Harvoin meikäläinen kehuu median edustajaa, mutta nyt on kehuttava. Tamperelaisen päätoimittaja Karri Kannala kertoo (18.11.) mielipiteensä maahanmuutosta suoraan ja asiallisesti. Hyssytteleviä päätoimittajia onkin jo ihan tarpeeksi.
On oikein, että maahanmuuttajia ja pakolaisia autetaan, mutta ei ole oikein, että samalla suomalaisuutta hävetään.
On oikein, että maahanmuuttajia ja pakolaisia autetaan, mutta ei ole oikein, että samalla suomalaisuutta hävetään.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Suomalaisten köyhyyttä hävetään ja sen takia Suomalainen köyhä ei saa kuin korkeintaan sääliä.
Olen havainnut uuden päätoimittajan uskaltavan käsitellä Aamulehdessä poikotoituja valtavirran vastaisia aiheita, mm. maahanmuuton kehittymistä pakolaiskriisiksi ja valtiontalouden budjetoinnin pahimmaksi ongelmaksi , kts. 28.10. lukijan kirjoitus.
Tosi on, tarvitaan rohkeaa kannanottoa nykyiselle "valtamedialle", esim. AL ja YLE, ns.aroistakin asioista. Al:n mielipideosaston sensuuri on ilmeisen kova, koska hyvin vähän siellä on enää mitään mielenkiintoista aktuellia "arkaa" asiaa,vaan jauhetaan ,ratikasta, Treelle haaveilluista miljardi-investoinneista, tiivisrakentamisesta, pyöräteistä ym. ikuisista lässyistä.
hyvä että edes joku uskaltaa puhua.
Kuinkahan kauan?
Ihan tavis ei saa asiaa esille koska;
-seuraus on kameaa kieltäkäyttävät vastaukset ja vettä myllyyn mättävät peesaukset.
Mikään taho ei halua likaviemäri mainetta ei lukioiden eikä kirjoittajien kautta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hannu_Lauerma
Minulla on elettyä elämää kymmeniä vuosia enemmän kun elettävät tulevana.
Olen jotenkin hyvin mielissäni tästä kansainvaelluksesta, jota kutsutaan pakolaisiksi ja turvapaikan hakioiksi.
Olen aina ollut 'rasvakoura' pienituloinen palvelualan työntekijä palkka ja työn vaativuus/nöyryys eivät ole koskaan kohdanneet. Työeläkkeeni nykytasolla tulee olemaan alle 1 300 € / kk eläkelaskurin mukaan. Olen säästänyt työeläkekertymään jokaisesta palveluvuodestani 1,5 % työvuosia on nyt 35 vain lakisääteiset lomat pidettynä.
Nämä veron maksajat jotka nyt valittavat ja haukkuvat sosiaaliturvaa tulevat maksamaan sitä jokaiselle joka tulee vaatimaan ilman heidän omaapanostaan säästämällä sosiaaliurvaansa.
Kotimaiset Suomessa syntyneet ovat pian sylkäys Saharaan 'elättiloisten' määrässä on henkilöinä kuin euroina. ELÄKÖÖT SUOMI
Kaikki maksavat. Poislukien tietysti ne , jotka eivät tähänkään asti maksaneet.
Onhan se nyt kohtuullista jos muutamat (pää)toimittajat ovat samaa mieltä kuin nykyisin joku 80% kansalaisista näissä mamuasioissa!
Päätoimittajat ovat tasan tarkaan mitä mieltä tahansa niin kauan kun osakeyhtiö-lehti-missä töissä maksaa palkkaa.
Palkan maksuhan tapahtuu kunnes päätoimittajan lausunnot vaikuttavat mainostuloihin ja lehden myyntiin.
Täällä sitten voi jatkaa kommentointia sen jälkeen kun työsuhde on the end.
Rohkean päätoimittajan julkaisema 28.10. lukijan kirjoitus pakolaiskriisistä valtion budjetin kaatajaksi sai tukea e.v.p. kansliapäällikön Erkki Virtasen ESA:n jutussa 19.11. Hän kysyi, mikseivät poliitikot uskalla ottaa 1.5 mrd e:n lisäkuluja esiin. Ehkä PS yrittää, mutta pakolaiset kutsunut pm. Sipilä kieltää?