Taistelu pääkaupunkiseudun herruudesta

Maksaa maltaita muulle suomelle.
Helsingin infra maksaaa vuosittain miljardeja, turhuuteen.
On johtaja armeijoita, jokaisella alalla. On SAK on AY liikettä, joitten pitää pitää lakkoja itsensä takia, johtajoensa. On vihreääliikettä, joka tuottaa vain kuluja. Helsingissä vihreäliike, vitsi jo sinänsä. Merelle menevän paskaputken suulla.
jne..jne..lukemattomia "yksisilmäisiä silakoita".

Vuoden 2015 talousarvion mukaan kaupungin velka kasvaa, mutta veroprosentti ei nouse.
Helsinki pyrkii pitämään Veroprosenttinsa 18,5 ennallaan seuraavat kolme vuotta.

– Lähtökohtana tässä valmistelussa on, että veronkorotuksia ei tarvitsisi tehdä. Toki talouden yleinen suhdannekuva on sen verran epävarma ja negatiivinen, että mitään ei varmasti voi sanoa, mutta suunnittelun lähtökohtana on, että veronkorotuksia ei tule, Pajunen toteaa.

Kasvavia kuluja katetaan ottamalla lisää lainaa 290 miljoonaa euroa. Vuonna 2015 kaupungin velan arvioidaan kasvavan lähes 1,7 miljardiin euroon.

– Nyt kun tulevaa kolmevuotiskautta katsoo, niin se ikävä kyllä tarkoittaa, että kaupunki velkaantuu entistä enemmän.

Kun korot nousee, helsinki myydään eniten tarjoavalle.
257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

hajautta muualle maahan, moni ongelma ratkeaisi..

Äänestä

Muualta maasta imetään raha sinne.
Ei sitä muuten pystyttäsi noin kalliisti rakentamaan.
Mitä muualla maassa asuva tekee "korealla" Helsingillä.
Siksi pidetään vero maan keskiarvoa alempana, jotta saadaan muulta
maasta imettyä raha. Vero on politiikkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Velkaa.velan.päälle kirjoitti:

Maksaa maltaita muulle suomelle.
Helsingin infra maksaaa vuosittain miljardeja, turhuuteen.
On johtaja armeijoita, jokaisella alalla. On SAK on AY liikettä, joitten pitää pitää lakkoja itsensä takia, johtajoensa. On vihreääliikettä, joka tuottaa vain kuluja. Helsingissä vihreäliike, vitsi jo sinänsä. Merelle menevän paskaputken suulla.
jne..jne..lukemattomia "yksisilmäisiä silakoita".

Vuoden 2015 talousarvion mukaan kaupungin velka kasvaa, mutta veroprosentti ei nouse.
Helsinki pyrkii pitämään Veroprosenttinsa 18,5 ennallaan seuraavat kolme vuotta.

– Lähtökohtana tässä valmistelussa on, että veronkorotuksia ei tarvitsisi tehdä. Toki talouden yleinen suhdannekuva on sen verran epävarma ja negatiivinen, että mitään ei varmasti voi sanoa, mutta suunnittelun lähtökohtana on, että veronkorotuksia ei tule, Pajunen toteaa.

Kasvavia kuluja katetaan ottamalla lisää lainaa 290 miljoonaa euroa. Vuonna 2015 kaupungin velan arvioidaan kasvavan lähes 1,7 miljardiin euroon.

– Nyt kun tulevaa kolmevuotiskautta katsoo, niin se ikävä kyllä tarkoittaa, että kaupunki velkaantuu entistä enemmän.

Kun korot nousee, helsinki myydään eniten tarjoavalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu