he rupavat hillitsemään talouskasvua työttömyyden kasvattamiseksi."

https://fi.wikipedia.org/wiki/NAIRU

Uusliberaali talous vaatii työttömyyttä.

Äänestä

"Uusliberaali talous vaatii työttömyyttä."
Tämähän juuri on se sama asia, kuin keinotekoisen kestävyysvajeenkin ylläpitäminen.
Suomen konkurssi on porvareiden mielestä paras asia ikinä!

Äänestä
  • Kyllä Suomen päättäjät pitäisi lähettää Ameriikkalaisten taloustieteilijöiden jäjestämään koulutukseen.
    Saisivatpa sieltä sitten tietoa, miten raha pannaan kunnolla poikimaan.

    Äänestä

  • Poliitikotkouluun kirjoitti:

    Kyllä Suomen päättäjät pitäisi lähettää Ameriikkalaisten taloustieteilijöiden jäjestämään koulutukseen.
    Saisivatpa sieltä sitten tietoa, miten raha pannaan kunnolla poikimaan.

    Sieltähän he oppinsa ovat saaneet ja noudattaneet sitä oikein hyvin, tulos on tämä. Yhdysvalloissa keskiluokka köyhtyy kutistuu vauhdilla, köyhien määrä lisääntyy, vain pieni rahaeliitti porskuttaa ja rikastuu, sama menohan Suomessa on, velkaakin Yhdysvallaton on aivan tolkuttomia määriä, sellaisia etteivät niitä ikinä pois pysty maksamaan muuten kuin uudella velalla, siksi siellä velkakattoa nostellaan tämän tästä.

    Eli mitä niiden pitäisi vielä opettaa suomalaisille poliitikoille?

    Äänestä

  • kerro.lisää kirjoitti:

    Ei Ameriikka ole konkurssiin menossa!
    Lähettelevätpä vielä ihmisiä kuuhunkin. Rahaa on.
    Suomessa sanotaan olevan kestävyysvaje. Suomessa valtion kassavirta toimii väärään suuntaan, kuten Kreikassakin.

    Äänestä

  • Halooihmiset kirjoitti:

    Ei Ameriikka ole konkurssiin menossa!
    Lähettelevätpä vielä ihmisiä kuuhunkin. Rahaa on.
    Suomessa sanotaan olevan kestävyysvaje. Suomessa valtion kassavirta toimii väärään suuntaan, kuten Kreikassakin.

    Heillä on reservivaluutta, siihen luotetaan vaikka sitä ei olisikaan ja painavathan he uutta valuuttaa painokoneet punaisina kuten aikoinaan Zimbabwessa tehtiin, ota asioista selvää ja kirjoittele sitten vasta. Opettele käyttämään netin hakukoneita.

    Jos suomalainen poliittinen keskustelu on todella noin tyhmää, ei ollenkaan ihmettele vaalien tuloksia, jengi vaikuttaisi olevan aivan pihalla politiikasta ja taloudestakin.

    Äänestä

  • Joo Tiltut heittelee taas uskomattomia viestejään.
    Kukaan ei kuitenkaan usko.

    Äänestä

  • 7647847689 kirjoitti:

    Heillä on reservivaluutta, siihen luotetaan vaikka sitä ei olisikaan ja painavathan he uutta valuuttaa painokoneet punaisina kuten aikoinaan Zimbabwessa tehtiin, ota asioista selvää ja kirjoittele sitten vasta. Opettele käyttämään netin hakukoneita.

    Jos suomalainen poliittinen keskustelu on todella noin tyhmää, ei ollenkaan ihmettele vaalien tuloksia, jengi vaikuttaisi olevan aivan pihalla politiikasta ja taloudestakin.

    "Paljonko Yhdysvaltain valtionvelka todellisuudessa on?"

    http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/148765-paljonko-yhdysvaltain-valtionvelka-todellisuudessa-on

    "- Sadat kaupungit kautta Yhdysvaltojen eivät pysty maksamaan laskujaan eivätkä täyttämään velvoitteitaan.

    Maailmanpankin mukaan tämä voi johtaa niiden – muidenkin kuin vain ex-autokaupunki Detroitin – konkursseihin. Pahimman konkurssiaallon lasketaan toteutuvan kolmen lähimmän vuoden sisällä.

    Tämän vuoden elokuun 1. päivään mennessä kaikkiaan 12 Yhdysvaltain kaupunkia on ilmoittanut olevansa konkurssissa tai täysin maksukyvytön.

    Lähes 350 pientä ja keskisuurta kaupunkia on ilmoittanut olevansa konkurssin partaalla. Mikä pahinta, peräti 113 suurimpien kaupunkien ryhmään kuuluvaa kaupunkia – New York mukaan lukien – horjuvat jo ”punaisen viivan” partaalla.

    Kuten muistetaan heinäkuun 2013 puolivälissä maailman autopääkaupunki Detroit ajautui konkurssiin. Kaupungin velka on suuruudeltaan 18 miljardia dollaria, josta noin puolet, eli 9,2 miljardia on eläkkeitä ja sairausvakuutusmaksuja."

    Äänestä

Aivan ensiksi voisi poistaa kaikki turhat korttivaatimukset. Passi- ja korttikoulutuksethan ovat helppoa rahaa koulutuksen järjestäjille, mutta se, että työntekijöillä pitää olla kaikenmaailman höpöhöpöpasseja vaikeuttaa pienyrittäjän työllistämistä. Myös monia turhia lupia ja selvityksiä voisi karsia alle kymmenen henkilöä työllistäviltä yrityksiltä.

Äänestä
  • Ne tulevat Euroopan unionista ne korttivaatimukset, tarkoitus on, että yhdellä kortilla voi osoittaa osaamisensa ja tehdä töitä kaikissa EU-maissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihmesäheltämistä kirjoitti:

Kysymys hallitukselle.
Minkä takia te jarrutatte tahallaan uusien työpaikkojen syntymistä?
Helpoin ratkaisu kun olisi yrityskynnyksen poistaminen.
Yksikin kansanedustaja eduskunnan täysistunnossa sai sanotuksi yhden ja ainoaksi jääneen puheenvuoron.
"Laittakaa ovi kiinni täällä vetää"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu